TAISTELU ILMAN IDEOLOGIAA EI JOHDA TULOKSIIN.

NYKYTIEDE ON IRRALLAAN YHTEISKUNNALLISESTA TODELLISUUDESTA.

SOTA ON KAPITALISMILLE TUOTTAVA LIIKETOIMI. KATASTROFIT TUOTTAVAT LIIKEVOITTOA, MUTTA NEGATIIVISTA LISÄARVOA.

IHMISKUNTA KULKEE KOHTI TUHOAAN KUIN TITANIC.

____________________________________________________________________

Yleisiä piirteitä.

Kaikella olevaisella on indeterministinen, tahdosta riippuvainen teoria. Niin myös ihmisyhteisöllä. Yhteiskunnallisten ratkaisujen täytyy perustua yhteiskunnalliseen teoreettiseen asiantuntemukseen. Ilman tieteellistä teoriaa kuljemme kohti tuhoa.

Sosialismin tieteenfilosofinen perusta on marxilainen dialektinen materialismi. Dialektinen materialismi on hegeliläisen dialektisen idealismin ja feuerbachilaisen mekaanisen materialismin synteesi. Aikanaan nämä kaksi olivat edistyksellisiä tieteenfilosofisia katsantokantoja. Nykyisin tieteessä vallan anastanut positivistinen suuntaus edustaa lähinnä mekaanista materialismia, paluuta menneeseen.

Tieteenfilosofian kehitys on huipentunut dialektiseen materialismiin. Alan kirjallisuuden määrä on muhkea eikä kilpailevaa kattavaa ideologiaa ole. Pohjimmaltaan kysymys on ontologiasta. Ontologialla ymmärrämme kaiken olevaisen perusluonteen tutkimista. Dialektinen materialismi on paras saatavilla oleva väline ontologisiin arvionteihin. Saattaa olla, että dialektinen materialismi on jossain vaiheessa ymmärretty liian ahtaasti ja Itä-Euroopan sosialismien kohtalo osittain selittyy tällä seikalla. Korealainen Juche-sosialismi painottuu Marxin Feuerbach-Hegel -synteesissä jonkin verran Hegelin suuntaan. Juchessa ihmisen yksilöllinen ja yhteisöllinen vastuu sekä yhteishengen merkitys korostuvat. Korean Kansantasavallassa Juche-ideologia on käytännössä osoittanut, että sillä on hämmästyttävää voimaa imperialisminvastaisessa taistelussa ja talouden sekä kansallisen yhtenäisyyden vahvistamisessa.

Tällä hetkellä suosittu usko pyhiin markkinavoimiin heijastaa inhimillisen ajattelun virheellisyyden kumpaakin ääripäätä. Tällainen ajattelutapa on luonteeltaan ensisijaisesti mekanistinen. Toisaalta samaan aikaan erilaiset uskontokunnat ovat lisänneet kannatustaan. Mekanististen ratkaisumallien osoittautuessa riittämättömiksi yritetään hakea avuksi tarkoitukseen soveltuvia jumalia. Mitkään ongelmat eivät kuitenkaan tällä tavoin ratkea. Tarvitaan tieteellistä yhteiskunnallista analyysia ja synteesiä.

Yksilö ei voi olla olemassa ilman yhteiskuntaa eikä yhteiskunta ilman yksilöitä. Tämä on yksinkertaista käytännön dialektiikkaa. Nykyinen tiede ei näe edes tällaisia päivänselviä asioita. Ei elämä rakennu pelkästään yksinkertaisille mekanistisille syy- ja seuraussuhteille.

Käsitteet luokka ja luokkataistelu ovat moderneja ja ajankohtaisia. Työn ja pääoman välinen ristiriita on juuri nyt kärjistyneempi kuin koskaan. Kuollut ja kasvoton pääoma toisella puolella, elävät ihmiset vastakkaisella puolella. Porvarillinen joukkotiedotus yrittää peittää nämä itsestäänselvyydet.

Maailman paheneviin sosiaalisiin ja ekologisiin ongelmiin haetaan papukaijamaisesti ratkaisuja taloudellisesta kasvusta. Kasvun perustekijät ovat kuitenkin rajallisia ja kasvun mahdolliset rajat on jo tärkeimmillä tuotannon alueilla sivuutettu. Luonto ei kestä tuotannon lisäämistä. Kuvitelma talouden ikuisesta kasvusta ja markkinoiden rajattomuudesta on vaarallinen utopia.

Yksityistämisillä pyritään kuulemma tehokkuuteen. Tehokkuuden sijasta on saavutettu pysyvä suurtyöttömyys sekä tärkeimpien yhteiskunnallisten palveluiden erinomainen tehottomuus.

Sekä julkisella että yksityisellä sektorilla suoritetaan leikkauksia, jotka kohdistuvat suoraan ostovoimaan. Julkisen sektorin yksityistäminen johtaa sekin ostopotentiaalin vähentymiseen. Kapitalismi potkii sisäisessä ristiriitaisuudessaan omaan nilkkaansa.

Kapitalismi on saavuttanut lakipisteensä. Ajoittaisista ja paikallisista kasvujaksoista huolimatta toinen toistaan syvemmät lamat tulevat seuraamaan toisiaan. Huolimatta yksittäisten yhtiöitten mahdollisista hyvistä tuloksista liikevoitot maailman mitassa pienenevät kroonisesti. Päivä päivältä sairaamman kapitalismin ongelmat siirtyvät maasta toiseen pörssikeskusten ATK-järjestelmien kautta reaaliajassa.

Ekonomistit puhuvat keskimääräisistä henkilökohtaisista tuloista ja kulutuksesta. Tällainen näkökulma on järjetön. Köyhien määrä maailmassa kasvaa kaiken aikaa. Tuloerot kasvavat sekä alueellisesti että sosiaaliluokittain. Mikäli yhteiskunnan tilaa ylipäätään halutaan mitata rahassa, on keskiarvo absurdi mittari. Järjellisempi mittari olisi moodi. Sen avulla voitaisiin kuvata lukumääräisesti eniten esiintyvää tulo- tai kulutustasoa ja siten saada esille kansan enemmistön todellinen tilanne.

YK:n Ihmisoikeuksien julistuksen 50-vuotispäivänä vuonna 1998 maailmassa oli YK:n omien tilastojen noin 800 miljoonaa nälkäkuoleman partaalla elävää ihmistä. Vuonna 2004 luku on noussut 1400 miljoonaan. Työttömien "virallinen" määrä vuonna 2003 oli 180 miljoonaa. YK:n vuonna 2002 esittämien arvioiden mukaan kehitysmaissa tulee seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikan kuolemaan AIDSiin 70 miljoonaa ihmistä. Maailman 1,2 miljardia janoista eivät saaneet konkreettista helpotusta tilanteeseensa YK:n Kestävän kehityksen toimikunnan kokouksessa, joka pidettiin New Yorkissa 11.-22. huhtikuuta 2005. Kokouksen haasteena oli se, että jopa 30 000 ihmistä kuolee maailmassa joka päivä puhtaan juomaveden puutteeseen. Lisäksi 2,4 miljardilla ihmisellä ei ole käytössään kunnollista sanitaatiota. Maailman johtavat kapitalistiset valtiot eivät lainkaan reagoineet kokoukseen haasteisiin.

Todellinen kurjuudessa elävien ihmisten lukumäärä on noin neljä miljardia eli kaksi kolmannesta koko ihmiskunnasta. Köyhyys ja kurjistuminen ovat seurausta kapitalistisesta tuotantotavasta. Kapitalistinen "talouskasvu" tuottaa tosiasiassa köyhyyttä.Ihmisoikeuksista puhuminen näissä olosuhteissa ei käy edes huonosta pilasta.

YK:n vuoden 2002 laskelmien mukaan vuoteen 2015 mennessä yli 100 miljonnaa ihmistä joutuu tulemaan toimeen yhdellä dollarilla päivässä.

Liikevoitot siirtyvät pääomien vapaan liikkumisen olosuhteissa keinottelijoiden käsiin eri puolilla maailmaa. Todellista lisäarvoa sen sijaan ei synny juuri lainkaan. Sitä ei synny myöskään maailman kehitysalueille, joissa tuotannon ja palveluiden kehittämistä erityisesti tarvittaisiin. Päinvastoin. Yleismaailmalliset kapitalistiset rahoitusjärjestelmät lainoittavat kehitysmaita raakana liiketoimintana. Jokainen dollari on korkoineen maksettava takaisin. Siihen eivät kehitysmaat pysty. Seuraa kierre, jossa köyhtyminen vain kiihtyy.

Kehitysmaiden velan suuruuden laskettiin vuonna 2001 olleen yli 4 000 miljardia euroa. Kehitysmaat ovat imperialismin orjia.

Perinteinen länsimainen tiede on tuottanut hienoja teknisiä sovelluksia. Arkipäivän kulutusteknologiaa on saatavilla yllin kyllin. Positivistisperäinen tiede ei kuitenkaan ymmärrä yhteiskunnasta eikä sen tulevaisuuden visioista mitään. Toisaalta korkealle kehittynyt tietojenkäsittely- ja tiedonvälitysteknologia helpottaa ratkaisevasti tulevan sosialistisen vallankumouksen toteuttamista.

Marxilaisesta näkökulmasta yhteiskunnan talous ja politiikka tulevat ymmärrettäviksi. Ymmärrämme, mitä on tapahtunut ja miksi. Meillä on marxilaisuudessa myös tulevaisuuden avaimet käsissämme.

Periaatteellinen ratkaisumalli tärkeimpiin ongelmiin on alueperustainen, ruohonjuuritasoon perustuva demokratia ja sosialistinen suunnitelmatalous, joskin välivaiheena parlamentaaristyyppisetkin tuotannonvälineiden yhteisomistukseen perustuvat järjestelmät täytyy hyväksyä. Sosialismissakin on markkinavoimia, mutta ne ovat hallinnassa bi- tai multilateraalisten vaihdantatalousjärjestelmien avulla.

Krooninen porvarillinen virheellinen politologinen asettamus on se, että vain monipuoluejärjestelmä toteuttaa demokratiaa. Asia ei ole näin. Kyse on vaalimenettelystä. Sosialismeissa työpaikoilla ja asuinalueilla tapahtuva ehdokkaiden asettaminen on vaalien ratkaiseva tapahtuma. Valittavina on henkilöitä, jotka ovat lähellä valitsijoitaan ja siten paremmin tunnettuja kuin norsunluutornien ammattipoliittikot. Itse vaalit muodostavat yleensä jo valittujen henkilöiden valinnan legitimoinnin. Tällaisessa menettelytavassa tarvitaan vain yksi yhteiskunnan etua ajava tieteellisperustainen puolue. Puolueina esiintyville intressiryhmille ei ole käyttöä.

Länsimaissa tyypillinen poliittinen järjestelmä on nykyisin lähes poikkeuksetta kahdesta tai useammasta puolueesta koostuva järjestelmä, jossa ideologisia vaihtoehtoja ei ole. Siis todellisuudessa yksipuoluejärjestelmä, mutta vailla demokraattista perustaa.

Tie sosialismiin kulkee teoreettisesti korkealle kehittyneen kapitalismin kautta. Poikkeuksiakin on. Uusia sosialismeja syntyy myös kehitysmaissa.

Käsite "vallankumous" on tieteellinen termi, joka tietenkin on aivan eri asia kuin "vallankaappaus". Vallankumous tarkoittaa laadullista hyppäystä korkeammalle yhteiskunnallisen organisaation tasolle ja korkeammalle yksilön ajattelun tasolle. Sosialismi ei synny kapitalismista kehittymällä, vaan romahtaneen kapitalismin tilalle.

Kapitalismi on saavuttanut korkeimman kehitysvaiheensa, imperialismin. Nykyisessä kielenkäytössä sitä kutsutaan usein globalisaatioksi. Imperialistisessa vaiheessaan kapitalismi muotoutuu yhä väkivaltaisemmaksi. Levottomuuksia voidaan odottaa kaikkialla maailmassa, erityisesti myös kehittyneissä teollisuusmaissa.

Tie sosialismiin ei ole helppo eikä sosialismi ole paratiisi. Sosialismissa ei eletä ylellisyydessä. Siihen ei maailmassa ole varaa. Sosialismi antaa kuitenkin mahdollisuuden elämän jatkumiselle.

Sosialismi on yleismaailmallinen ja kansainvälinen asia. Sosialismin toteuttaminen eri kehitystasoja ja erilaisia kulttuureja edustavissa yhteisöissä täytyy kuitenkin tapahtua kullekin maalle tai kansalle soveltuvalla tavalla.

Kysymys on maailmanvallankumouksesta. Sosialismin on vaikea elää eristettyinä saarekkeina.

Sosialismista vallitsee paljon vääriä käsityksiä. Muun muassa kysymys yksityisyrittäjyydestä on täysin käytännön asia, ei teorian kysymys. Työn ja pääoman välisissä suhteissa pienyrittäjä edustaa yleensä työtä, ei pääomaa. Pääoma riistää nykyisin pienyrittäjää periaatteessa aivan samoin kuin työvoimaakin.

Kapitalismin sitkeähenkisyys on valitettava tosiasia. Kuitenkin sen sisäiset ristiriitaisuudet kasvavat jatkuvasti. Samoin lisääntyy ihmisten tietämys. Kapitalismin tuhoutuminen on vain ajan kysymys.

Keskustelu tulevan sosialismin käytännön rakenteista on tarpeen sekä puolueissa että kansalaistasolla.

Sosialismi ei ole uskonto. Se perustuu käytettävissä olevan tiedon järjelliseen hyödyntämiseen sekä yhteiskunnan, luonnon että yksilön kannalta.

Sosialismi on käytännöllinen yhteiskunnallisen järjestäytymisen muoto. Kommunismi on pitkän tähtäimen teoreettinen tavoite. Kommunismi on myös korkealle kehittynyt yksilön tietoisuuden tila.

Kommunistinen puolue ei ole eturyhmä kuten tavanomaiset parlamentaariset puolueet. Dialektisessa materialismissa tieteen ja käytännön ristiriidat ratkeavat korkeammalla tasolla. Yhteiskunnassa tätä tasoa edustaa kommunistinen puolue. Kommunistinen puolue ei mielellään osallistu suoraan parlamentaarisen politiikkaan. Sen sijaan yhteistyö lähinnä vasemmistoryhmien kanssa on luonnollista.

Kommunisteilla on ratkaiseva vastuu maailman muuttamisessa. Kommunistisen Puolueen Manifestin 150-vuotisjuhlallisuuksia vietettiin vuonna 1998. Kommunistit näkivät kapitalismin kehityksen ja historian kulun pääpiirteet jo 150 vuotta sitten.

Maailma kaikkine vuorovaikutusmekanismeineen on monimutkainen ja ansaitsee syvällistä tarkastelua. "Mikäli kaikki olisi sitä, miltä näyttää, ei tiedettä tarvittaisikaan" (Karl Marx). Mekanistisesta tieteestä ei ole apua laajoissa kysymyksissä. "Ennen meillä oli tiedettä ja tieteenfilosofiaa. Nyt on vain tiedettä." (Wolfgang Pauli).

Muutamilla eläinlajeilla voidaan selvästi havaita jonkintyyppisen kollektiivisen tajunnan olemassaolo. Voidaan olettaa, että ilmiö on luonnossa laaja ja koskee myös ihmistä.

Psyyken sairaudet, huumeiden käyttö ym. yksilön pahoinvoinnin oireet voidaan kenties tulkita osin johtuvaksi siitä, että ihmisen alitajunnassaan tiedostaa muiden ihmisyksilöiden elämän kurjuuden, elivätpä nämä missä päin maailmaa tahansa.

Joka tapauksessa voidaan pitää varmana, etteivät yhteisölliset eivätkä yksilön ongelmat ratkea kiinnittämällä huomio vain yksilöön. Näyttää kuitenkin siltä, että nykyinen tiede pyrkii yksilön kehittämiseen ilman yhteiskunnallista kontekstia, jopa biologisin keinoin.

Ihmislajin jalostaminen geenejä manipuloimalla ei ajatuksena ole uusi. Hitler ja Mengele olivat aikanaan alkemistisella tasolla alan uranuurtajia. Tämän päivän geeniteknologia on edistynyt vaarallisen pitkälle. Kasvien ja eläinten geenimanipuloinnista ollaan jo siirtymässä ihmiseen.

Ideologisesti ihmisjalostus on varsin lähellä nykyistä elitististä ajatusmaailmaa, mutta kuitenkin edelleen älyllisesti tasan Hitlerin aivoitusten tasolla. Yritys tuottaa valioyksilöitä biologisin menetelmin ilman yhteiskunnallista näkökulmaa ja yhteiskuntatiedettä saattaa hyvinkin pian olla todellisuutta, mutta se on vaarallista ja hyödytöntä.

Todellinen ihmisen jalostus tapahtuu ihmisen tietoisuuden kehittymisen ja avartumisen kautta ihmisyhteisössä ja luonnossa. Tällainen edistys on laajemmalti yksilötasollakin mahdollista vasta, kun lapsellisesta porvarillisesta yksilökeskeskeisestä kulttuurista ja vastaavalla tavalla vinoutuneesta tieteestä on siirrytty korkemmalle tasolle, yhteisölliseen tiedostamiseen. Venäjänkielisen "Kansainvälisen" kertosäkeessä lauletaan: "kansainvälistymisen kautta ihmislaji jalostuu". Aivan oikein. Kansainvälistyminen on globalisaation absoluuttinen vastakohta. Sosialistisessa kansainvälisessä yhteisössä ihmiset tiedostavat ja hallitsevat maailmaa. Globalisaatiossa hallitsee vain pääoma. Se tarjoaa ihmisille tiedollisen avartumisen sijasta lähinnä vain leipää ja sirkushuveja, jos niitäkään.

Ihmisyhteisön ja koko luonnon vuorovaikutusmekanismit ovat monimutkaisia ja tutkimisen arvoisia. Totutut käsitykset ja uskomukset vuorovaikutussuhteista maailmassa saattavat johtaa harhaan.

Uskontoja emme tarvitse. Yksilötasolla jokainen voi tietysti muodostaa tällaisista kysymyksistä oman näkemyksensä. Vuorisaarnan ensimmäinen lause kuuluu tunnettujen uskontojen tutkijoiden mukaan: "Onnellinen se, jolla ei ole uskontoa". Esimerkiksi Nasaretilainen ja Laotse ovat ilmeisesti olleet omien aikojensa filosofisia kapinallisia. He ymmärsivät, että uskontoja voidaan käyttää poliittisen alistamisen välineinä.

Tieteellinen maailmankatsomus ei hyväksy uskontoja käytännön toiminnan perustaksi. Kuitenkaan ei voida kieltää toistaiseksi tuntemattomien aineen ja energian muotojen uusien ulottuvuuksien olemassaolon mahdollisuutta.

Jokaisella on oikeus omaan uskonnolliseen vakaumukseensa. Uskonnot rakentuvat yleensä lähimmäisenrakkaudelle ja altruistiselle maailmankatsomukselle. Tämä pätee alkuperäiseen kristinuskoon, islamiin, juutalaisuuteen, hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen, konfutselaisuuteen jne. Läntiset kapitalistis-porvarilliset yhteiskunnat perustuvat sen sijaan yksilökeskeiselle egoismille. Politiikot ovat onnistuneet muokkaamaan kristinuskosta välineen oman valtansa pönkittämieksi.

Ihmiskunnan historia on kuitenkin ihmisten tekemä. Niin on tulevaisuuskin. Yhteiskunnallisissa prosesseissa käsikirjoittaja on ihminen itse. Ihminen on yhteiskuntansa isäntä siitäkin huolimatta, että emme kenties tunne kosmisen kokonaisuuden kaikkia vuorovaikutussuhteita.

Marxilainen näkemys on avara. Perinteiset porvarilliset mekanistiset tai uskonnolliset ajattelutavat eivät myönnä ihmissielun ajatuksellista avaruutta eivätkä ihmisen todellisia toiminnallisia mahdollisuuksia.

Yhteiskunnallinen vallankumous on mahdollinen ja välttämätön. Vallankumous vaatii tieteellisperustaisten kommunististen puolueiden ohjauksen ja laajan kansalaisten yhteisrintaman. Yhteisrintama muodostuu, kun perinteiset puolueet ja niiden kannattajat ymmärtävät, mistä maailman ongelmissa pohjimmiltaan on kyse.

Kapitalististit ja sen lakeijat, niin sanotut työväenpuolueet, ovat tällä vuosikymmenellä juhlineet kapitalismin voittoa. Voitto on kuitenkin Pyrrhoksen voitto ja koskee vain Eurooppaa. Aasiassa punainen vyöhyke kasvaa ja voimistuu. Olemassa olevilla sosialistisilla valtioilla menee hyvin. Sosialismin maailmanlaajuinen kannatus kasvaa.

Kapitalismissa kuvitellaan rikkauden muodostuvan rahasta ja korkeasta kulutustasosta. Todellista rikkautta edustaa kuitenkin korkea tieteiden ja tietämyksen taso sekä oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa. Se on perusta elämän jatkumiselle.

Kapitalismin sisäiset ristiriidat aiheuttavat väkivaltaa ja muita häiriöitä kaikilla tasoilla. Kapitalismille sotakin on vain liiketoimi. Itse asiassa maailmankapitalismi perustuu mitä suurimmassa määrin erilaisiin onnettomuuksiin. Ne lisäävät kulutusta. Lisääntynyt kulutus näkyy keskimääräisen bruttokansantuotteen kasvuna kapitalistisessa taloustilastoinnissa. Ja sitten porvarillinen media kehuskelee kasvuluvuilla... Erilaiset katastrofit ovat kapitalismin kannalta suorastaan välttämättömiä. Absurdia.

Aseteollisuus on tuottava teollisuudenhaara. Kunnollisten liikevoittojen saaminen edellyttää kuitenkin sotien syntymistä ja jatkumista. Siksi imperialismi tekee kaikkensa löytääkseen todellisia tai kuviteltuja vihollisia. Sota on erinomainen liiketoimi.

Tekosyin aloitetut sodat Afganistanissa ja Irakissa uskin jättävät tulkinnan varaa tältäkään osin. Tilanne on kuitenkin tällä kertaa uudenlainen. Sota tuskin pelastaa kapitalismia.

Onnettomuudet ja katastrofit tuottavat kapitalismissa yksityisille yrityksille liikevoittoja. Kokonaisuuden kannalta ne tuottavat vain negatiivista lisäarvoa.

Sosialismia vastustetaan usein vetoamalla siihen kliseeseen, että ihminen on luonteeltaan ahne eikä yhteisöllisuuden ensisijaistaminen siten voi toimia. Todellisuudessa ihminen on perusluonteeltaan sosiaalinen samoin kuin eläinlajit yleensäkin. Yletön ahneus luonteenpiirteenä on kapitalismin seurausta. Se on opittu ominaisuus. Itsekeskeiset optioilleen omistautuneet ihmiset vain kuvittelevat kaikkien olevan samanlaisia kuin he itse.

Eri puolilla maailmaa käydyt ja meneillään olevat kapitalismin- ja imperialisminvastaiset taistelut ovat osoituksia ihmisyksilöiden ja kansojen pyytettömästä uhrautuvuudesta.

Kapitalismissa kaikki kaupallistetaan eli alistetaan rahalliselle eduntavoittelulle. Urheilujoukkkueita ostetaan ja myydään markkinahinnoin. Kirkkoja johtavat ekonomit, eivät papit. Keskinäiset tuotannolliset tai kaupalliset yritykset muutetaan osakeyhtiöiksi ja viedään pörssiin; sillä tavoin osuustoiminta-aatekin muuttuu yleismaailmalliseksi eduntavoitteluksi ja aiempien omistajien sijoitukset ja työn tulokset alistetaan keinottelulle. Jne.

Sosialismia yritetään syyllistää periaattellisella tasolla korruptiosta. Lähempi tarkastelu osoittaa, että korruptio on sosialismissa aina kriminalisoitu. Kapitalismissa lahjonta kapitalististen yksiköiden kesken ovat normaalia käytäntöä ja vastaavat kulut laillisesti verotuksessa vähennetteviä menoeriä. Poliittista valtaa puolestaan siirtyy koko ajan julkiselta sektorilta suurpääomalle. Siis...?

Yksi kapitalistisen valtion sisäinen kompastuskivi on sosiaalipolitiikka. Sen tarkoituksena ei suinkaan ole ihmisten suojeleminen, vaan valtion suojeleminen. Ihmiset pyritään passivoimaan almuja antamalla. Tiettyyn rajaan saakka se toimii. Tähän tarkoitukseen suunnattavat rahamäärät saavuttavat kuitenkin luotettavien sosiaalipoliittisten rahavirtatutkimusten mukaan jossain vaiheessa rajan, jota ei voi ylittää, vaikka tarvetta olisi. Pienenevän "tuottavien ihmisen" määrän tulisi kustantaa lisääntyvän "tuottamattomien" ihmisjoukkojen toimeentulo. Yhtälö on mahdoton. Silloin on kaiken logiikan mukaan edessä järjestelmän romuttuminen ja latentin kansalaisvastarinnan muuttuminen aktiiviseksi ja mahdollisesti väkivaltaiseksi. Tämä on yksi erityinen syy kapitalististen valtioiden väkivaltakoneistojen voimalliselle kehittämiselle.

Läntinen positivistisperäinen tiede on vinoutunut. Se on olemassa lähinnä vain eliittiä varten ja se hyödyttää pääasiassa kaupallista eduntavoittelua, ei maailman väestön suurta enemmistöä.

Eteläafrikkalaisen Vista University Soweton professori Louis S. Jeevenanthamin avauspuhe kemian konferessissa Englannissa kesällä 2000 antaa rehellisen kuvan tieteen tämänhetkisestä tilasta. Hän vahvistaa, että tiede kokonaisuudessan palvelee nykyisin maailman mitassa vain pienen eliitin etuja ja tarkoitusperiä. Nykytiede on irrallan maailman yhteiskunnallisen elämän todellisuudesta. Puheen avaussanat englanniksi Kominformin englanninkielisessä jaksossa Philosophy, Science, Communist Party-jaksossa.

Maailmaa ei todellakaan tällä hetkellä johdeta tieteen avulla, vaan ahneen ja lyhytnäköisen eduntavoittelun nimissä. Ihmiskunta kulkee tällaisella keskinkertaisella ajatuksellisella perustalla kiihtyvällä nopeudella kohti tuhoa kuten Titanic aikanaan.

Historian mittaan mm. vapaamuurareita on usein yritetty syyllistää rahan ja vallan kahmimisesta ja maailman johtamisesta kulissien takana. Syytös ei liene oikeutettu. Sen sijaan maailmankapitalismin salaseura, niin sanottu Bilderberg-ryhmä, on oikea osoite näille syytöksille. Yksityisissä, tarkoin vartioiduissa tiloissa seura keskustelee suunnitelmista politiikan ohjaamiseksi sekä maakohtaisesti että siten, että se parhaalla mahdollisella tavalla palvelee maailmanlaajuista raha- ja pääomavaltaa. Suomesta oallistuivat Bilderberg-ryhmän kokoukseen. toukokuussa 2003 Ranskassa Paavo Lipponen, Björn Wahlroos, Jorma Ollila ja Olli Kivinen. Vuoden 2004 Bilderberg-kokous pidettiin lesäkuussa Sestrassa, Italiassa.

Bilderberg-ryhmääkin pahempia tuho-organisaatioita maailmassa saattavat olla Yhdysvalloista käsin toimivat poliittisen sionismin järjestöt.

On esitetty epäilyksiä, joiden mukaan AIDS- ja SARS -epidemiat on tietoisesti laskettu liikkeelle kapitalismin esikuntien toimesta maailman liikakansoituksen estämiseksi ja potentiaalisten vihollisten tuhoamiseksi.

Valta maailmassa on keskittynyt kapitalisteille ja heidän hallitsemilleen valtiollisille ja ylikansallisille elimille. Valtakolmio seisoo kärjellään. Maailman kansalaisten tulee kääntää voimakkain toimenpitein tuo kolmio oikein päin, kannalleen. Se on todellisen yhteiskuntatieteen teorian soveltamista käytäntöön.

KOMINFORM

Takaisin pääsivulle

Kommunismista ja sen teoreettisesta perustelusta.

Heikki Männikkö 19.12.2005

Kommunismin airueet.

Kommunistinen yhteiskunta ei ole Marxin ja Engelsin keksintö. Jo proletariaatin edeltäjät 1500-1600 luvuilla esittivät utooppisia kommunistisia näkemyksiä. Heihin lukeutuivat monien muiden ohella mm. Saksan talonpoikaiskapinoita 1500-luvulla johtanut Thomas Münzer sekä Ranskan suuren vallankumouksen aikana vaikuttanut Babeuf. Näiden työväenluokkaa edeltävien kumouksellisten liikkeiden piirissä kehittyivät kypsymättömät teoriat, ihanteellisen yhteiskunnan utooppiset kuvaukset.

Utopistisosialistit.

Ranskan vallankumous edisti tavattomasti yhteiskuntaa koskevaa ajattelua. Heti vallankumouksen jälkeen 1700-1800- lukujen vaihteessa ilmestyivät utopistisosialistit kuten ranskalaiset Claude Henri Saint-Simon (1760-1825), Charles Fourier (1772-1837) ja englantilainen Robert Owen sekä monet muut, jotka puuttuivat näihin kysymyksiin. Näiden utopistisosialistien historialliseksi ansioksi voidaan katsoa se, että he - kylläkin vääristä idealistisista asenteista lähtien - yrittivät todistaa mahdolliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi siirtymisen kapitalismista sellaiseen yhteiskuntaan, joka pohjautuu yhteiskunnalliseen omaisuuteen ja kollektiiviseen työhön ja jonka ansiosta päästään kurjuudesta ja kaikki voivat tyydyttää järkevät tarpeensa.

Marx ja Engels nostivat ajatuksen kommunismista tieteelliselle perustalle.

Ranskan vallankumouksen yhteydessä syntynyt ajatus kommunistisesta yhteiskunnasta oli 1800- luvulle tultaessa levinnyt hyvin laajalle. Tieteelliselle perustalle sen siirsivät Marx ja Engels. He kumpikin siirtyivät vuosina 1842-43 materialismin ja kommunismin kannalle. Vuodesta 1844 alkoi heidän yhteistyönsä ja vuosina 1844-1846 he kirjoittivat kaksi teosta: Pyhä perhe ja Saksalainen ideologia, joissa he esittivät idealismin vastapainoksi uuden dialektis- materialistisen maailmankatsomuksen. Kommunistien Liitolle Marx ja Engels kirjoittivat ohjelman, joka julkaistiin "Kommunistisen Puolueen Manifesti" nimellä tammikuussa 1948. Siinä esitettiin selväpiirteisesti ensimmäisen kerran johdonmukainen dialektinen materialismi ja työväenluokan maailmanhistoriallinen tehtävä kommunistisen yhteiskunnan rakentamisesta.

Marx ja Engels kommunistisesta yhteiskunnasta.

Vuonna 1875 kirjoittamassaan kirjoituksessa "Gothan ohjelman arvostelua" Marx osoitti kommunistisen yhteiskunnan kehityksen jakaantuvan kahteen vaiheeseen. Sen alemmassa vaiheessa kommunistisessa yhteiskunnassa säilyvät pitkään kapitalismilta perityt ongelmat. Marx erittelee sen mitä voitaisiin nimittää kommunismin taloudellisen kypsyyden asteiksi. Ensimmäisellä asteellaan kommunismi ei voi olla taloudellisesti täysin kypsä kapitalismin perinteistä ja jäljistä. Kommunismin korkeammasta vaiheesta Gothan ohjelman arvostelussa Marx toteaa, että "sen jälkeen kun on tullut loppu yksilön orjuuttavasta alistamisesta työnjakoon ja samalla myös henkisen ja ruumiillisen työn vastakohtaisuudesta; kun työ ei ole enää vain toimeentulokeino, vaan siitä on tullut ensimmäinen elämäntarve; sen jälkeen kun rinnan yksilöiden kaikinpuolisen kehityksen kanssa ovat kasvaneet myös tuotantovoimat ja kun yhteiskunnallisen rikkauden kaikki lähteet pulppuavat täydellä voimalla- vasta silloin voidaan astua lopullisesti ahtaan porvarillisen oikeuspiirin ulkopuolelle ja yhteiskunta voi kirjata lippuunsa: Jokainen kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan".

Lenin kommunistisesta yhteiskunnasta.

Lenin hyväksyi täydellisesti Marxin ja Engelsin katsomukset kommunistisesta yhteiskunnasta. Neuvostovallan rakentamisen tehtävät veivät luonnollisesti valtaosan hänen huomiostaan ja niinpä kommunismista puhuessaan hän yleensä käsitteli kommunistisen yhteiskunnan alemman vaiheen tehtäviä. Niinpä alkusyksystä 1917 kirjoittamassaan kirjassa "Valtio ja vallankumous" &endash;hän toteaa: "Poliittisesti ero kommunismin ensimmäisen eli alemman ja korkeamman vaiheen välillä tulee ajan oloon todennäköisesti valtavan suureksi, mutta nyt kapitalismin aikana olisi sen julistaminen naurettavaa ja etualalle sen saattaisivat työntää korkeintaan vain jotkut anarkistit". Mutta tavoite Leninillä oli asetettu täydelliseen kommunismiin. Artikkelissaan "proletariaatin tehtävät vallankumouksessamme" hän toteaa: ""Ihmiskunta voi siirtyä kapitalismista välittömästi vain sosialismiin, so. tuotantovälineiden yhteiseen omistukseen ja tuotteiden jakamiseen kunkin suorittaman työn mukaan. Puolueemme katsoo pidemmälle: sosialismi tulee kiertämättömästi kasvamaan vähitellen kommunismiksi, jonka lippuun on kirjoitettu: "jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan"".

Kommunistisen yhteiskunnan ensimmäisen vaiheen kokemukset.

Lokakuun vallankumouksen voiton jälkeen Neuvostoliitossa kehitettiin menestyksellisesti kommunistisen yhteiskunnan ensimmäistä vaihetta, sosialismia (katso Kansan äänen numerot 1-5/2005). Neuvostoliitosta kehittyi tieteen, teollisuuden ja maatalouden suurvalta, josta kaikilla mittareilla mitattuna muodostui USA:n jälkeen toinen suurvalta maailmassa. Samaten sosialismia kehitettiin menestyksellisesti toisen maailmansodan jälkeen sosialismin tielle lähteneissä Euroopan ja Aasian valtioissa sekä Kuubassa. Neuvostoliitossa kuin muissakin sosialismia rakentaneissa valtioissa toteutettiin ilmainen koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmä, laaja asuntojen rakennusohjelma, kulttuurista tehtiin koko kansan omaisuutta, työttömyys poistettiin ja ihmisten laajaa hyvinvointia kehitettiin. Kolmasosa maailman kansoista rakensi kommunistisen yhteiskunnan ensimmäistä vaihetta aina 1980- luvun loppupuolelle saakka.

Käsitykset kommunistisesta yhteiskunnasta 1960-1980- luvuilla.

Neuvostoliitossa ilmestyneistä filosofian oppikirjoista käännettiin suomen kielelle mm. "Marxismin leninismin perusteet" (1960), "Marxilaisen filosofian perusteet" (1964) ja "Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet" (1970- luvulla). näissä kaikissa kommunismista esitettiin sama ajatus, kuin v. 1976 ilmestyneessä Viktor Afanasjevin teoksessa "Filosofian alkeet", joka sanoo kommunistisesta yhteiskunnasta: "Kommunistiselle yhteiskunnalle ovat ennen muuta ominaiset jatkuvasti kehittyä jatkuvasti kehittyvän tuotannon erittäin korkea taso ja ennen näkemättömän korkea työn tuottavuus, jotka nopea tieteellis- tekninen edistys saa aikaan. Kommunismissa saavutetaan talouden suunnitelmallisen järjestämisen korkein vaihe sekä turvataan aineellisten ja luonnonvarojen mahdollisimman tarkoituksenmukainen ja järkevä käyttö. Varustamalla ihmiset mitä täydellisimmällä ja tehokkaimmalla tekniikalla kommunismi lisää tavattomasti ihmisten valtaa luontoon nähden ja suo hänelle mahdollisuuden hallita yhä laajemmin luonnon alkuvoimia ja käyttää niitä etujensa mukaisesti.

Miten näitä 60-80 lukujen näkemyksiä tulisi arvioida?

Meillä Suomen kommunisteilla on käytössä tunnus "Voittoisa työväenliike tukeutuu sosialismiin". Tämä merkitsee sitä, että sosialistinen päämäärä tukee parhaiten työläisten jokapäiväistä taistelua. Pelkkä taloudellinen motivaatio ei voi innostaa pitkäjänteiseen taisteluun. Tätä teesiä vasten voi vain ihmetellä sitä, että Neuvostoliitossa ei juuri ollenkaan paneuduttu marxismi- leninismin perustalta kommunismin kehittyneen vaiheen filosofiseen ja taloudelliseen tutkimiseen: 1) Ei selvitetty sitä voidaanko kommunismi toteuttaa yhdessä valtiossa. 2) Ei selvitetty mikä kommunistisen yhteiskunnan korkeammassa vaiheessa tulee olemaan yhteiskuntakehityksen liikkeellepaneva voima, kun se luokkayhteiskunnasta poiketen ei ole enää luokkataistelu. 3) Lähdetään olettamuksesta, että päätavoite on tuottaa ihmiselle hyvinvointia ja hallita tämän saavuttamiseksi luontoa. Muita tehtäviä kommunismille ei aseteta. 4) Jää kuva, että ihminen on olemassa vain itseään varten. Ei esitetä kysymystä mikä on ihmisen olemisen merkitys. 5) Toistetaan marxin ja Engelsin teesiä, että "työ muodostuu ihmisen ensimmäiseksi elämäntarpeeksi", mutta ei pohdita sitä miksi näin tapahtuu.

Ekosysteemin ja sivilisaation paikka maailmankaikkeudessa.

Marxilaisuus tarkastelee maailmaa yhtenä kokonaisuutena, jonka yksi olotila on dialektinen kehitys. Tästä seuraa päätelmä, että elämä ja sivilisaatio on lainomainen vaihe materian kehityksessä. Siksi meidän tulee tehdä kaikkemme sen eteen, että maapallon biosfääri ja sen varassa elävä ihminen eivät tuhoudu. Tämä on kommunistisen yhteiskunnan tehtävä. Nykyinen sivilisaation kehitysvaihe osoittaa, että ihminen voi tuhota itsensä ja koko ekosysteemin. Vaikka voimme päätellä, että maapallon kaltaisia ekosysteemejä ja sivilisaatioita löytyy muuallakin maailmankaikkeudessa, niin täytyy lähteä siitä olettamuksesta, että voimme olla ainoa koko linnunratajärjestelmässä, jopa maailmankaikkeudessa. Siksi on erityisen tärkeä tehtävä varmistaa, että emme tuhoa itseämme. Tämä on vahva filosofinen perusta kommunistiselle yhteiskunnalle, luonnonsuojelulle ja kaikelle siihen liittyvälle etiikalle.

Ihmiskunnan yhteisistä "korkeammista" tehtävistä..

Suunnitelmissaan kommunistisen yhteiskunnan toteuttamiseksi Neuvostoliitto asetti päinvastoin tavoitteekseen USA:n ohittamisen myös tavaratuotannossa. Voimme tänään pohtia mitä olisi tapahtunut, jos Neuvostoliitto olisikin asettanut tavoitteekseen rajoitetumman kulutuksen kasvun. Voimme olla varmoja siitä, että hyvin perusteltuna kommunistisen yhteiskunnan tavoitteeseen juuri tällainen linja olisi kyllä saanut kansan tuen. Meillä on paljon muita globaalisia ongelmia ja uhkia. Pidemmällä tähtäimellä globaalisia riskitekijöitä ovat maanjäristykset, vulgaaniset katastrofit tai asteroidin törmäys maahan.

Kommunistisen yhteiskunnan kehittymisen mekaniikka Ei ole eettisesti eikä ihmisen perustehtävän kannalta oikein se, että kommunismin lähes ainoaksi tehtäväksi ihmisenä esitetään hyvinvoinnin kehittämisen ja luonnon valjastamisen ihmisen palvelukseen. Hyvinvoinnin kohottaminen ei ole perusteltua siksi, että ihminen haluaa sitä omaksi mukavuudekseen, vaan siksi, että se on välttämätöntä suoriutuaksemme näistä ns "korkeamman tason" tehtävistä. Tämä on kommunismissa kehityksen liikkeellepaneva voima? Se on tarve suoriutua koko sivilisaatiota ja siihen kiinteästi liittyvää ekosysteemiä palvelevista tehtävistä siten, että sen olemassaolo varmistetaan. Kun saavutamme tilanteen, jossa nämä tehtävät muuttuvat ensisijaisiksi tarvitsematta huolehtia liikaa perustarpeiden tyydyttämisestä, silloin tällainen työ myös muuttuu ensimmäiseksi elämäntarpeeksi, kuten klassikot ennakoivat ja 150 vuotta sitten. Miten tämä systeemi sitten jatkaa dialektista kehitystään? Luonnollisesti se kehittyy määrällisesti johtaen jossain vaiheessa sivilisaation rakenteen harppaukselliseen muutokseen. Konstantin Tsiolkovski ennakoi sivilisaation siirtymistä avaruuteen: "maapallo on ihmiselle kehto mutta ei voida ikuisesti elää kehdossa". Kun näin tapahtuu, viimeistään silloin yhteiskunnan organisaatio tulee kokemaan laadullisia hyppäyksiä, joita meidän on tänään vaikea ennakoida.

Eivät toteudu automaattisesti.

Kuten Marx ja Engels totesivat, työ voi todellakin muuttua ensimmäiseksi elämäntarpeeksi. Tämän esteenä tänään on markkinatalous, jonka perustavoitteena on säilyttää sellainen tila, jossa tuotteita valmistetaan pelkästään markkinoita varten ja ihmisen tehtävä siinä on olla pelkkä tavaroiden kuluttaja. Kommunistisen yhteiskunnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen tuskin voidaan siirtyä, ennen kuin valtaosa maailman kansakunnista on hyväksynyt sosialistisen ja kommunistisen kehityslinjan. Kommunistisen yhteiskunnan korkean tason tehtäviä (ilmastomuutoksen torjuminen, kestävän elintarviketuotannon järjestäminen, epidemioiden torjuminen, varautuminen laajoihin vulgaanisiin ja kosmologisiin katastrofeihin yms.) tulisi asettaa tavoitteeksi jo varhaisessa kommunistisen yhteiskunnan alemmassa vaiheessa. Tämä luo suunnan sosialismin kehittämiselle kohti kommunismia. Neuvostoliiton kehitys osoitti, että tätä suuntaa ei oltu määritelty ja että ihmiset eivät ymmärtäneet sosialismin tehtäviä loppuun saakka oikein.

Työväenluokkaa yhdistävä tekijä.

On kulunut aikaa siitä, kun me vakavasti olemme keskustelleet kommunistisen yhteiskunnan välttämättömyydestä ratkaisuna globaalisiin ongelmiin. Marxille, Engelsille ja Leninille kommunismi ei ollut enää mikään utopia. Meille 2000- luvun ihmisille kommunistisen yhteiskunnan tehtävät ovat konkreettisia. Sosialistinen yhteiskunta saa sisältönsä ottamalla suunnan kommunistisen yhteiskunnan rakentamiseen. Tänä päivänä niistä tulee puhua rinnakkain. Kommunismi tavoitteena voi myös olla työväenluokkaa yhdistävä tekijä. Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa asiasta.

Kansan ääni/Heikki Männikkö

Oheinen Kansan äänessä 6/2005 julkaistu kommunistista yhteiskuntajärjestelmää arvioiva artikkeli on lyhennelmä laajemmasta artikkelista, joka löytyy lyhentämättömänä EU:n Vastaisen kansanrintaman kotisivuilta kansan äänen artikkeleista (http://www.euvkr.com