ISRAEL - PALESTIINA.

LAITON PALESTIINAN MIEHITYS ON RAAKA VALTIOTERRORISMIN MUOTO.

TODELLINEN PAHUUDEN AKSELI MAAILMASSA ON USA:N JA ISRAELIN EPÄPYHÄ LIITTO.

"TIEKARTTA" -SUUNNITELMA PERUSTUI VALHEELLE.

HAMASIN VAALIVOITTO TAMMIKUUSSA 2006 KIUSALLINEN TAKAISKU LÄNSIVALLOILLE.

ISRAELIN HYÖKKÄYS LIBANONIIN HEINÄKUUSSA 2006 PÄÄTTYI HYÖKKÄÄJÄN TAPPIOON.

2007 - 2009. HAMAS PAINETTIIN ALAS UKOISTEN TAHOJEN VOIMIN HUOLIMATTA KANNATUKSESTA KANSALLISELLA TASOLLA.

_________________________________________________________________

Yleisiä piirteitä. Lähihistoriaa.

Vuonna 1948 ulkopuolisin pakkokeinoin Palestiinan alueelle perustetun Israelin valtion ja palestiinalaisten väliset ristiriidat ovat jatkuneet koko Israelin valtion olemassaolon ajan.

Vuonna 1987 alkoi palestiinalaisten kansannousu, intifada, joka päättyi keinotekoiseen neuvottelurauhaan. Epäoikeudenmukaisuus rauhanteossa loi pohjan uudelle intifadalle, joka käynnistyi syyskuussa 2000.

Israel alkoi vuonna 2000 järjestelmällisesti rikkoa YK:n päätöksiä 242 ja 388, joilla palestiinalaisten alueelliset oikeudet oli pyritty takaamaan. Israel ryhtyi toteuttamaan omia rakennusprojektejaan Palestiinan alueella.

Syyskyyssa 2000 alkaneet yhteenotot Israelissa ja Palestiinassa ovat muodostuneet sodaksi. Ariel Sharonin tultua Israelin uudeksi pääministeriksi täysimittaisen valtioiden välisen sodan uhka on entistä konkreettisempi. On ilmeistä, että länsiliittoutuneiden hyökkäyksellä Afganistaniin syksyllä 2001 oli kytkentöjä myös Palestiinan tilanteeseen.

On erikoista, että melkein kaikkien sotilasasiantuntijoiden käsitysten mukaan Israel ei ydinaseistaan ja sotilaallisesta ylivoimastaan huolimatta voi voittaa meneillän olevaa uutta intifadaa Israelissa ja Palestiinassa. Ne arabinaapurit, jotka aikaisemmin ovat tyytyneet pelkkään sapelinkalisteluun, antavat nyt Israelin ryhtyä sotaan sissiarmeijaa vastaan ja kaikessa hiljaisuudessa toimittavat kevyitä aseita ja sodassa tarvittavia räjähteitä palestiinalaisille.

Tilanne on selkeästi voittoisa arabimaille ja samalla se muodostaa poliittisen tappion Yhdysvalloille. Yhdysvallat oli luvannut estää Israelin ryhtymisen sotaan. Lupaus on petetty. Yhdysvaltoihin ei enää luoteta.

"Melkein" kaikki sotilasasiantutijat tarkoittaa myös Israelin tiedustelupalvelua. Shin Betin edellisen johtajan Amy Ayalonin mukaan palestiinalaiset tietävät, että "Israel voidaan voittaa vain voimakeinoin ja ettei heidän poliittisia tavoitteitaan voida saavuttaa muilla menettelytavoilla. Tämän he ovat oppineet sekä meiltä että Hizbollahilta"

Amy Ayalon jatkaa: Toisaalta palestiinalaiset eivät yksinkertaisesti voi jatkaa elämäänsä omalla maallaan vieraan vallan alaisuudessa. Palestiinalaisten elämänolosuhteet ovat muodostuneet sosiaalisesti ja taloudellisesti mahdottomiksi.

Suur-Israel -politiikkaa ajavalla Sharonilla on ilmeisesti suuri osa israelilaisista takanaan. Sharonilla ei kuitenkaan ole paljoa ystäviä Lähi-Idässä ja vielä vähemmän hänen natsityylistä laajentumispolitiikkaansa ymmärretään muualla maailmassa.

Israel on perinteisesti ollut USA:n imperialistisen politiikan tukija ja amerikkalaisten etujen vartija Lähi-Idässä.

Vuoden 2001 tammikuussa Yhdysvaltain yritykset toimia omien etujensa nimissä välittäjänä uudessa tilanteessa epäonnistuivat. Palestiinalaiset ja muut arabivaltiot eivät luottaneet amerikkalaiseen sopimusehdotukseen, jonka yksityiskohdat pidettiin salassa.

Poliittisten epäonnistumistensa jälkeen on täysin mahdollista, että imperialismi suunnittelee sotilaallista väliintuloa Lähi-Idässä.

Yhdysvaltain asevoimat Euroopassa ovat pitkään olleet hälytysvalmiustasolla "Bravo". 20.1.2001 on valmiusaste nostettiin tasolle "Charlie". Seuraava valmiustaso "Delta" merkitsee käytännössä sotaa.

Israel on torjunut ehdotukset kansainvälisestä tarkkailu- ja rauhanturvajärjestelmästä.

Maaliskuussa 2001 Israelin uusi hallitus näytti pitävän melko matalaa ulkopoliittista profiilia. Suursotaan olisi varmaan ollut halua, mutta tilanne on ollut sotilaalliselta kannalta Israelille epäedullinen.

Arbimaiden kokouksessa Jordaniassa maaliskuussa 2001 sovittiin Ariel Sharonin politiikan vastustamisesta yhteisvoimin.

Ilmeisesti arabikansalaisten ja -järjestöjen yhtenäisyys on hämmentänyt Yhdysvaltain poliittisen johdon. Tavoistaan poiketen USA epäröi sotilaallista puuttumistaan nykyiseen Lähi-Idän kriisiin. Suunnitellessan mahdollisia sotatoimia Lähi-Idässä Yhdysvaltojen täytynee varautua siihen, etteivät sen eurooppalaiset NATO-liittolaiset osallistu operaatioon.

Palestiinalaiset saavat laajalti tukea eri puolilta maailmaa. Israelin Gazan alueelle muodostama palestiinalaisghetto muistuttaa suuresti toisen maailmansodan aikaista juutalaisghettoa Varsovassa. Israelin ystävät käyvät vähiin. Aiemmin Israelille myötämieliset Länsi-Euroopan valtiot yhtyivät keväällä 2001 jyrkkiin vastalauseisiin Israelin politiikkaa vastaan. Fasistiselle sionismille löytyy tukijoita itse asiassa enää vain Yhdysvalloista ja sielläkin esiintyy kritiikkiä.

Kuuba, Iran, Kiina, Vietnam, Pohjois-Korea ja muut maailman anti-imperialistiset valtiot ovat arvostelleet Israelin politiikkaa erityisen jyrkästi ja saaneet taakseen käytännöllisesti katsoen kaikki kolmannen maailman valtiot.

Palestiinan lähetystössä Pjongjangissa pidettiin vastaanotto presidentti Kim Il Sungin syntymän vuosipäivän kunniaksi 12.4.2001. Palestiinan lähettiläs Shaher Mohammed Abdlah korosti puheessaan kansojen itsemäärämisoikeuden periaatetta, joka palvelee sekä korealaisten että kaikkien maailman ihmisten etuja. Koren Työväenpuolueen edustaja painotti pääsihteeri Kim Jong Ilin kiinnittävän erityistä huomiota palestiinalaisten oikeuksien toteutumiseen. Korean Demokraattinen Kansantasavalta tulee aktiivisesti tukemaan palestiinalaisten tavoitetta oman itsenäisen valtion muodostamiseksi.

Vietnamin Sosialistinen tasavalta tuomitsi virallisessa jyrkkäsanaisessa lausunnossaan toukokuussa 2001 Israelin agression.

Palestiinan presidentti lähetti kesäkuussa 2001 kiitoksensa Kuuballe saamastaan poliittisesta tuesta.

Palestiinalaiset ja israelilaiset työläiset viettivät 1.1.2001 ja 2002 yhteistä työläisten vappua perinteisin tunnuksin ja punaisin lipuin. Kapitalistinen Israel sortaa sekä juutalaisia että arabityöläisiä. Maassa on työttömyyttä, mutta silti työvoimatoimistoja suljetaan.

Kansainvälisen Punaisen Ristin mukaan Israelin laajentumisoperaatiot ja niiden toimeenpanotavat täyttävät sotarikosten tunnusmerkit. Ne rikkovat Geneven sopimuksen artiklaa numero 49.

Osapuolten välisiä neuvottelyrityksiä käydään median mukaan Yhdysvaltain johdolla. Arvostetut kansanväliset kuitenkin tarkkailijat arvioivat, että mikäli ratkaisuun ylipäätään päästään, se tapahtuu Venäjän myötävaikutuksella. Jasser Arafat keskusteli rauhanprosessin edistämisestä Venäjän ulkominsterin kanssa Moskovassa toukokuun lopussa 2001. Ulkoministeri Igor Ivanov totesi Yhdysvaltain saavutukset asiassa vähäisiksi.

Arabivaltioiden kokous Qatarissa toukokuussa 2001 vahvisti jälleen arabien yhteisrintamaa. Kokous asetti tavoitteeksi Israelin kansainvälisen eristämisen.

Libyan aloitteesta toukokuussa 2001 syntynyt Afrikan Unioni saattaa muutti maailman voimatasapainoa edelleen epäedullisemmaksi amerikkalaiselle imperialismille. Afrikan valtioiden suunnitteilla oleva yhteinen ulkopolitiikka kytkeytyy saumattomasti poliittisiin intresseihin Lähi-Idässä.

Valtamedia on kertonut palestiinalaisten olevan samaan aikaan valmiita tulitaukoon. Tällainen otsikko sisälsi vain itsestäänselvyyden. Palestiinan valtion taholta ei tämänkään intifadan aikana ole sotilaallisia agressioita Israelia kohtaan ollut edes odotettavissa. Eri asia on, että yksityisten henkilöiden tai ei-valtiollisten järjestöjen suorittamia iskuja on käytännössä mahdoton hallita. Israel oikeuttaa siten mahdollisen suurhyökkäyksen Palestiinan valtiota vastaan yksittäisillä terrori-iskuilla, vaikka niiden tekijöiden henkilöllisyys on usein epäselvä eika edes kansallisuudesta aina ole varmaa tietoa.

Vuosina 2001 - 2003 väkivaltaisuudet Palestiinan alueella ovat kiihtyneet edelleen. Israel käyttää raskaita aseita, myös hävittäjälentokoneita, helikoptereita ja tankkeja. Varsinaisen sodan voidaan jo katsoa olevan käynnisssä.

Israel totesi jäävänsä yksin. Se etsii sotilaallista yhteistyötä yhteisten sotaharjoitusten muodosssa Turkin kanssa. Onhan näillä valtioilla yhteinen fasistinen ideologia.

Ariel Sharon haki heinäkuussa 2001 Lähi-Idän kriisille välitysapua Saksasta. Vastaus oli kielteinen. Ariel Sharon on itse myöntänyt julkisuudessa, että Israel joutuu yksin jäätyään antamaan periksi palestiinalaisten vaatimuksille. Tämän varaan ei kannata kuitenkaan paljoa laskea. Fasistien lupaukset merkitsevät yleensä vain uusien agressioiden suunnittelua.

Palestiinan alueella on toistuvasti ollut rajuja yhteenottoja Israelin sotilaiden ja palestiinalaisten välillä. Israel on tuhonnut palestiinalaisten asuntoja ja estänyt humanitäärisen avun toimittamista alueelle. Niin sanottu kansainvälinen yhteisö ei ole suuremmalti kiinostunut palestiinalaisten ahdingosta. Apua on luvassa muiden arabivaltioiden taholta.

2002 -2003 Israel suunnittelee ja myös toteuttaa jälleen suurhyökkäyksiä Palestiinan alueelle. Tämän järjettömyyden tulos on kenties suursota Lähi- ja Keski-Idässä. Ehkäpä juuri tämä on ollut maailman imperialististen ja kapitalistisen voimien alkuperäinen tarkoituskin. Massiiviset väkivaltaisuudet molemmin puolin osoittavat sodan pysyvän luonteen. Aseita ja räjähteitä riittää.

Fatah, Hizbollah ja Jihad suunnittelivat yhteistyönsä kiinteyttämistä kokouksessaan Ramallahissa 11.8.2001. Elokuussa 2001 myös PFLP yhtyi taisteluun.

Israelin sotilaallinen ylivoima on näennäinen, koska sen avulla ei tilannetta kyetä ratkaisemaan. Arabien uhrautuvuus ja nykyinen yhteishenki, maailman yleinen poliittinen mielipide ja uutena piirteenä muiden arabivaltioiden ilmoittama poliittinen ja käytännöllinen tuki Palestiinalle eivät ole tuhottavissa sotilaallisella voimalla.

Kiinan presidentti Jiang Zeminin kutsusta Palestiinan presidentti Jasser Arafat vieraili Kiinassa elokuun lopulla 2001. Vierailun päätteeksi Jasser Arafat sanoi luottavansa Kiinan tukeen taistelussa palestiinalaisten laillisten oikeuksien puolesta ja Kiinan myötävaikutukseen kansainvälisissä pyrkimyksissä rauhaan Lähi-Idässä.

Jasser Arafat vieraili samaan aikaan myös Vietnamissa. Vietnamin hallitus lupasi tukensa palestiinalaisille.

Egypti vahvisti elokuun lopussa 2001 toistamiseen tukensa Palestiinalle.

Israelin suorittama palestiinalaisjohtajan murha elokuun lopussa 2001 sai kaikkialla maailmassa raivostuneen vastaanoton. Mm. Kuuba, Egypti, Iran ja Kiina esittivät jyrkän virallisen tuomionsa.

Loppuvuonna 2001 ja vuoden 2002 alussa aikaan saadut aselevot eivät olleet sen varmemmalla pohjalla kuin lukuisat aiemmatkaan aselevot.

Syyskuun alussa 2001 myös Israelin sisäinen oppositio ryhtyi vaatimaan maan hallituksen järjettömien agressioiden lopettamista. Erityisesti poliittiset murhat tuomitaan laajalti. Israelin kommunistinen puolue on esittänyt jyrkän vastalauseen valtiovallan harjoittamalle politiikalle.

Isarelilaissotilaiden röyhkeys on yltänyt jopa paikallisten YK-virkailijoiden uhkailuun.

Syyskuun alussa Durbanissa, Etelä-Afrikassa pidetyt rasismin vastaiset kokoukset antoivat selvän kuvan maailmalle eri tahojen ristiriitaisesta suhtautumisesta erityisesti Palestiinan kriisiin. Muu maailma yhdellä puolella, Israel ja USA vastakkaisella puolella.

Massiivinen isku Pentagoniin ja World Trade Centeriin Yhdysvalloissa syyskuussa 2001 siitä seuranneinne prosesseineen vaikeutti entisestään tilannetta Palestiinassa. Maailman huomion olleessa muualla Israel ryhtyi tekemään uusia hyökkäyksiä Gazan alueella ja Länsirannalla.

Ensimmäinen reaktio Yhdysvaltain taholta kenties odotettavissa olevaan agressioon Keski-Idässä oli Persianlahden arabivaltioiden ilmoitus aseostojen lopettamisesta Yhdysvalloista syyskuussa 2001.

Kanadalaiset lähteet (EcoNews Service, Vancouver, BC/ Stern-Intel) kertoivat, että yhdysvaltalaisten sotilastiedustelulähteiden mukaan on mahdollista, että Israelin tiedustelupalvelu Mossad on sekaantunut iskuihin Yhdysvalloissa. Vastaava uutisteksti Palestiinaa koskevassa Kominformin englanninkielisessä jaksossa.

Nykyisen intifadan vuosipäivää vietettiin näyttävin mielenosoituksin sekä Palestiinassa että muualla maailmassa 28.9.2001 ja 2002.

Palestiinan saama laaja kansainvälinen tuki näkyi mm. Vietnamissa lokakuussa 2001 pidetyssä lakimieskonfrenssissa. Israelin terrori tuomitaan kansainvälisten lakien ja sopimusten vastaisena. Palestiinalaisilla puolestaan katsotaan olevan juridinen oikeus itsenäiseen valtioon.

Vuonna 2002 militantti PFLP (Palestiinan kansan vapautusrintama) ulkomaisine tukijoineen oli saamassa lisää poliittista painoarvoa Jasser Arafatin johtaman PLO:n (Palestiinan vapautusjärjestö) kustannuksella. Palestiinalaiset eivät aio antautua. PFLP, Hamas ja Jihad ovat palestiinalaisten keskuudessa suosittuja järjestöjä ja ajattelutapoja.

Yhdysvallat on antanut Israelille vapaat kädet toimia palestiinalaisalueilla. Se saattaa johtaa laajaan kansanmurhaan, "lopulliseen ratkaisuun". Koko tapahtumaprosessin yhteys syyskuun 11. päivän tapahtumiin Yhdysvalloissa on ilmeinen.

Maailmassa on nykyisin tapana puhua terrorismista. Mikä voi olla pahempaa terrorismia kuin kokonaisen kansan aseellinen alistaminen, murhaaminen ja laiton miehitys. Israel ja Yhdysvallat, jotka suurimpaan ääneen puhuvat terrorismin vastaisesta taistelusta, syyllistyvät itse raaimpaan mahdolliseen terrorismin muotoon.

Vuonna 2003 Lähi-Idän valtioiden välinen suursodan vaara on todellinen, sillä Palestiinaa ympäröivät arabivaltiot tuskin sallivat mahdollista palestiinalaisten joukkoteurastusta.

Palestiina on pyytänyt YK:n puuttumista tilanteeseen, mutta Yhdysvallat on turvallisuusneuvostossa veto-oikeudellaan estänyt ulkopuolisen puuttumisen palestiinalaisten tappamiseen.

Egypti, Irak ja Iran ovat ilmaisseet yksiselitteisen tukensa palestiinalaisille. Näiden arabivaltioiden käyttämät sanamuodot viittaavat myös sotilaallisten toimien mahdollisuuteen.

Palestiinalaisjärjestöt suhtauvat eri tavoin istemurhaiskujen lopettamiseen eikä Palestiinan hallitus voi estää Israelin valtioterrorismista raivostuneiden kansalaisten vastaiskuja.

Rauhaa alueelle ei tulla saamaan ilman oikeudenmukaisuutta eikä ilman itsenäistä Palestiinan valtioita.

The International Anti-imperialist Solidarity Delegation (Anti-imperialistinen solidaarisuusvaltuuskunta) osallistui Palestiinassa vuodenvaihteessa 2001/2002 yhdessä paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa Israelin miehitystä vastustavaan laajapohjaiseen mielenosoitukseen.

Lähes kuukauden kestänyt vähäisen väkivallan kausi päättyi Palestiinassa tammikuun puolivälissä 2002. Molemmin puolin suoritettiin jälleen uusia iskuja. Mikään ei ole muuttunut. Yhdysvallat tukee Israelia ja YK on hampaaton. Parannusta tilanteeseen ei voitane odottaa ilman Venäjän, EU:n tai jonkin muun kolmannen osapuolen, esimerkiksi Kiinan puuttumista asiaan.

The Palestinian National Authority (PNA) vetosi kansainväliseen yhteisöön 19.1.2002 tapahtuneen Palestiinan radio- ja TV-aseman tuhoamisen johdosta.

Palestiinan tietoliikenneyhteyksien osittainen tuhoaminen ennakoinee aikomusta laajaan kansanmurhaan. Maailma ei saisi nähdä, mitä tapahtuu. Imperialismin menettelytavat noudattavat samaa kaavaa kuin Jugoslaviassakin. Internet-yhteydet kuitenkin toimivat myös tässä tapauksessa. Tammikuun lopulla palestiinalaiset ovat kuitenkin saaneet sähköisen joukkomediansa jälleen toimimaan.

Arabivaltioiden ihmisoikeusjärjestöt ja ammattiliitot Kairossa 21.1.2002 kehottivat arabivaltioiden kansalaisia ja järjestöjä lakkoliikehdintään palestiinalaisten puolesta.

Tammikuun lopulla 2002 länsimainen epätoivoinen propaganda saavutti huippunsa Yhdysvaltain presidentin syyttäessä Jasser Arafatia "mafiamieheksi".

Arabivaltioiden tuki Palestiinalle korostui entisestään vuoden 2002 alussa Saudi-Arabian arvosteltua jyrkin sanoin yhdysvaltalais-israelilaista imperialismia.

Helmikuussa 2002 Israelin armeijassa ja reservissä syntyi kapinaliike. Sotilaat eivät halua olla murhaajia.

Keväällä 2002 Palestiinan asevoimat saivat käyttöönsä ajanmukaista järeää aseistusta. Mm. isrelilainen hyökkäysvaunu miehistöineen tuhottiin.

Israelilaiset eivät enää usko sotilaalliseen ratkaisuun. Israelilainen sanomalehti Ma'ariv kertoi mielipidekyselyssään 18.2.2002, että 49% israelilaisista katsoi Sharonin hallituksen menettäneen tilanteen hallinnan. Lehden näkemyksen mukaan Israel saattaa voittaa yksittäisiä taisteluita, mutta häviää sodan.

Helmikuun lopulla 2002 Saudi-Arabia ehdotti Israelin valtion tunnustamista sillä ehdolla, että Israel vetäytyy vuonna 1967 Yhdysvaltain tuella valtaamiltaan alueilta. Ehdotuksella on todellista painoarvoa.

Maaliskuun alussa 2002 Israelille tuli yllättävä lisäongelma. Maan talous on romahtamaisillaan.

Maaliskuussa 2002 Palestiinan Kansallinen Valtuuskunta (The Palestinian National Authority, PNA) katkaisi poliittiset suhteet ja turvallisuusyhteistyön Israelin kanssa, kunnes Israel lopettaa sotilaalliset iskunsa palestiinalaisleirejä vastaan Länsirannalla..

Palestiinan epätoivoinen tilanne heijastaa globaalin kapitalismin ratkaisematonta yhtälöä. Imperialistien tulisi tappaa kaikki palestiinalaiset saadakseen alueen täysin hallintaansa. Se ei kuitenkaan ole mahdollista.

PFLP:n julkilausuma 8.3.2002:

1. Palestiinan - Israelin konflikti ja palestiinalaisten kohtelu on otettava käsittelyyn YK:n turvallisuusneuvostossa.

2. Palestiinalaisten valtuutetut kieltäytyvät kaikestä yhteistyöstä amerikkalaisten edustajan Anthony Zinnin kanssa, koska hän on johdonmukaisesti tukenut Ariel Sharonin politiikkaa.

3. Kaikki turvallisuusyhteistyö sionistihallituksen kanssa lopetetaan, koska se on syyllistynyt aseellisiin hyökkäyksiin palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen johtoa vastaan.

4. PFLP vetoaa kaikkiin palestiinalaisiin yhtenäisen rintaman vahvistamiseksi ja voimakkaan vastarinnan jatkumiseksi miehityksen lopettamiseksi ja kansallisten oikeuksien saavuttamiseksi.

Sekä Arabivaltioiden liitto että Afrikan Unioni antoivat 10.3.2002 kokouksissaan Jordaniassa ja Egyptissä täyden tukensa palestiinalaisten taistelulle.

Vihdoin maaliskuussa 2002 YK:n turvallisuusneuvosto puuttui tilanteeseen ja loi pohjan itsenäisen Palestiinan valtion syntymiselle. Media esitteli asian ikäänkuin Yhdysvaltain ansiona. Tosiasiassa USA on syyskuusta 2000 alkaen vastustanut YK:n väliintuloa..

Israelilla ei ole vähäisintäkään aikomusta noudattaa kansainvälisiä sopimuksia tai YK:n päätöslauselmia. 13.3.2002 Knesset myönsihuomattavan määrärahan uusien israelilaisten asutusalueiden rakentamiseen Länsirannalle.

Arabivaltioiden kokous Beirutissa ei ratkaissut mitään, sillä amerikkalais-israelilainen imperialismi asetti kokoukselle tapansa mukaan tarkoituksellisesti mahdottomia poliittisia ennakkoehtoja. Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat olisi saanut osallistua kokoukseen vain, mikäli Israel olisi antanut luvan. Aiemman Ammanin kokouksen päätökset vesitettiin..Asetelma oli järjetön. Useiden Arabiliiton jäsenten jäätyä näistä syistä pois kokouksesta jäljelle jäi vain farssi. Kokous sai aikaan päätöslauselman, joka edellyttäisi toisaalta palestiinalaisten alistumista ja toisaalta Israelin vetäytymistä vuoden 1967 rajoille. Ne ovat utopioita...

Israelin asevoimat hyökkäsivät Jasser Arafatin toimistoon "rahanneuvotteluiden" päätteeksi. Se oli Israelin omalta kannalta pahin mahdollinen poliittinen virhe. Jos ei Israelilla ja sen politiikalla ole tähänkään saakka juuri ystäviä maailmalla ollut, niin nyt kaikkosivat loputkin. Näyttää kuitenkin siltä, että Yhdysvallat tuki tätä järjetöntä iskua. Ainakin se oli siitä tietoinen.

YK:n päätöslauselmassa vaaditaan Israelin vetäytymistä palestiinalaisalueilta. Israel jatkaa kuitenkin agressioitaan. Ei se ole YK:n päätöksiä ennenkään kunnioittanut. USA äänesti turvallisuusneuvostossa ilmeisesti yleisen mielipiteen painostuksesta päätöslauselman puolesta. Samaan aikaan se kuitenkin tukee Israelin iskuja.

Ariel Sharon on valinnut sodan. Kaikki palestiinalaisjärjestöt, Myös Jasser Arafat ja Fatah, ovat pakotettuja ottamaan haasteen vastaan.

Yli 200 henkilön kansainvälinen ryhmä - suurin osa englantilaisia - asettui huhtikuun alussa 2002 Betlehemiin ja Ramallahiin ihmiskilveksi palestiinalaisperheiden suojaksi.

Israelin valtio on käynnistänyt kaikkien aikojen pahimman kansanmurhan aallon Israelissa. Liikekannallepano on tuomassa vielä 20 000 sotilasta miehitetyille alueille. Mitä enemmän kovenee Sharonin linja, sitä enemmän vastarintakin Israelin sisällä kasvaa.

Huhtikuussa 2002 Hizbollahin ja Israelin väliset yhteenotot veivät sodan Libanonin alueelle. Myös Jordaniassa esiintyy sotilaallista liikehdintää. Syyriassa on meneillään ainakin epävirallinen liikekannallepano. Egypti on sanonut irti suhteensa Israelin hallitukseen välttämättömimpiä diplomaattisuhteita lukuunottamatta.

Yhdysvallat pakotti huhtikuussa 2002 Jasser Arafatin hyväksymään aselevon. Se ei ratkaise ongelmaa sen enempää kuin aikaisemmatkaan aselevot.

Yhdysvallat on vaativinaan Israelin vetäytymistä. Koko Lähi-Idän kriisin taustalla ovat kuitenkin alunalkaen olleet juuri amerikkalaisen imperialismin alueelliset valtapyyteet. Siksi presidentti George Bushin ja hänen juoksupoikansa Tony Blairin puheita ei ole mitään syytä ottaa todesta.

Arabiliitto piti 5.4.2002 hätäkokouksen Kairossa Beirutin kokouksen epäonnistuttua. Kairossa todettiin, että Beirutin kokous sabotoitiin ennakolta tuloksettomaksi tahallisilla menettelytaparikkomuksilla Israelin ja Yhdysvaltain taholta.

Hizbollah aktivoituu edelleen. Israelilla on syytä pelätä iskuja myös etelästä, Negevin autiomaan suunnasta.

Palestiinasta keväällä 2002 löydetyssä joukkohaudassa on israelilaisten tappamia palestiinalaisia. Israel yrittää hävittää todisteita.

Yhdysvaltain edustaja Colin Powell ja Jasser Arafat tapasivat 14.4.2002. Arafatin poliittisia voittoja olivat, että Yhdysvaltain neuvottelija oli Powell eikä Sharonin juoksupoika Zinni sekä se, että Israelin terrorismin olemassaolo tunnustettiin totuudenmukaisesti. Ratkaisua konfliktiin ei tämäkään keskustelu kuitenkaan antanut. Yhdysvaltain ja Palestiinan neuvottelu toteutettiin Yhdysvaltain taholta tahallisesti viivytellen. Sharonille haluttiin antaa aikaa.

Israelin armeijan Palestiinassa huhtikuussa 2002 suorittaman Jeninin joukkomurhan jälkeen Yhdysvaltain presidentti nimitti Ariel Sharonia "rauhan mieheksi". Bushia pidetään yleisesti jokseenkin totisena ja yksinkertaisena. Ilmeisesti hänellä kuitenkin on huumorintajua, joskin varsin erikoislaatuista.

Palestiinalaisten ja Jasser Arafatin vaatimus on edelleen Israelin joukkojen ehdoton vetäytyminen vallatuilta alueilta. Vaatimuksen takana on nyt ennenäkemättömän laaja kansainvälinen tuki, myös kansalaistasolla mm. Yhdysvalloissa. Tätä vaatimusta ei Israel tule hyväksymään. Siten keskustelut ilman tähän perusristiriitaan puuttumista ovat lähinnä ajanvietettä.

Huhtikuussa 2002 Yhdysvallat päätti jatkaa ja lisätä sotilaallista tukeaan Isrelille.

Israel easti Yhdysvaltain tuella tarkoituksellisesti YK:n tutkijaryhmän tulon perehtymään Jeninin joukkomurhaan. Mikäli tutkimus joskus käynnistyy, se tuskin on rehellinen. Tässä vaiheessa tiedossa oleva oikeuslääketietellinen tutkimusryhmä koostuisi osin samoista henkilöistä, jotka oli valittu tarkoitushakuisesti aikanaan falsifioituun Kosovon Racak-tapaukseen. Ilmeisesti Israelin rikokset halutaan piilottaa ja saada koko asia unohtumaan.

YK on osoittanut tahdottomuutensa ja voimattomuutensa palestiinalaisten asiassa.

EU on tekopyhyydessään omaa luokkaansa. Sen sijaan että se puheiden sijasta olisi tehnyt jotain palestiinalaisten auttamiseksi, se on Yhdysvaltain toiveiden mukaisesti julistanut PFLP:n terroristijärjestöksi.

Jasser Arafatin vapauttaaminen arestista vastineeksi toukokuun alussa 2002 mahdollisesti syyttömien henkilöiden luovuttamisesta israelilaisille ei ratkaissut mitään. Kauppa oli yhtä huono kuin Camp Davidin sopimus aikanaan. Sen seurauksena oli vain väkivallan jatkuminen ja jopa kiihtyminen.

Toukokuussa 2002 Libya avasi ilmasillan Egyptiin materiaalisen avun toimittamiseksi palestiinalaisille.

Vuonna 1951 Israelia vastaan asetetut talouspakotteet Israelia vastaan saatettiin uudelleen voimaan yhdeksäntoista arabivaltion toimesta 3.5.2002. Asiasta päättivät Syyria, Irak, Sudan, Palestiina, Saudi Arabia, Libanon, Algeria, Tunisia, Jemen, Arabiemiirikuntien Liitto, Kuwait, Libya, Somalia, Komorit, Marokko, Qatar, Oman, Bahrain ja Djibouti.

7.5.2002 YK tuomitsi Israelin hyökkäykset Länsirannalle äänin 74-4. 54 valtiota protestoi olemalla pois äänestyksestä. Ne pitävät Yhdistyneitä Kansakuntia puolueellisena.

15.5.2002 palestiinalaiset viettivät laajoin mielenosoituksin maansa sionisteille menettämisen 54. vuosipäivää

Toukokuussa 2002 oli puhetta vaaleista Palestiinassa. Jasser Arafatin mukaan asia on ajankohtainen vasta Israelin miehityksen päätyttyä.

Israel teki päätöksen tuhannen uuden asuntoalueen rakentamisesta Palestiinan alueelle kesällä 2002. Tehty päätös on yksiselitteisesti YK:n voimassa olevien päätöslauselmien 242 ja 388 vastaisesti. Israel haluaa jatkaa sotaa.

Kesäkuun alussa 2002 Israelin panssariajonevot tunkeutuivat jälleen Palestiinan aluelle, tällä kertaa Nablusiin, Tulkaremiin ja Ramallahiin ja Betlehemiin.

Kesäkuussa 2002 Yhdysvallat ilmoitti tukevansa Israelin kansanmurhapolitiikkaa.

Hamas-järjestö, Pyhä Sota (Jihad), Al-Aqsan marttyyriprikaatit ja marxilais-leniniläinen PFLP sekä lukuisat palestiinalaiset yksityishenkilöiden joukot jatkavat taistelua. PLO on yrittänyt neuvotteluratkaisua, mutta seurauksena on ollut vain sen oman arvovallan lasku.

Israel yritti kesäkuussa 2002 peitellä salata politiikkansa todellisuutta mm. käyttämällä väkivaltaa Reutersin ja muiden länsimaisten uutistoimistojen toimistoja ja työntekijöitä vastaan.

Kesän 2002 alussa Israel aloitti aidan rakentamisen palestiinalaisalueiden ympärille. Tuloksena on ghetto, jolla ei varmuudella ratkaista mitään ongelmaa.

Puheet "alustavasta itsenäisyydestä" (provisional independence) ovat hämäystä. Selkokielisesti sanottuna tällä ilmaisulla tarkoitettaan Jugoslavian ja Afganistanin kaltaista tilannetta, jossa Yhdysvallat nimittää ko. kansalle itselleen mieluisen nukkehallituksen.

Kiina tarjosi kesäkuussa 2002 apuaan Lähi-Idän ongelman ratkaisemiseksi. Kyseessä lienee ensimmäinen ulkopuolinen rehellinen yritys pysyvän rauhan aikaansaamiseksi.

Kesällä 2002 Lähi-Idän vastakkainasettelu saavutti senhetkisen huippunsa. Israel käytti raskasta aseistusta. Israel teki kaikkensa estääkseen palestiinalaisia saamasta humanitaarista apua, jota Irak, Iran, Libya ja muut arabivaltiot antavat. EU jäädytti tukensa Palestiinalle. USA antoi Ariel Sharonin hallitukselle käytännössä vapaat kädet kansanmurhan toteuttamiseksi. Palestiinalaisille ei jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa taistelua kaikin keinoin.

Kesäkuun lopulla 2002 israelilaisten epätoivo heijastui kansalaisjärjestöjen ehdotuksena yksipuolisesta vetäytymisestä, joka tuskin kuitenkaan nykyisen hallituksen kautena voi toteutua.

Presidentti Bush haluaa maltillisen Jasser Arafatin syrjäytettäväksi. Mistähän Bush kuvittelee löytävänsä mieleisensä pellen johtamaan Palestiinaa? Eivät ainakaan palestiinalaiset sellaista valitse. Heinäkuussa 2002 Palestiinassa oli mittavia mielenosoituksia Arafatin puolesta ja Bushin puheita vastaan.

Heinäkuussa 2002 Israeliin hallitus hyväksyi rasistisen asetuksen, jolla maanomistusta rajoitetaan juutalaisten hyväksi.

Heinäkuussa 2002 Isarelin armeija valtasi palestiinalaisen internet-operattorin tomitilat. Palestiina on nyt myös tältä osin saarroksissa.

Isarelilaishävittäjän hyökkäys kerrostaloon Gazassa heinäkuussa 2002 sai koko maailman ankaran tuomion. Ariel Sharon sen sijaan kehuskeli menestyksllisellä operaatiolla. Yhdysvvallat ja EU osallistuvat tuomitsijoiden kuoroon, mutta faktisesti ne jatkavat Ariel Sahronin politiikan tukemista.

250 000 ihmistä osallistui Palestiinassa mielenosoituksiin tätä viimeisintä Israelin ihmiskuntaa ja ihmisyyttä vastaan suorittamaa rikosta vastaan.

Ariel Sharonin tavoite on ilmeisesti ollut tarkoituksellinen rauhanprosessin kariuttaminen. Siinä hän on onnistunut. Panssareiden lähettäminen Nablusiin elokuun alussa 2002 varmensi väkivaltatilaneen jatkumisen.

Todettakoon, että israelilainen terrorismi perustuu valtion johdon tietoisiin päätöksiin. Palestiinlaisten iskut sen sijaan ovat toisistaan riippumattomien järjestöjen tai yksityishenkilöiden tekemiä. Palestiinan hallitus ei varmasti ole antanut ainoatakaan hyökkäyskäskyä.

Heinäkuun lopulla 2002 Yhdysvallat puolusti Israelin agressioita YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa. Veto-oikeudellaan Yhdysvallat estää YK:n puuttumisen Lähi-Idän rikolliseen kansanmurhaan.

Elokuussa 2002 YK esitti yllättäen uuden tulkinnan aiemmista raporteista Jeninin tapahtumista. Verilöylyä ei kuulemma ole tapahtunutkaan. Yksiselitteistä teksti- ja kuva-aineistoa verilöylystä on kuitenkin olemassa.

Elokuu 2002. Gush Shalom, israelilainen rauhanjärjestö, on toistuvasti uhannut vetää Israelin puolustusvoimat kansainväliseen rikostuomioistuimeen sotarikoksista syytettynä. Gush Shalomin oma ilmoituksen mukaan heillä on riittävästi todistusaineistoa.

Vuonna 2002 Israelin suorittamista Gazan ja Nablusin iskuista on alkanut uusi, entistäkin voimakkaampi koston kierre. Palestiinalaisilla ei ole enää mitään menetettävää. Heidän taistelutahdostaan lienee jo riittävästi näyttöä. Israel asevoimineen on mahdottomuuden edessä.

Israel pyysi elokuussa 2002 Yhdysvaltoja hyökkäämään pian Irakiin. Sillä tavoin maailman huomio kohdistuisi joksikin aikaa pois kiusallisesta Palestiinan ongelmasta.

Todellinen pahuuden akseli maailmassa on siten kaikkien järjellisten kriteerien mukaan USA:n ja Israelin epäpyhä liitto.

Ei ole tiedossa, ketkä Palestiinassa haluavat läntisen median elokuussa 2002 esille tuomia ulkomaisia neuvonantajia ja nevotteluiden jatkamista. Hamas, Jihad, PFLF ja myös Arafatin Fatah ovat ilmoittaneet vastustavansa kaikkia toimia, jotka eivät tähtää selkeästi Palestiinan itsenäisyyteen.

Syyskuussa 2002 Israel käynnisti häikäilemättömän palestiinalaisalueiden valtausoperaation, joka epäilemättä tähtää pysyvän Israelin imperiumin muodostamiseen Lähi- ja Keski-Itään.

Syyskuussa 2002 Israel peruutti kaikki rauhansopimuket Palestiinan kanssa. Palestiinalaishallinto on ilmoittanut, että tällainen toimenpide tarkoittaa sodanjulistusta.

Jasser Arafatin toimiston piiritys syyskuussa 2002 osoitti, että Israelin poliittiselta ja sotilaalliselta johdolta on mahdottomassa tilanteessa pallo hukassa. Jasser Arafatia ei laajan kansainvälisen painostuksen vuoksi uskalleta murhata. Piiritys oli kaiketi jonkinlainen sisäinen kompromissi.

Syyskuussa 2002 Kiinan Kansantasavalta nimitti erityislähettilään Lähi-Idän kriisialueelle. Kiina on ilmoittanut aktivoivansa politiikkaansa Lähi-Idässä. Kiina haluaa rauhaa alueelle ja samalla ja samalla se pyrkii hyviin kaupallisiin ja poliittisiin suhteisiin arabivaltioiden kanssa. .

Lokakuussa 2002 ryhmä kibbutsilaisia on kyllästyneenä Israelin hallituksen mielipuoliseen toimintaan vapaaehtoisesti tarjonnut osaa alueistaan palestiinalaisille.

Lokakuun lopussa 2002 Israel yritti estää Palestiinan parlamenin jäseniä osallistumasta kokoukseen, jossa oli määrä valita uusi hallitus. Jasser Arafat kuitenkin onnistui muodostamaan hallituksen.

Marraskuussa 2002 YK:n turvallisuusneuvoston uusi päätöslauselma Irakia vastaan oli mitä ilmeisimmin suunnattu välillisesti myös Palestiinaa kohtaan. Jos imperialismi kykenee kumoamaan Irakin kansallisen hallinnon, sen mahdollisuudet samaan myös Palestiinassa ovat suuremmat.

Marraskuussa 2002, välittömästi YK:n käsittämättömän uuden Irakin päätöslauselman jälkeen Israelin asevoimille annettiin käsky laajentaa sotilaallisia operaatioita Länsirannalla.

Marraskuussa 2002 Kiinan erikoislähettiläs tapasi Jasser Arafatin Ramallahissa.

Vuoden 2002 lopulla väkivaltakierre kiihtyi jälleen. Israel on ryhtynyt sotaan, jota se ei todellakaan voi voittaa. Israelin uudet agressiot aiheuttavat laajenevaa väkivaltaa myös muualla maailmassa.

Joulukuussa 2002 Kiina myönsi Palestiinalle 2.5 miljoonan dollarin avustuksen tuhotun maan jälleenrakentamiseen.

18.12.2002 julkaistu mielipidetutkmus osoitti, että palestiinalaisten ylivoimainen enemmistö kannattaa itsemurhaiskuja Israelia vastaan.

Tuhannet Fatahin kannattajat marssivat Gazassa 31.12.2002 tukeakseen Jasser Arafatia Fatahin perustamisen 38. vuosipäivänä.

Väkivaltaisuudet ja vastaväkivaltaisuudet tammikuun alussa 2003 osoittivat, ettei Israelin militarimi mitenkään kykene hallitsemaan tilannetta.

Israel rakentaa muureja palestiinalaisalueiden ympärille, periaatteessa täsmälleen samalla tavoin kuin natsit tekivät aikanaaan Varsovassa. Sellaiset muurit murtuvat aina ennemmin tai myöhemmin.

PFLP:n ja muiden palestiinalaisjärjestöjen kokouksesa Kairossa tammikuussa 2003 tuli selväksi, etteivät palestiinalaiset aio luopua taistelustaan oikeuksiensa puolustamiseksi.

Ariel Sharonin vaalivoitto tammikuussa 2003 ei ainakaan vähentänyt väkivaltaisuuksia alueella. Israelin uusi massiivinen tuhoamisoperaatio palestiinalaisalueilla käynnistyi välittömästi.

Isarelin hallitus ilmaisi helmikuussa 2003 raivonsa sen johdosta, että Belgian korkein oikeus on myöntänyt syyttäjille oikeuden syyttää Ariel Sharonia hänen virkakautensa pääytyttyä kahdenkymmen vuoden takaisista Shabran ja Shatillan joukkomurhista.

Helmikuussa 2003 ilmeisesti Bushin tavoin mielenterveysongelmista kärsivä Ariel Sharon esitti Yhdysvalloille Irakin hyökkäyksen lisäksi iskuja myös Libyaan, Iraniin ja Syyriaan.

Maaliskuussa 2003 Israelin asevoimien suorittamat siviilien murhat Palestiinan alueella johtivat itsemurhaiskuun Haifassa, Pohjois-Israelissa. Ainakin 15 ihmistä sai surmansa.

Israelin Palestiinassa suorittamat amrikkalaisopiskelijan tappaminen sekä 11 palestiinalaisten kymäverinen murhaaminen maaliskuun puolivälissä 2003 osoittavat prosessin suunnan. Maailman huomion ollessa kiinnittynyt Irakiin sionistit eivät kaihda mitään keinoja Palestiinan kysymyksen "lopullisessa ratkaisussa".

Isaelissa tapahtui jälleen itsemurhaisku maaliskuun lopulla 2003.

Sotakoalition saavutettua Irakissa väkivaltaisen voittonsa huhtikuussa 2003 myös Israelin ylimielinen väkivalta Palestiinassa yltyi, kuten oli odotettavissakin. Palestiinan ja Irakin kansojen kohtalot liittyvät monin tavoin yhteen.

Palestiinan hallitus vaihdettiin osittain vuonna 2003. Hamas ja PFLP ilmoittivat 24.4.2003, että ne eivät tule hyväksymään uuden hallituksen taholta minkäänlaisia myönnytyksiä miehittäjille.

Huhti-toukokuun vaihteessa 2003 alueellisten taloudellis-polliittisten tosiasioiden kieltämiselle perustunut USA:n ja EU:n manipuloima "tiekartta-rauhansuunnitelma" sortui virheellisyydessään välittömästi uusiin väkivaltaisuuksiin sekä Israelissa että Palestiinassa.

Toukokuussa 2003 Israelin hallitus on rauhaan pyrkimisen sijasta käyttänyt yhä raaempia otteita palestiinalaisia vastaan.

Palestiinan hallitus saatetaan pakottaa hyväksymään Road Map -suunnitelma. Rauhaa se ei tietenkään merkitse.

Kiinan Keski-Idän lähettiläs Wang Shijie tapasi Jasser Arafatin Palestiinassa, Länsirannan Ramallahissa toukokuussa 2003.

Toukokuussa 2003 Palestiinan terveysviraston, Jerusalemin Indymedian ja PFLP:n web-sivut hakkeroitiin toimimattomiksi. Onko tarkoituksena salata uudet yhä raaemmat otteet palestiinalaisia kohtaan?

Tiekartta -suunnitelmaan sisältyy faktisesti mm. Jasser Arafatin syrjäyttäminen. Hän itse kieltäytyy luopumasta asemastaan. Arafat nauttii lähes kaikkien palestiinalaisten kunnioitusta ja luottamusta.

Toukokuun lopussa 2003 Ranskan ulkoministeri de Villepin tapasi Jasser Arafatin. Sharon yritti estää tapaamista, mutta ranskalaisministerillä oli rohkeutta asettua Israelin ja USA:n tahtoa vastaan.

Kesäkuun alussa 2003 maailman päättäjät ja valtamedia suitsuttivat ylistystä tiekartta-suunnitelmalle. Kaikki tahot näyttäisivät kannattavan sitä. Paitsi ratkaisevan suuri määrä palestiinalaisia ja israelilaisia.

USA ja Israel "neuvottelevat" pääministeri Abbasin kanssa. Abbas ei nauti palestiinalaisten kannatusta eikä suosiota. Kansansa kannatusta nauttiva Jasser Arafat on yritetty sivuuttaa, mikä tekee koko tiekartta-suunnitelman lähinnä naurettavaksi.

8.6.2003 kolmen militantin palestiinalaisryhmittyämän yhteisessä hyökkäyksessä Palestiinan alueella Israelin sotilasyksikköjä vastaan kuoli viisi israelilaissotilasta.

Tiekartta-suunitelman tuloksena on ennennäkemätön väkivaltakierre Paestiinan ja Israelin alueilla.

Kesäkuun lopulla 2003 syntyi väiaikainen aseleposopimus Israelin ja Hamasin / Jihadin välillä. Israel lupasi vetäytyä Gazasta. Lähipäivät ja -viikot näyttävät, onko tällä sopimuksella mitää merkitystä.

PFLP (The Popular Front for the Liberation of Palestine) ilmoitti välittömästi, ettei se hyväksy tulitaukosopimusta Israelin kanssa.

Myös Israel hylkäsi aselevon, vaikka aloittikin vetäytymisen palestiinalaisalueilta. 29.6.2003 Israelin hallituksen edustaja ilmoitti, ettei Israel anna mitään arvoa Hamasin ja Jihadin julistamalle tulitauolle.

Heinäkuussa 2003 Israelin vangitsemien palestiinalaisten kohtalo muodostui yhdeksi keskeiseksi aselevon esteeksi. Israel lupasi vapauttaa muutamia satoja vankeja. Vankien lukumäärä on noin 6000.

Abbasin ja Sharonin neuvotteluiden kariutuminen heinäkuussa 2003 oli lopullinen kuolinisku tiekartta-suunnitelmalle.

Abbasin vierailu Yhdysvalloissa heinäkuussa 2003 lienee nähtävä lähinnä huonolaatuiseksi teatteriksi. Jasser Arafat ja Palestiinan kansa eivät hyväksy uusia kestämättömiä "rauhansuunnitelmia".

Läntinen media uskottelee, että USA:n ulkopolitiikka pyrkii rauhaan Palestiinassa. Todellisuudessa USA ei halua rauhaa, vaan jatkuvaa sotaa. Israelin uudet järät sortotoimenpiteet palestiinalaisia kohtaan alkoivat elokuussa 2003 välittömästi Sharonin ja Bushin tapaamisen jälkeen.

Elokuussa 2003 Israel jatkoi sopimusten vastaista muurin rakentamista palestiinalaisalueiden ympärille. Uusia laittomia siirtokuntia alettiin rakentaa palestiinalaisalueille.

Elokuun alussa 2003 Israelin parlamentti hyväksyi apartheid-tyyppisen avioliittolain, jolla maan kansalaisuutta ja asumisoikeutta rajoitetaan rodullisin perustein. Uusi laki loukkaa nimenomaan palestiinalaisten olikeuksia.

Elokuussa 2003 Israel katkaisi diplomaattiset yhteydet palestiinalaisiin.

Hizbollahin ja Israelin joukkojen yhteenotot elokuussa 2003 merkitsivät vihollisuuksien alkamista palestiinalaisten ja välillä uudella järeällä tasolla.

Elokuussa 2003 Israel vapautti 73 palestiinalaisvankia. Palestiinan hallitus piti tekoa häpeämättömänä petoksena. Samaan aikaan Israelin miehitysjoukot (IOF) pidättivät lisää palestiinalaisia.

Syyskuun alussa 2003 Jasser Arafat sanoi "tiekartan" kuolleen lopullisesti Israelin viimeviikkoisten iskujen johdosta.

Palestiinan pääministeri Abbas erosi tehtävästään 6.9.2003. Israel ei neuvottele Jasser Arafatin eikä kenenkään hänen nimittämänsä henkilön kanssa. Ainoastaan Jasser Arafat voi nimittää uuden pääministerin. Umpikuja on täydellinen. USA ja Israel ovat tietoisesti tehneet umpisolmun ratkaisemisen mahdottomaksi.

Arafat asetti eholle pääministeriksi Ahmed Qurein. Hän puolestaan jäi odottamaan EU:n ja USA:n tukea sekä Israelin lupausta poliittisten murhien lopettamiseksi. Israel hylkäsi ehdotuksen. Kuitenkin Ahmed Qurei hyväksyi pääministeriytensä 10.9.2003. Se ei takaa mitään. Yhtälö pysyy ratkaisemattomana.

Syyskuussa 2003 EU julisti palestiinalaisten Hamasin "terroristijärjestäksi" Ei sanakaan Israelin terrorismista.

Syyskuussa 2003 Israelin johtajien vierailu Intiaan keskeytyi uusien Palestiinan /Israelin väkivaltaisuuksien vuoksi.

Israel on tehnyt periaatepäätöksen Jasser Arafatin karkottamista. Palestiinalaisten suuren enemmistön kunnioittaman ja kansainvälisesti arvostetun Palestiinan presidentin karkottamisen toteuttaminen olisi taktinen virhe, jota ei edes sionisteilta osaisi odottaa. Heidän maineensa maailmalla ei muutenkaan voisi juuri olla huonompi.

Syyskuussa 2003 Venäjän ja Ranskan ulkoministerit vaativat YK:n turvallisuusneuvostossa kansainvälistä interventiota Jasser Arafatin aseman säilyttämiseksi ja tulitaukokeskusteluiden edistämiseksi.

Syyskuussa 2003 Israelin hallitus ilmoitti tavoitteekseen Jasser Arafatin tappamisen. Kuinka kauan maailman kansat aikovat sietää tätä sinonistista kriminalismia?

Syyskuussa 2003 YK:n tuvallisuuneuvosto yritti esittää päätöslauselmaa Jasser Arafatin turvallisuuden takaamiseksi. USA kaatoi veto-oikeudellaan hankkeen. Kuitenkin YK:n yleiskokous hyväksyi tällaisen päätöslauselman äänin 133-4.

22.9.2003 Qurei ilmoitti pyrkmimyksestään jatkaa aselepotunnusteluja. Hamas ja Jihad sanoivat heti, etteivät ne osallistu Qurein hallitukseen.

Syyskuun lopulla 2003 27 israelilaista lentäjää kieltäytyi ilma-iskuista Palestiinan aluella. Asia ei ole uusi. Asevoimien kieltäytyjillä on yhä laajempi kannatus Israelin väestön keskuudessa. Oppositiovoimien kasvu saattaa pitkällä tähtäimellä merkitä Israelin valtion hajoamista.

26.9.2003 Jasser Arafat esitti kiitoksensa Libyan al Fateh -vallankumoukselle ja Muammar Gaddafille palestiinalaisten asialle annetusta solidaarisuudesta, tuesta ja käytännön avusta.

Syys-lokakuun vaihteessa 2003 Yhdysvallat rohkaisi Israelia jatkamaan apartheid-tyyppisen aitauksen rakentamista palestiinalaisalueiden ympärille myöntämällä Israelille täysimääräisenä lainan, jonka USA olisi voinut halutessaan leikata tai jäädyttää.

Lokakuun alussa 2003 palestiinalaisjärjestö Hamas ilmoitti, ettei aitaus estä hyökkäyksiä Israelissa. Välittömästi sen jälkeen 20 ihmistä kuoli räjähdyksessä Haifassa.

Israel iski Syyriaan näennäisesti kostona Haifan itsemurhaiskulle. Tosiasiassa Israel lienee odottanut sopivaa tekosyytä ja tilaisuutta tällaiselle hyökkäykselle Syyriaan, ehkä muihinkin arabivaltioihin.

Selkkaus laajennee valtioiden väliseksi sodaksi, kuten jo nykyisen intifadan alkaessa voitiin ennakoida Israelin valittua sodan menettelytavakseen.

Prosessin taustalla on USA-johteinen imperialismi. USA esti veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvoston toiminnan tässäkin tapauksessa. Israel saa USA:n suojeluksessa murhata ihmisiä, vallata alueita ja hyökätä mihin tahansa mielensä mukaan.

Hyökkäys itsenäisen valtion alueelle on räikeä rikkomus YK:n peruskirjaa sekä kansainvälistä lainsäädäntöä vastaan.

YK on tässä tilanteessa yhtä hampaaton kuin se on ollut kaikkien muidenkin viime vuosien USA-johteisten laittomien sotilaallisten agressioiden yhteydessä.

Israel on ilmoittanut, että se katsoo oikeudekseen hyökätä mihin tahansa ja milloin tahansa.

Israelin Syyriaan ja Gazan alueelle kohdistamien järeiden iskujen tarkoitus oli murtaa palestiinalaisten vastarinta ja hajottaa heidän rintamansa. Toisin kävi. Pääministeri Qurei sanoi 7.10.2003, että hän ei aio ottaa sisällissodan riskiä Israelin terroritoimien vuoksi.

Israelin Syyriaan ja Gazan alueelle kohdistamien järeiden iskujen tarkoitus oli murtaa palestiinalaisten vastarinta ja hajottaa heidän rintamansa. Toisin kävi. Pääministeri Qurei sanoi 7.10.2003, että hän ei aio ottaa sisällissodan riskiä Israelin terroritoimien vuoksi.

Lokakuussa 2003 Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone hyväksyi sanktioita hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Syyriaa vastaan. "Sanktiot" saattavat sisältää USA:n Israelille myöntämän oikeuden hyökätä arabivaltioihin.

Lokakuussa 2003 Israel ilmoitti sijoittavansa ydinohjuksia sukellusveneisiin.

Palestiinlaisvaltuukunta (PNA) syytti Yhdysvaltoja siitä, että se rohkaisi Israelin miehitysjoukkoja suorittamaan siviilien teurastuksen Rafahissa ja Jubnan pakolaisleirillä 12.10.2003. Seitsemän palestiinalaista tapettiin, vähintään 70 vammautui, 120 taloa tuhottiin ja UNRWA:n mukaan yli 1000 pakolaista jäi kodittomiksi..

Nykyisessä tilanteessa PNA ei näe muuta mahdollisuutta kuin aseellisen taistelun jatkamisen.

YK ei tuominnut edes kaikkia ihmisoikeuksia loukkaavaa apartheid-aidan rakentamista palestiinalaisasalueiden ympärille USA:n käyttämän veto-oikeuden vuoksi.

Yhdysvaltain "turvallisuusjoukkojen" sotilaita sai surmansa palestiinalaisten iskussa Gazan alueella 15.10.2003. USA tietenkin teki kostoiskun 16.10.2003.

Uusia mittavia Israelin iskuja Palestiinassa 20.10.2003. Mitä näillä kuvitellaan saavutettavan?

YK:n yleiskokokous kielsi apartheid-aidan rakentamisen 23.10.2003. Israel jatkaa aitauksen rakentamista.

24.10.2003 kolme israelilaista sotilasta kuoli palestiinalaisten yhteishyökkäyksessä Gazan aluella. Tässä sotatoimessa kaatui myös neljä palestiinalaista.

Marraskuun alussa 2003 Egyptin presidentti vieraili Syyriassa Israelin muodostaman yhteiseksi koetun uhan vuoksi.

2.11.2003. Satatuhatta israelilaista osoitti mieltään Tel Avivissa. Mielenosoitus liittyi yleislakkoon, jossa Ariel Sharonin sota tuomittiin jyrkästi, mutta siihen liittyivät mm. demokraattisten oikeuksien väheneminen, työttömyys ja yleinen elinolosuhteiden heikkeneminen.

Marraskuussa 2003 Jasser Arafat muodosti - vastoin Israelin tahtoa - Qurein hallituksen Palestiinaan. Tällä hallituksella on jälleen käsiteltävänä mahdolliset neuvottelut Israelin ja USA:n kanssa. Rakentavia tuloksia lienee turha odottaa.

Marraskuussa 2003 Ariel Sharon vieraili Kremlissä hakemassa tukea edustamalleen politiikalle Venäjän taholta. Vladimir Putinin vastaus oli jyrkkä EI.

9.11.2003 Israelin hallitus päätti pitkän keskustelun jälkeen suostua vankien vaihtoon Libanonista käsin toimivan Hizbollahin kanssa.

18.11.2003 EU varoitti Israelia sotilaallisista iskuista Länsirannalle ja Gazan alueelle. USA puolestaan esitti uusien siirtokuntien rakentamisen lopettamista. Tyhjiä sanoja kummaltakin taholta.

Marraskuussa 2003 Qurein hallitus etsi Jasser Arafatin myötävaikutuksella mahdollista todellista rauhanvälittäjää yhteistyössä Egyptin viranomaisten kanssa.

Gevenessä laadittiin marraskuussa 2003 "tiekartta"-suunnitelman sijalle epävirallinen vaihtoehtoinen rauhansuunitelma, jolla tuskin on merkitystä. Sen enempää Israel kuin Palestiinakaan eivät anna sille arvoa.

Joulukuun alussa 2003 oli jälleen ilmeistä, että varovaiset lähestymiset kohti tulitaukonevotteluita eivät johda mihinkään. Qurein hallitus ei voi käynnistää keskusteluita olosuhteissa, jossa Sharon pitää kiinni apartheid-aidan ylläpitämisestä ja siirtokuntien edelleen rakentamisesta.

Palestiinalaisryhmittymien keskinäiset neuvottelut Kairossa väkivaltaisten iskujen lopettamisesta päättyivät epäonnistumiseen 7.12.2003.

Ariel Sharonin Palestiinalle joulukuussa 2003 esittämä uhkavaatimus merkitsee, että hän uhkaa Gazan alueen lisävaltauksilla, jolleivat palestiinalaiset ryhdy järeisiin toimiin Israelin vastaisen toimien lopettamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa. että Sharon yrittää saada aikaan sisällissodan Palestiinassa.

Vuoden 2003/2004 vaihteessa väkivaltakierre Israelissa ja Palestiinassa jatkui ja kiihtyi entisestäänkin. Taustalla lienee Yhdysvaltain rauhanpelko. Maailmankapitalismi tarvitsee sotaa. Maailmankapitalismin kaikkein kuvottavin ideologinen muoto lienee poliittinen sionismi, jonka juuret ovat Yhdysvalloissa ja jonka tärkein etäpesäke on Israel. Poliittinen sionismi väittää olevansa juutalaisten vapautusliike. Todellisuudessa sionismi uhraa juutalaisia yhtä häikäilemättä kuin se murhaa mm. palestiinalaisia.

Vuoden 2004 alussa kansanmurha Palestiinassa jatkui tehostettuna. Läntinen media vaikenee.

Vuoden 2004 alussa aloitettu keskustelu siitä, tulisiko Israelista ja Palestiinasta muodostaa kaksi eri valtiota vai valtioliitto, lienee ennenaikaista. Ilman toivottomalta näyttävää rauhaa kumpikin vaihtoehto on mahdoton.

28.1.2004 Israelin miehitysjoukot murhasivat kymmen ihmistä Gazan alueella.

29.1.2004 itsemurhaiskussa Jerusalemissa kuoli ainakin kymmenen ihmistä. Siitä huolimatta suunniteltu vankien vaihto libanonilaisen Hizbollah -järjestön ja Israelin välillä saattaa jatkua.

Helmikuun alussa 2004 Ariel Sharon sanoi tyhjentävänsä Gazan alueen juutalaisista. Kyseessä tuskin on mikään hyvän tahdon ele. Joka tapauksessa Sharonin suosio israelilaisten keskuudessa laski rajusti. Palestiinalaisille Sharonin aie merkitsee epäilyksiä ja uusia uhkakuvia. Ne osoittautuivat heti oikeiksi. 11. - 12.2.2004 Israel suoritti Gazan alueella murhaiskuja, joissa kuoli kymmeniä palestiinalaisia.

Eristysaidan "oikeuskäsittely" helmikuussa 2004 on farssi. Sillä voisi olla merkitystä, jos Israel olisi oikeusvaltio. Vaan kun se ei ole.

18.2.2004. Palestiinalaisvaltuuskunta (PNA) varoitti Isralin miehitysviranomaisia palestiinalaisten pakottamista väestönsiirtoihin kieltämällä hyväksymästä Jordanian passeja kulkuluviksi palestiinalaisalueilla.

22.2.2004. Juuri ennen apartheid-aita -oikeudenkäynnin alkua Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa Israel ilmoitti purkavansa osan aidasta. Kyseessä lienee harhautus ja samalla oikeudenkäynnin tahallinen mutkistaminen ja pitkittäminen.

Päättyipä tuo oikeudenkäynti miten tahansa, se tuskin muuttaa Isarelin mistään piittamatonta väkivaltaista politiikkaa.

Israelin miehitysjoukot suorittivat pankkiryöstöjä Palestiinassa 25.2.2004. Kaksi ihmistä kuoli yhteenotoissa. Tämän agression jälkeen Israel jäädytti palestiinalaisten pankkitilejä.

Maaliskuussa 2004 saatujen tieton mukaan juutalaissiirtokuntien määrä palestiinalaisaleuilla oli vuonna 2003 lisääntynyt 35%.

Israelin saarto- ja eristämistoimet ovat aiheuttaneet vakavia vahinkoja vallatun Palestiinan maataloudelle ja taloudelle yleensäkin.

7.3.2004 Israelin miehitysjoukot suorittivat Gazassa joukkomurhan, kentien pahimman nykyisen sodan aikana. Kymmeniä kuolleita siivileitä, joukossa lapsia. Maaliskuussa 2004 Israeli käynnisti silmittömiä tappajaisia Palestiinassa, aivan kuten saattoi ennakoida Isralin hallituksen kehotettua juutalaissiirtokuntalaisia poistumaan Gazan alueelta.

22.3.2004. Useat palestiinalaisjärjestöt julistivat "avoimen" sodan Israelia vastaan Hamasin hengellisen johtajan sheikki Sheikh Ahmed Yassin murhan jälkeen.Tämä törkeä rikos tuomittiin myös laajalti koko maailmassa. Yhdsyvallat oli tapansa mukaan tuomitsevinaan teon, mutta esti asian käsittelyn YK:ssa. Kyseessä oli siten Washingtonin ja Tel Avivin yhteisymmärryksessä suorittama kylmäverinen polittinen murha.

1.4.2003 YK joutui lopettamaan elintarvikeavun toimittamisen Gazaan Israelin suljettua ainoan tähän tarkoitukseen soveltuvan kaupallisen tarkastuspisteen.

7.4.2004. Uutisraporttien mukaan Israel ryöstää käyttöönsä arabien maata Negevissa tarkoituksenaan antaa uusia asutusalueita Gazasta mahdollisesti poistettavien siirtokuntien asukkaille. Israelin vetäytyminen Gazasta on mahdollista, mutta ennen sitä Gaza epäilemättä tuhotaan.

14.4.2004. Israelin hallitus esitti "rauhansuunnitelman", jota Yhdysvallat tukee ja jonka palestiinalaiset hylkäsivät tästä syystä suoralta kädeltä. USA ei mm. vaadi enää Israelia vetäytymään vuoden 1967 rajoille.

17.4.2004 Israel murhasi Rantisin, Hamasin uuden johtajan. Koko maailma tuomitsi teon. Paitsi tietysti Yhdysvaltain hallitus.

24.4.2004 Palestiinan pääministeri Ahmed Qurei pyysi kansainvälisen yhteisön suojelua Jasser Arafatille, jonka murhaamisella Ariel Sharon oli jälleen aiemmista lupauksistaan huolimatta uhannut.

Palestiinan terveysministeriön 3.5.2004 julkaiseman raportin mukaan Israelin miehitysjoukkojen väkivalta kohdistui huhtikuussa tietoisesti siviileihin, myös lapsiin. 61 kansalaista, joista 22 lasta, tapettiin ampumalla kovavaippaisilla luodeilla päähän ja ylävartaloon.

6.5.2004 YK:n yleiskokous antoi lausuman, jossa Israelia kehoteaan kunnioittamaan vuoden 1948 päätöslauselmia palestiinalaisten oikeudesta omiin alueisiinsa. YK:n kannanotot eivät Bushia ja Sharonia kuitenkaan suuremmalti kiinnosta.

Palestiinalaisten kyky ammattimaiseen sotilaalliseen toimintaan kasvaa koko ajan. 10.5. ja 12.5. 2004 palestiinalaiset onnistuivat tuhoamaan Gazassa kaksi israelilaista panssariajoneuvoa miehistöineen.

16.5.2004 Israelin korkein oikeus hyväksyi käytännössä Gazan alueen tuhoamisen.

19.5.2004 Israel tappoi kymmeniä rauhanomaisia mielenosoittajia Rafahissa, Gazassa.

20.5.2004 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi - Yhdysvaltain poissa ollessa - päätöslauselman, jossa tuomittiin Israelin toimet Gazan alueella.

23.5.2004 Israel tarjosi rahallista hyvitystä kompensaatioksi Rafahin kaupungin rakennusten tuhoamisesta. Palestiinalaisparlamentti hylkäsi tarjouksen suoralta kädeltä. Palestiinalaiset eivät ota vastaan verirahoja.

29.5.2004 Egyptin ja Venäjän presidentit toistivat tukevansa itsenäisen Palestiinan valtion muodostamista.

2.6.2004 Jasser Arafat vetosi kansainväliseen yhteisöön epätoivoiselta näyttävän Lähi-Idän tilanteen vuoksi.

2.6. Jasser Arafat keskusteli Ramallahissa Kiinan erikoislähettilään Wang Shijien kanssa, joka lupasi Kiinan tuen palestiinalaisille ja alueen realistisille rauhanpyrkimyksille.

16.6.2004 Israel päätti eristää toisistaan korkealla muurilla Jerusalemissa Dahiet Al Barid ja Al Ram in East -kaupunginkapunginosat. Niissä asuu yhteensä 80 000 ihmistä.

20.6. 2004 Palestiinan pääministeri Ahmad Qurei sanoi, että minkäänlaiset väliaikaiset ratkaisut eivät tuo rauhaa Lähi-Itään. Palestiinan on saatava itsenäisyys.

Kesäkuun lopulla 2004 Egypti yritti avustaa Lähi-Idän konfliktin osapuolia rauhanprosessiin edistämiseksi. Apu ei kelvannut sen enempää palestiinalaisille kuin Israelillekaan. Ei ole väliaikaisrakaisuja.

Samaan aikaan pidettiin Haifassa kokous, johon osallistui palestiinalaisia, israelilaisia ja ulkopuolisia "asiantuntijoita". Ilman koko ongelman lähtökohtana olevan palestiinalaisiin kohdistuvan perusepäoikeidenmukaisuuden tunnustamista mitkään keskustelut eivät kuitenkaan hyödytä.

Kesä-heinäkuun vaihteessa 2004 palestiinalaisten sotilaallinen toiminta näytti muodostuvan entistä ammattimaisemmaksi. Israelin armeijan yksikköön suoritettiin 28.6.menestyksellinen hyökkäys. Israelin siiviilikohteisiin oli isketty viimeksi maaliskuussa 2004.

2.7.2004. Israelin korkein oikeus katsoi osan apartheid-aitaa olevan lain vastaisen. Käytännössä tämä päätös merkitsisi 600 kilomterin pituisen muurin lyhentämistä 30 kilometrilla. Tämänkin päätöken toteutumista käytännössä on syytä epäillä. Kyse oli poliittisesta kosmetiikasta. Helvetilliselle murhaamiselle, tuhoamiselle ja valtauksen jatkumiselle koetettiin antaa "laillisuuden" leima.

9.7.2004 Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin päätti, että apartheid-aita on laiton. Oikeus määräsi Israelin maksamaan korvauksia palestiinalaisille ja sanoi lausunnossaan, että aita pitäisi purkaa. Israel ilmoitti, ei se kunnioita tuotakaan päätöstä.

11.7.2004 israelilainen sotilas ja useita siviileitä sai surmansa iskussa Tel-Avivissa. Jasser Arafat esitti epäilyn, jonka mukaan isralilaiset olisivat itse järjestäneet iskun provokaatiotakoituksessa. Samaa epäillään monilla muillakin tahoilla. Ajankohta ei ole loogisesti perusteltavissa oikealle itsemurhaiskulle, provokaatiolle kylläkin.

15.7.2004. YK:n Keski-Idän lähettiläs Terje Roed-Larsen antoi käsittämättömän kielteisen ja asenteellisen poliittisen lausunnon Jasser Arafatista. Palestiina julisti hänet person non grataksi omalla alueellaan.

Heinäkuussa 2004 ulkoinen painostus saattoi Palestiinan hallituksen tilapäiseen kriisiin. Se oli epäilemättä ollut tarkoituskin.

20.7.2004 YK:n yleiskokous vaati Iraselia noudattamaan kansainvälisen rikostuomistoimen päätöstä ja purkamaan apartheid-aidan.

21.7.2004 Yhdysvaltain juutalaisyhteistö tuomitsi Ariel Sharonin viimeaikaiset puheet ja toimet. Tässä sitä ollaan. Anti-semitismi on toki tuomittavaa, mutta sionismin tukeminen etenkin siten kuin ministeri Sharon sen tekee, ei ole mikään ratkaisu.

24.7.2003. Egypti ja Syyria ilmaisivat syvän huolestuneisuutensa Isarelin jatkuvan valtioterrorin vuoksi. Kyse ei ole pelkästään palastiinalaisista, vaan myös muista Lähi- ja Keski-Idän arabialueista.

4.8.2004. Israel hyökkäsi jälleen tuhoisasti Gazan alueelle. YK:n avustusjärjestön (United Nations Relief and Works Agency, UNRWA) asema Palestiinan kriisialueilla muodostui tässä yhteydessä niin vaikeaksi, että se oli pakotettu siirtämään lähes kaikki työntekijänsä Jordaniaan, pois Gazan alueelta. Tuhannet palestiinalaiset jäivät ilman sitä välttämätöntä apua, jonka varassa he ovat Israelin aiheuttaman tilanteen vuoksi eläneet. YK:n pakottaminen ulos kriisikeskuksista on epäilemättä Israelin tietoista politiikkaa.

Elokuussa 2004 jopa Yhdysvallat yritti rajoittaaa Sharonin riehumista palestiinalaisalueilla. Ei vaikutusta. Kansanmurha jatkuu. Uusia laittomia siirtokuntia perustetaan.

15.8.2004 Israelin vankiloissa olevat 1600 poliittista palestiinalaista vankia aloitti nälkälakon. Muut vangit, yhteensä noin 7500, liittynevät tähän operatioon, joka toteutetaan Isrealin ilmaisemasta "antaa kuolla" -lupauksesta huolimatta.

21.8.2003 Bushin hallitus ilmoitti yllättäen, että se vastoin aiemmin ilmoittamaansa kantaansa hyväksyy Israelin uudet laittomat siirtokunnat Palestiinassa.

Elokuun lopussa 2004 palestiinalaisten nälkälakko Israelin vankiloissa jatkui. Noin 4000 ihmistä oli hengenvaarassa. Israel suhtautui tilanteeseen täysin välinpitämättömästi. Syyskuun puolella nälkälakko näytti päättyvän Israelin annettua joltain osin periksi.

Syyskuussa 2004 käynnistyi Israelissa ja Palestiinassa uusi iskujen ja kostoiskujen sarja.

Syys-lokakuun vaihteessa 2004 Israelin suorittamat ihmisten teurastukset palestiinalaisalueilla saivat niin rajuja muotoja, että palestiinalaiset pyysivät apua jopa Yhdysvalloilta. Palestiinalaisetkaan eivät ilmeisesti ymmärrä, että koko kriisin taustalla ovat olleet nimenomaan Yhdysvaltain sionistien strategiset tavoitteet Lähi-Idässä. Nuo suunnitelmat on laadittu ilmeisesti jo vuonna 1948, mahdollisesti jopa aikaisemminkin.

3.10.2004 Israel käynnisti uudet joukkotappajaiset Hamasin rakettien surmattua - ilmeisesti vahingossa - kaksi israelilaislasta. Lasten kohtalo merkitsi Israelille vain erinomaista tekosyytä palestiinalaisten tappamisen jatkumiselle.

Lokakuussa 2004 YK:n turvallisuusneuvosto yritti saada aikaan Israelin toimet tuomitsevaa päätöslauselmaa joukkomurhaamisen edelleen jatkuessa. Yhdysvallat esti odotetusti veto-oikeudellaan päätöslauselman syntymisen.

Lokakuussa 2003 sionistit tappoivat kylmäverisesti kymmeniä palestiinalaisia lapsia. Israelilaissotilaat ovat Palestiinassa täysin välinpitämättömiä muiden ihmisten kohtaloista.

Marraskuu 2004. Jasser Arafatin sairastuminen ja kuolema (murha?) tuskin aiheuttavat olennaista muutosta meneillään olevassa sodassa. On mahdollista, että radikaaleimmat palestiinalaisryhmittymät saavat enemmän liikkumavaraa.

11.11.2004 Väliaikainen presidentti Ruhi Fatuh astui virkaansa Palestiinan perustuslain mukaisesti 60 päiväksi.

Marras-joulukuun vaihteessa 2004 Palestiinan tiedotustoimintaa oli häiritty mm. sulkemalla heidän web-sivujaan. Siten todellista tietoa meneillään olevista prosesseista on vaikea saada.

Joulukuussa 2004 Israel jatkoi palestiinalaisten murhaamista viestittäen siten, että se ei aio antaa rauhalle mahdollisuutta.

Vuoden 2004 lopussa palestiinalaiset valmistautuival valitsemaan uutta presidenttiä.

22.12.2004 Englannin pääministeri Tony Blair vieraili Ramallahissa. Hän loukkasi palestiinalaisia kieltäytymällä laskemasta seppelettä Jasser Arafatin haudalle. Muutoinkin hän puheistaan päätellen oli käynnillään vain Bushin ja Sharonin juoksupoikana. Blairin ehdotusta "rauhankonferenssin" järjestämisestä ilman Israelin osallistumista pidettiin palestiinalaisten taholla lähinnä petoksena.

Vuoden 2004 lopulla pidetyissä Palestiinan aluevaaleissa menestyi erityisesti radikaali Hamas-järjestö, joskin maltillisemmalla Al-Fatahilla säilyi enemmistö useimmissa vaalipiireissä.

Vuodenvaihteesssa 2004 / 2005 oli käynyt selväksi, että huolimatta Palestiinan hallituksen aiempaa sovittelevammasta linjasta Israel jatkoi häikäilemättömiä hyökkäyksiään ja todisti jälleen kerran, että se ei todellakaan halua rauhaa.

5.1.2005 Gazan alueelta Israelin sotilastukikohtaan ammutut ohjukset vammauttivat yhtätoista israelilaissotilasta.

7. - 8.1.2005. Israel teki kaikkensa häiritäkseen Palestiinan presidentinvaaleja. Yksi presidenttiehdokas pidätettiin, Israelin vankiloissa olevat 7000 poliittista vankia eivät saaneet oikeutta äänestää, paikallista liikennettä estettiin tiesuluin kuten ennenkin jne.

PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas voitti odotetusti vaalit. Hänen valintansa presidentiksi herätti aluksi toiveita rauhanprosessin mahdollisesta käynnistymisestä uudelleen, mutta Israelin isku Gazaan 12.1.2005 osoitti, että toiveet olivat turhia. Israelin toistuvat iskut jatkuivat koko tammikuun ajan.

Helmikuu 2005. Mahmoud Abbas pyrkii huippukokouksen järjestämiseen Ariel Sharonin hallituksen kanssa. Kokous järjestettäneen 8. helmikuuta. Ennuste tämän kokouksen onnistumiselle on huono. Abbasin faktinen kannatus palestiinalaisten keskuudessa on noin 28 prosenttia. Voidaan myös odottaa, että Israel ei tapansa mukaan tule antamaan periksi ainoassakaan asiassa.

Helmikuu alussa 2005 solmittiin tulitauko. Sen aikana Israel suoritti terrori-iskuja Palestiinan aluella samaan tahtiin kuin aina aikaisemminkin.

Aseleposopimus allekirjoitettiin 8.2.2005.

Heti aseleposopimuksen voimaan sattamisen jälkeen israelilainen tuomioistuin päätti sallia apartheid-aidan rakentamisen miehitettyyn Itä-Jerusalemiin. Tällä oikeuden päätöksella kumottiin aiempi tuimio, jolla rakentaminen keskeytettiin.

Helmikuu 2005. Israel ilmoitti jatkavansa laittomien siirtokuntien rakentamista. PNA:"Israelin on valittava joko rauha tai siirtokunnat".

Helmikuu 2005. Israel rikkoi aseleposopimusta lähinnä yksittäisin tappamisin lähes päivittäin.

Helmikuu 2005. Yhdysvaltain ulkoministeri suunnittelee Washingtonissa pidettäviä Israelin-Palestiinan rauhanneuvotteluita. Lähtökohta on sama kuin Camp Davidissa aikanaan: Palestiinalaisiin kohdistuvan, vuoden 1948 tapahtumiin ja vuoden 1967 rajoihin liittyvän perusepäoikeudenmukaisuuden kieltäminen. Siten nuo neuvottelut johtaisivat onnistuessaankin uuteen konfliktiin ennemmin tai myöhemmin.

Helmikuu 2005. Israel teki päätöksen Gazan alueen laittomien siirtokuntien evakuoinnista. Tämä ei tarkoita palestiinalaisalueilla olevien siirtokuntien ja niiden asukkaiden määrän vähentymistä. Heidät siirretään. mm. Jerusalemin palestiinalaisalueille, Länsirannalle ja Negeviin.

Itsemurhaisku Tel-Avivissa 25.2.2005 osoitti, että Palestiinan nykyinen hallitus ei nauti kansalaisten luottamusta.

Helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa 2005 voitiin todeta, että suurin äänin rakennettu tulitako mitä ilmeisimmin purkautuu. Israel rikkoi sitä päivittäin ja myös vastaiskuja tehtiin.

Helmi-maaliskuun vaihteessa 2005 Isarelissa ja USA:ssa alettiin vakavasti puhua Israelin liittymisestä NATOon. Tällainen liittyminen olisi itse asiassa vain uusi tekninen järjestely. Poliittisessa mielessä uutta on se, että palestiinalaisten alistamiseen voitaisiin jatkossa käyttää myös eurooppalaisia NATO-valtioita. (Sic! tulevaisuuden Suomi mahdollisesti mukaan lukien).

Maaliskuun alussa 2005 pidettiin Lontoossa surkuhupaisa "rauhankonferenssi", jossa hylättiin kaikki palestiinalaisten tavoitteet ja hyväksyttiin vaikenemalla kaikki Israelin aseleporikkomukset, apartheid-aidan rakentaminen ja uusien laittomien siirtokuntien perustaminen.

3.3.2005 Israel peruutti ei-juutalaisten oikeuden sosiaaliturvaan hallitsemillaan alueilla.

Maaliskuussa 2005 keinotekoinen tulitauko näytti romuttuvan kuten odotettavissa olikin. Israel jatkoi hyökkäyksiään. .Israel ei halua rauhaa.

Maaliskuu 2005. Hamasin paikallisvaaleissa saavuttaman murskavoiton jälkeen tuli Hamasin osallistuminen Palestiinan parlamenttivaalehin ja hallituspolitiikkaan välttämättöämäksi. Hamas ei varmuudella tule antamaan anteeksi Israelin tulitaukorikkomuksia eikä muutoinkaan suostumaan Israelin alistamispolitiikkaan.

Huhtikuu 2005. Israelin päämininisteri Ariel Sharon päätti yllättäen, että vastoin aiempia suunnitelmia Gazan alueen juutalaissiirtokunta ei pureta. Tai... onko tuo mikään yllätys...?

13.4.2004 palestiinalaisparlamentti hylkäsi George W. Bushin tekopyhät välitysyritykset Israelin ja Pelstiinan välillä. Palestiinalaiset totesivat Bushin tosiasiassa asettuvan kaikissa yksittäisissä asioissa Sharonin näkemysten ja vaatimusten taakse. Bush mm. tukee juutalaisiirtokuntien laillistamista palestiinalaisalueilla, mikä on täysin ristiriidasssa hänen taannoin esittämänasä tiekartta-suunnitelman kanssa.

Toukokuussa 2005 Israel sulki Jerusalemin. Tämä tahallinen loukkaus islamilaisia palestiinalaisia kohtaan lienee lopettanut senkin vähän mitä meneillään olevasta "rauhanprosessista" oli jäljellä.

Toukokuussa 2005 Palestiinan presidentti Abbas vieraili Kiinassa. Pekingissä hän sanoi Hamas-järjestön olevan tervetullut Palestiinan hallitukseen.

Kesäkuu 2005. Hyödyttömiä keskusteluita Abbasin ja Sharonin kesken.

Heinäkuu 2005. Iskut ja kostoiskut molemmin puolin jatkuivat.

24.7. Palestiinan taholla todettiin, että neuvottelut Gazan alueen siirtokuntien evakuoinninn toteuttamiseksi ovat epäonnistuneet. On ilmeistä, että Israel viivyttelee tahallaan.

Elokuu 2005. Israeli aloitti vetäytymisen Gazan alueelta. Se ei merkitse muuta kuin jo toteutettujen ja tulossa olevien uusien siirtokuntien perustamista muualle Palestiinaan.

Syyskuu 2005. Apartheid-aidan rakentaminen palestiinalaisten eristämiseksi jatkui vastoin kansainvälisten tuomoistuinten päätöksiä.

Lokakuu 2005. Palestiinan kansan vapautusrintama esitti vaatimuksen puolueettoman kansainvälisen tutkimusryhmän perustamiseksi Jasser Arafatin todellisen kuolinsyyn selvittämiseksi.

Loka-marraskuu 2005. Yhteenotot sionistien ja palestiinalaisten välillä romuttivat epäoikeudenmukaisuuteen ja epärehellisyyteen perustuvan "rauhanprosessin" jäänteetkin.

Tammikuu 2006. Ariel Sharon oli pois pelistä. Entä sitten? Epäilemättä hänet korvataan jollain toisella verenhimoisella sionistilla.

Tammikuu 2006. Palestiinan parlamenettivaaleissa radikaali Hamas voitti perinteisen Fatahin. Tämä tarkoittaa sitä, että Israelin/USA:n ja EU:n on hyväksyttävä omat demokratiamääritteensä ja suhtauduttava vastaisuudessa Hamasiin vastaavalla tavalla, tahtoivat tai eivät. Hamasin vaalivoitto oli murskatappio Israelin ja USA:n imperialististiselle politiikalle.

Maalis-huhtikuu 2006. Israelin parlamenttivaalien näennäisesti liennyttävä tulos tuskin vaikutti mitään tilanteeseen, joka on sionistien toimesta alunalkaen aiheutettu Washingtonista käsin.

Huhtikuussa 2006 EU ja USA asettivat Palestiinan faktisesti taloussartoon Hamasin vaalivoiton vuoksi . Sellaista on "länsimainen demokratia". Venäjä sen sijaan lupasi toimittaa talousapua Palestiinalle.

Kesäkuu 2006. Palestiinan presidentti Abbasin ehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi Palestiinassa kahden itsenäisen valtion muodostamiseksi Israelin-Palestiinan aluelle ei näyttänyt kelpaavan sen enempää Hamasille kuin Israelillekaan. Umpikuja jatkuu.

Kesä-heinäkuun vaihteessa 2006 Israelin miehitysjoukkojen panssarit tunkeutuivat Gazan alueelle. Operaatio viittasi siihen, että sionisteilla ei ole vähäisintäkään aikomusta antaa palestiinalaisille neliömetriäkään luvatuista aluepalautuksista, vaan ottaa takaisin vähätkin näytin vuoksi hetkeksi palautetut alueet.

Heinäkuu 2006. Israelin tunkeutuminen Libanoniin näytti olevan laajan alueellisen sodan alkusoitto.

Elokuu 2006. YK:n turvaneuvoston päätöslauselma Libanonin tilanteen rauhoittamiseksi saattoi olla yhtä realistinen kuin taannoinen "tiekartta" -suunnitelma. Katsotaan...

Syyskuu - marraskuu 2006. Israel jatkoi häikäilemättömiä ylilentojaan Libanonin ilmatilassa. Samoin se jatkoi säännöllisiä, mistään piittamattomia tunkeutumisiaan Gazan alueelle ja Länsirannalle.

Marraskuu 2006. Palestiina syytti Yhdysvaltoja Israelin miehitysjoukkojen suorittamasta joukkomurhasta Gazan Beit Hanounissa. Ja kas: Kun tämä mieletön teko vietiin YK:n turvanevostoon, USA esti veto-oikeudellaan Israelin tuomitsemisen tästä teosta.

Joulukuu 2006. Vahvistus Israelin ydinaseiden olemassaolosta saatiin Yhdysvaltain puolustusministeriön taholta. Taistelukärkien määräksi on arvioitu 600.

Tammi - helmikuu 2007. Israelin törkeät ihmisoikeusloukkaukset Palestiinassa jatkuivat.

Tammi - helmikuu 2007. Hamas ja Fateh ottivat yhteen juuri sillä tavalla kuin läntisten voimien Palestiinaan kohdistamien sanktioiden tarkoitus oli.

Helmikuu 2007. Hamas ja Fateh sopivat yhteishallituksen muodostamisesta.

Huhtikuu 2007. Hamas lopetti tulitauon iskuilla Israelin sotilaskohteisiin.

Touko-kesäkuu 2007. Yhteenotot jatkuivat molemmin puolin. Palestiinan väestö kärsi erityisesti myös EU:n ja muiden länsimaiden täydellisen välinpitämättömyyden vuoksi.

Kesäkuu 2007. Vakavia yhteenottoja Palestiinassa Hamasin ja Fatahin välillä jälleen juuri niinkuin Tel Aviv, Washington ja Bryssel olivat halunneetkin, käsikirjoituksen mukaisesti. Ulkopuoliset tahot pakottivat Palestiinan muodostamaan hallituksen, joka ei perustu palestiinalaisten parlamenttivaaleissa ilmaisemaan tahtoon.

Heinä-lokakuu 2007. Ei parannusta tilanteeseen. Hamasin oli pakko perääntyä joiltain osin länsimaiden harjoittaman likaisen kiristyksen vuoksi.

Marraskuu 2007. Hamas-johtoinen laillinen palestiinalaisparlamentti jatkoi kokontumisiaan huolimatta siitä, että puolet Hamasin kansanedustajista oli vangittuina Israelissa.

Marrakuu 2007. "Lähi-Idän rauhanneuvottelut" Yhdysvalloissa ilman Hamasia tuskin olivat muuta kuin farssi.

Tammikuu 2008. Arabiliiton pääsihteeri Mousa vaati Yhdistyneitä kansakuntia puuttumaan Gazan alueen tapahtumiin Israelin jatkuvan palestiinalaisiin kohdistuvan väkivallan ja rikosten lopettamiseksi.

Tammikuu 2008. Yhdysvaltain presidentti Bush vieraili Israelissa valehtelemassa hyvästä tahdosta ja rauhasta samalla kun hän edusti Yhdysvaltain pysyvästi agressiivista ja väkivaltaista politiikkaa, toisten maiden sisäisiin asioihin puuttumista, miehityksiä ja yhdysvaltalaisen aseteollisuuden etuja.

Tammikuu 2008. Gazan tragedia sai käänteen vieläkin pahempaan Israelin katkaistua polttoainetoimitukset alueen voimalalle.

Kevät 2008. Tilanne jatkui toivottoman tuntuisena.

Toukokuu 2008. Palestiinan kansanpuolueen (Palestinean Peoples Party, PPP) valtuuskunta vieraili Kuubassa.

Joulukuu 2008. Arabimaat olivat tyrmistyneitä Israelin Gazassa suorittamasta joukkomurhasta. Arabimaissa syntyi massiivisisia spontaaneja mielenosoituksia Israelin murhattua 27.-28.12. noin 310 palestiinalaista Gazan alueella.

Libya tullee viemään nykyisen kriisin Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostoon.

HAMAS hallinnoi Gazan aluetta ja on ehdottanut aiemmin sovitun tulitauon jatkamista, mutta Israelin kieltäydyttyä Gazan saarron purkamisesta HAMAS oli jatkanut varsin vähäisiä raketti-iskujaan Israelin alueelle.

Tammikuu 2009. Sionistit jatkoivat tappajaisiaan Gazassa maahyökkäyksellä. Ei edistystä missään alueen ongelmassa pääasiallisesti siksi, että Israel ja länsimaat eivät aikanaan kunnioittaneet Hamasin rehellisissä vaaleissa saavuttamaa vaalivoittoa. Tulitauko saatiin ulkoisen painostuksen voimin aikaan 18.1.2009, mutta sen kestävyys lienee varsin hataralla pohjalla.

Toukokuussa 2009 Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapasi Hamasin johtaja Khaled Mishaalin Damaskuksessa. Palestiinalaisten sisäiset keskustelut ja Palestiinan ja Venäjän välinen yhteydenpito jatkuvat.

Kesään 2009 mennessä ei merkittäviä uusia uutistietoja. Palestiinalaisten alistaminen jatkuu.

Kesäkuu 2009. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi itsenäsyyttä Palestiinalle. No hyvä, jos sitä todella tarkoitetaan. Se olisikin sitten tasan ensimmäinen historiallinen kerta jolloin Yhdysvaltain palestiinalaisille antamat lupaukset olisivat todesta otettavia. Ja niinhän siinä kävi. Jos Obama yleensä oli mitään tarkoittanutkaan, Tel Aviv vesitti ehdotuksen asettamalla sen toteuttamiselle mahdottomia ehtoja. Palestiinalle ei jäisi omaa ulko- ja puolustuspolitiikkaa, Jerusalem jätettäisiin "juutalaisvaltiolle" jne.

Heinäkuu 2009. Venäjä ja Jordania ehdottivat uusia Lähi-idän rauahankeskusteluita.

Lokakuu 2009. Israelin kommunistisen puolueen valtuuskunta vieraili Kuubassa.

KOMINFORM