WORLD TRADE CENTER 11.9.2001. EPÄILYKSIÄ.

11.9. ON YKSI MAAILMANHISTORIAN SUURIMMISTA PETOKSISTA.

USA:N RAPORTTI HEINÄKUUSSA 2003 SALASI ENEMMÄN KUIN SELITTI.

RIIPPUMATTOMALTA TERRORISMIKOMITELATA SALATTIIN RATKAISEVAN TÄRKEÄÄ MATERIAALIA MARRASKUUSSA 2003.

HEINÄKUU 2004. TUTKIMUSKOMISSIO JÄTTI HUOMIOTTA CIA-AL-QAIDA -YHTEYDET.

SYYSKUU 2004. UUSIA TUTKINNALLISIA EPÄSELVYYKSIÄ.

MICHAEL MOOREN FILMI FAHRENHEIT 9-11 KERTOI TAUSTAT.

 

Seuraa toimintaryhmän tiedotteita:

MITÄ TODELLA TAPAHTUI? HELSINKI, SYYSKUU 2005

 

 

___________________________________________________________________

 

Osama bin Ladenin väitetään joulukuussa 2001 julkistetulla videonauhalla tunnustaneen olevansa vastuussa 11.9. hyökkäyksestä. Asialla ei liene suurta merkitystä. Koko prosessi on joka tapauksessa paljon monimutkaisempi. Toiseksi tämä "tunnustus" lienee 20.10. tehdyn yleisluonteisen Osama bin Ladenin lausunnon videonauhoituksen montaasi. Yhdysvaltalaiselle propagandakoneistolle tämäntyyppisten aineistojen käsittely on helppoa ja sitä on nähty muissakin yhteyksissä.  Joulukuussa 2001 esille tulleet uudet videonauhoitteet eivät liioin muuta mitään. Niillä ei ole todistusarvoa suuntaan tai toiseen.

Läntiset poliittiset tahot ja valtamedia näyttävät pitävän itsestään selvänä, että World Trade Centeriin ja Pentagoniin tehtyjen hyökkäyksen taustalla ovat Osama bin Laden ja hänen järjestönsä Al-Qaida. Selkeitä todisteita ei kuitenkaan edelleenkään ole.

Toiseksi koko järkyttävä prosessi ei selvästikään ole niin yksinkertainen, että siitä voitaisiin asettaa vastuuseen vain yksi tietty henkilö tai järjestö. Taustalla on tekijöitä, jotka antavat aihetta monenlaisiin epäilyksiin ja ajatuksiin.

BBC:n uutisten mukaan 18.9.2001 Yhdysvaltain hyökkäys Afganistaniin oli suunniteltu jo heinäkuussa 2001. Hyökkäys olisi näin ollen toteutettu joka tapauksessa. Hyvä syy sodan aloittamiselle oli suunnitelmien laatijoille epäilemättä enemmän kuin tervetullut.

Ranskalainen päivälehti Le Figaro kertoi lokakuussa 2001, että Osama bin Laden ja CIA:n agentti olivat olleet yhteydessä keskenään heinäkuussa 2001.

Hyökkäys Afganistaniin lienee johdonmukaista jatkoa vuoden 1999 hyökkäykselle Jugoslaviaan. Kummankin imperialistisen sotilasoperaation tarkoitus on päästä lähemmäs Kaspian öljyalueita ja vallata itäistä maaperää.

Yhdysvalloissa presidentti Bush on tammikuussa 2002 käskenyt keskeyttää 11.9. tapahtumia koskevat tutkimukset.

Toukokuussa 2002 epäilykset 11.9. tapahtumista pääsivät pakon edessä julkisuuteen jopa Yhdysvalloissa. Itse edesautetusta tai itse järjestetystä rikoksesta kiinni jääminen aiheuttaa luonnollisesti tarvetta selittelyihin.

Huolimatta maailman tehokkaimpien tiedustelujärjestöjen työstä Osama bin Ladenia ei löydetty. Eikä ilmeisesti koskaan löydetäkään. Miksi?

USA:ssa heinäkuussa 2003 valmistunut tutkimus 11.9. tapahtumien kulusta ja niitä edeltävistä prosesseista ei anna mitään olennaisia vastauksia. Erityisesti Saudi Arabiaa koskevat tutkimuksen osat julistettiin heti salaisiksi. Miksi?

 

Kysymyksiä ja spekulaatioita.

Miten on mahdollista, että neljän eri lennon turvatarkastukset pettivät samanaikaisesti?

FBI:n "löytämässä" vuokratussa henkilöautossa oli koraani ja jonkintyyppisiä lentokoneenkäsittelyohjeita. Ei vaikuta järin ammattimaiselta verrattuna hyökkäyksen toteuttamisen menettelytapoihin.

Hyökkäyksen käytettyjen nopeiden ja painavien laajarunkoisten matkustajalentokoneiden käsittely manuaaliohajuksella on erittäin vaikeaa. Täsmäsuuntaus oikeisiin rakennuksiin ja vieläpä oikeisiin rakennusten osiin on mahdollista vain kahdella ehdolla. Joko ohjaimissa ovat olleet todelliset ammattilaiset tai automaattiohjaus on ollut päällä.

Amatööriohjaaja ei olisi noihin suorituksiin kyennyt. Ammattilentäjän itsemurhaisku puolestaan ei tunnu oikein uskottavalta.

Instrumental Landing System -tyyppisellä automaattilähestymismenetelmällä isku olisi ollut mahdollista suorittaa siten, että kohteiden lähelle olisi sijoitettu ILS-ohjauslaitteet. Se on teknisesti täysin mahdollista, mutta edellyttää huipputason teknistä osaamista ja korkean tason ilmailuteknisiä laitteita.

Koko operaatio on joka tapauksessa edellyttänyt sellaista tietotaitoa, jota maailmassa on hyvin harvassa. On varsin epätodennäköistä, että tätä osaamista löytyy esimerkiksi Afganistanista.

Miten muuten on mahdollista, että täysin palaneesta ja tuhoutuneesta rakennuksesta olisi lennähtänyt maahan luettavassa kunnossa oleva terroristin passi, kuten amerikkalaistutkijat vakavissaan esittävät?

Liikennelentokoneiden onnettomuuksissa ensimmäinen kiinnostuksen kohde on yleensä niin sanottu "musta laatikko", lentotietojen tallennin. Tässä tapauksessa se ei yllättäen näytäkään olevan niin tärkeä.

Yllämainittu "passi" sen sijaan on kovin keskeinen asia "tutkinnassa".

Musta laatikko löytyi maahan syöksyneestä koneesta. Uutisten mukaan se todistaa, että koneessa tapeltiin ennen maahansyöksyä. Saattaa ollakin. Kuitenkin heti ensimmäisten katastrofitietojen tultua julkisuuten livahti uutisiin myös tieto siitä, että yhdysvaltalainen hävittäjä seurasi tätä konetta. Myöhemmin ilmoitettiin myös, että hävittäjille oli annettu käsky ampua kaapatut matkustajakoneet alas. FBI:n mukaan kyseinen kone pudotettiin ohjuksella. Pentagon puolestaan kieltää asian.

Julkisuudessa esitetyt "asiantuntijoiden" analyysit ja arviot terroristeista ja terrorijärjestöistä samoin kuin amerikkalaisperäiset propagandajulistukset ovat niin epämääräisiä, ympäripyöreitä ja kritiikittömyydessään suorastaan lapsellisia, että ajatteleva ihminen tuskin kelpuuttaa niitä ainakaan sodan aloittamisen perustaksi.

Suomessa hiljattain esitetyssä TV:n keskusteluohjelmassa ei lainkaan kiinnitetty huomiota kaikkein tärkeimpiin asioihin eli tapahtuman syihin, syyllisyyden toteamiseen ja varmistamiseen.

Monet huhut ja tietovuodot kytkevät Israelin tiedustelupalvelun Mossadin tapahtuneeseen hirmutekoon. Sitä ei voi kukaan todistaa, mutta muutkin syyllistämiset ovat yhtä heikolla pohjalla.

Erään spekulaation mukaan CIA ja Mossad olivat tietoisia tulossa olevasta iskusta, mutta viivyttelivät tahallaan sen estämistä.

Israelin pääministeri Ariel Sharonin oli määrä olla Washingtonissa juuri tuona kohtalokkaana päivänä. Kahta päivää aikaisemmin hän peruutti matkansa.

Yhdysvaltalainen sanomalehti The Daily Mail kertoo 24.9.2001 presidentti Bushin ja bin Ladenin sukujen välisistä kauppasuhteista 1970-luvun lopulla.

Miksi maailmankapitalismi sallisi tai peräti edesauttaisi iskua itseään kohtaan? Tässä toimii pirullinen logiikka, joka ei ole historiassa uutta. Agressiivinen kapitalismi tarvitsee vihollisia erityisesti taloudellisen taantuman uhatessa mm. elvyttääkseen kaupallista sotateollisuutta ja muuta teollisuutta sekä kääntääkseen samalla huomion pois sisäisistä ongelmistaan.

Yhdysvallat on itse luonut vihollisensa Afganistaninkin tapauksessa. Se auttoi Talibanit valtaan heidän sotiessaan Neuvostoliittoa vastaan.

Sotahuuman ja yltiöisänmaallisuuden lietsominen on aina palvellut kapitalististen hallitusten poliittisia intressejä. Terrori-isku omalla maaperällä oli varmasti hyödyllinen maan hallituksen ja presidentin tuolloin hiipuneen suosion nostamiseksi.

Valtiopäivätalon tulipalon järjestäminen Saksassa kolmikymmenluvulla palveli samanlaisia päämääriä, samoin petoksellinen Persianlahden sota kymmenen vuotta sitten. Muitakin esimerkkejä on.

Tiedollisia ristiriitoja ja tiedon puutteita 11.9.2001 tapahtumissa riittää tässä vaiheessa loputtomiin. On enemmän kuin todennäköistä, että perimmäistä totuutta ei koskaan saada selville.

Mitä oikeudellisiin todisteisiin ja mahdolliseen oikeudenkäyntiin tulee, palautettakoon mieliin Milosevic- ja Lockerbie -prosessit. Maailmankapitalismin esikunnat osaavat manipuloida sekä todisteaineistot että oikeudenkäyntien kulun omien intressiensä mukaisesti.

Oli monelta suomalaiselta kaunis ele viedä kynttilöitä Yhdysvaltain lähetystön edustalle iskua seuranneina päivinä. Samalla olisi kuitenkin hyvä muistaa myös niitä kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden elämän amerikkalaispommittajat ovat tuhonneet mm. Irakissa viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Lokakuun loppua kohden 2001 lukuisat arvostetut länsimaiset lehtimiehet, oikeusoppineet ja politiikan tutkijat ovat arvioineet Yhdysvaltain muiden kapitalististen maiden hallituksille hyökkäyssodan aloittamisen oikeuttavat "todisteet" enintään heikkojen aihetodisteiden arvoisiksi. Tutkittua materiaalia ja sen pohjalta tehtyjä analyysejä on paljon.

On käsittämätöntä, että Suomenkin ulkopoliittinen johto uskoi tai oli uskovinaan kaiken oikeuskäytännön vastaisesti "salaiseksi" luokitellun aineiston. Tämä "todistusaineisto" on lähes kokonaisuudessan jo vuotanut julkisuuteen, eikä se todellakaan kelpaisi edes syytteen nostamiseksi suomalaisessa käräjäoikeudessa. Läntisille hallituksille se on kuitenkin riittänyt syytteeseen, tuomioon ja lähes pelkästään sivullisiin kohdistuneen joukkomittaisen kuolemantuomion täytäntöönpanoon.

Taustalla on aivan ilmeisesti kapitalistihallitusten keskenään sopima häikäilemätön poliittinen operaatio, jonka totuus ja tarkoitusperät yritetään salata kansalaisilta. Salailu kuvastaa kansalaisten mittavaa aliarviointia. Se ei onnistu. Räikeän valehtelun on jo nyt suurin osa suomalaisista huomannut.

Yhdysvalloissa terroristina pidätetty pakistanilaismies on tuntemattomalla tavalla kuollut sellissään. Kulkevatko tapahtumat nyt samaan tapaan kuin Kennedyn murhan yhteydessä? Kaikki asiaan liittyvät henkilöt tapetaan ja he kuolevat salaperäisellä tavalla?

Delmart Vreeland -niminen entinen Yhdysvaltain laivaston tiedustelu-upseeri on maaliskuussa 2002 ollut kanadalaisessa tuomoistuimessa syytettynä vakoilusta. Hänet on vapautettu. Tässä yhteydessä on tullut ilmi, että Vreeland on elokuussa 2000 tallentanut sinetöidyn kirjekuoren, jossa Yhdysvaltain viranomaiset ilmaisevat tienneensä tulossa olevista iskuista. Kuoressa olevassa raportissa sanotaan: "Antakaa yhden tapahtua, estäkää loput".

Arabiliiton kokouksessa 8.4.2002 esitettiin seikkaperäinen selvitys 11.9. tapahtumista. Selvityksessä hylätään vahvoin perustein amerikkalaisten "viralliset" raportit tapahtumista lapsellisena satuiluna. Raportti on luettavissa tämän tekstin lopussa olevan linkin kautta, valitettavasti vain ranskaksi ja englanniksi.

 

---------------------------------------------------------------------------------

ELONKEHÄ-LEHTI 1.3.2002

Hannu Virtanen

 

TERRORI- ISKU VAI MAAILMANHISTORIAN SUURIN HUIJAUS?

 

Syyskuun 11. päivän terrori-iskuun liittyvät vähintäänkin hämäriksi. Onpa jopa esitetty näkemyksiä, että iskut olisivat amerikkalaisten itsensä suunnittelemia, jotta voitaisiin oikeuttaa sodankäynti Yhdysvaltojen itselleen epämiellyttäviksi kokemia hallituksia vastaan. Samalla varmistettaisin USA:n maailmanlaajuinen hegemonia.

USA:han kohdistuneisiin terrori-iskujen taustoihin liittyy monia kysymysmerkkejä. Myös iskua seuranneet toimenpiteet ovat olleet vähintäänkin kyseenalaisia. Esimerkiksi hyökkäys Afganistaniin oli erittäin heikosti perusteltu, ja kärsijänä oli syytön Afganistanin kansa. Hyökkäys perustui ainoastaann siihe, että Osama bin Laden, jonka väitettiin olleen iskujen takana, oleskeli Afganistanissa ja hänellä oli hyvät suhteet maata silloin hallinneeseen Taliban-liikkeeseen. Yhdysvaltojen edustajat kävivät esittämässä bin Ladeniin syyllisyyden osoittavaa "todistusaineistoa" eri maissa, mm. Suomessa, hallitusten edustajille. Sitä ei koskaan kuitenkaan julkistettu suurelle yleisölle. Miksi ei? Oliko siis pitävää todistusaineistoa lainkaan olemassa? Kuin sattumalta sitten myöhemmin löytyi videonauha, jossa bin Laden puhuu iskuista. Bin Ladenin äiti ei kuitenkaan tunnistanut nauhalla olleen äänen kuluuvan pojalleen. Jokainen asiaan vähänkin perehtynyt tietää miten helppoa on nykyisin tehdä kuva- ja äänimanipulaatiota.

Koko prosessiin liittyvien tosiasioiden valossa tapahtumat näyttävätkin perin juurin toisenlaisilta kuin mitä Yhdysvallat haluavat esittää, ja mitä läntiset tiedotusvälineet kiltisti toistavat. Kuitenkin terrori-iskuja edeltäneisiin ja sitä seuranneisiin tapahtumiin liittyy monta hämärää tekijää.

Yhdysvaltain sekaantuminen Afganistanin asioihin alkoi jo Jimmy Carterin presidenttikaudella. Tällöin CIA alkoi aseistaa uskonnollisia ryhmiä maassa. Tarkoituksena oli provosoida Neuvostoliitto hyökkäämään maahan. Suunitelma onnistuikin. Hyökkäyksen jälkeen maahan annettu materiaalinen ja koulutuksellinen sotilasapu kasvoi koko 1980-luvun ajan. Massiivisilla raha- ja aseavustuksilla sekä sotilaskoulutuksen avulla juuri USA loi Taliban-liikkeen. Ja kun talibanit tukivat valtaan, katsottiin sen parhaiten ajavan USA:n etuja. Tuolloin ei kannettu huolta naisten heikosta asemasta tai muista ihmisoikeuksien puutteista. Maassa vaikutti tuolloin myös Osama bin Laden, jonka mahdollinen omaisuus on juuri USA:n rahoituksen peruja, ei perintönä saatua kuten yleensä väitetään. Käytännössä vielä vuonna 1999 koko talibanien johto eli USA:n veronmaksajien rahoilla ja esimerkiksi vuonna 2001 USA:n avustus talibaneille oli124 miljoonaa dollaria. CIA:n edustajan tiedetään myös tavanneen Osama bin Ladenin vain vajaa kaksi kuukautta ennen WTC:n hyökkäystä.

USA:n kiinnostus alueella liittyi ennen kaikkea Kaspianmeren seudun öljykenttiin. Samalla pyrittiin estämään sekä Venäjän että Kiinan intressit alueella. Tarkoituksena oli rakentaa öljy- ja kaasuputki Afganistanin halki. Hankkeissa oli mukana myös syksyllä konkurssiin mennyt energiayhtiö Enron, joka taas lahjoitti rahaa Bushin vaalikampanjaan.

Taliban ei kuitenkaan hyväksynyt suunniteltua öljyputken rakentamista. Tällöin Bushin hallinto antoi maalle vaihtoehdoiksi joko: "kultaisen maton tai pommimaton".

 

 

-------------------------------------------------------------------------------

MUITA OMITUISUUKSIA

 

Tapaukseen liittyy myös monia muita omituisuuksia. Bushin hallinto mm. kielsi WTC:n onnettomuussyiden tutkimuksen. Tällaista tutkimuskieltoa ei ole ennen annettu läntisissä oikeusvaltioissa. (Sen sijaan Venäjällä pari vuotta aiemmin oli jätetty tutkimatta "tshetseeniterroristien" räjäyttämät talon jäänteet Moskovassa.) Toinen omituisuus oli se, että viikoa ennen terrori-iskuja American Airlinesin, United Airlinesin sekä vakuutusyhtiöiden osakkeiden kauppa kasvoi pörssissä 1200 %:lla yli normaalin tason. Herää epäilys että joku on tiennyt jotakin. Myös kirjeissä lähetetyn pernaruton jäljet johtavat Yhdysvaltain armeijan laboratorioihin, ei esimerkiksi Venäjälle tai Irakiin. Pernaruton eri kannat eroavat jossain määrin toisistaan joten ne voidaan jäljittää.

Omaan maahan kohdistuva terrori-isku ei sinänsä olisi uutta Yhdysvalloissa. Maan johtavat sotilaspiirit suunnittelivat sellaista jo Kuuban kriisin aikoihin 1960-luvun alussa. Tämä olisi sitten laitettu Castron syyksi ja se olisi oikeuttanut USA:n hyökkäyksen Kuubaan. Aikanaan erittäin salaiseksi julistetussa asiakirjasa kerrotaan "Mongoose"-nimisestä operaatiosta seuraavaa:"Voisimme räjäyttää yhdysvaltalaisen laivan Guanyamo Bayssa ja syyttää siitä Kuubaa", sekä "voisimme järjestää lavastettuja kommunistisen Kuuban terrori-iskuja Miamin alueella, muualla Floridassa tai jopa Washingtonissa".

On myös hämmästyttävää etteivät USA:n 30 miljardin dollarin vuosibudjetilla toimivat tiedusteluorganisaatiot olisi saaneet mitään vihiä syyskuun 11. päivän terrori-isku -suunnitelmista. Jokin aika sitten televisiossa esitetyssä saksalaisessa terroristien Saksan vaiheita esittelevässä dokumentissa Saksan tiedustelupalvelun edustaja kertoi saaneensa FBI:ltä vihjeen että eräs terrorismista epäilty arabi on vierailulla Saksassa. Vierailunsa aikana tämä tapasi mm. iskun päätekijäksi epäillyn Muhammad Attan. On siis täysin mahdotonta kuvitella etteikö myös Atta olisi ollut FBI:n arkistoissa.

Samansuuntaisen kuvanaiheesta antaa kansainvälisen politiikan huipulla itsekin ollut, Länsi-Saksassa Helmut Schmidtin hallituksessa ministerinä toiminut Andreas von Bülow Berliinissä ilmestyvän Tagesspiegel- lehden haastattelussa (13.1.2002). Myös hän kummastelee sitä ettei USA:n tiedusteluorganisaatiot olisi saaneet vihiä suunnitelmasta. Lisäksi:"60 ratkaisevan minuutin ajan sotilas- ja tiedusteluviranomaiset antoivat hävittäjiensä pysyä maan pinnalla, kuitenkin 48 tuntia myöhemmin FBI esittää listan itsemurhaiskun tekijöistä"; sanoo Bülow. Hän ihmettelee myös kuinka terroristit jättävät jälkeensä todistusaineistoa kuin "elefanttilauma posliinikaupassa. He tekevät ostoksia luottokorteilla oikeilla nimillään;"... "He jättävät käyttämiinsä autoihin arabiankielisiä jumbojettien lentokäsikirjoja. He ottivat itsemurharetkelleen mukaan testamentteja ja jäähyväiskirjeitä, jotka joutuivat FBI:n käsiin koska ne oli jätetty vääriin paikkoihin tai lähetetty vääriin osoitteisiin. Johtolankoja oli jätetty jälkeen löydettäviksi kuin lasten kuurupiiloleikeissä."

Bülow jatkaa:"Näiden hirvittävien iskujen avulla läntiset massademokratiat altistettiin aivopesulle. Kommunismin viholliskuva ei enää toimi; se pitää korvata islaminuskoisella."

Hänen mukaansa tämä oppi tulee kahdelta USA:n ulkopolitiikan pääideologilta Zbigniew Brzezinskilta ja Samuel Huntingtonilta. "Hullu koira Brzezinski kampanjoi jo presidentti Jimmy Carterin neuvonantajana sen puolesta että USA:lla pitää olla maailman kaikkien raaka-ainevarojen, etenkin öljyn ja kaasun, ensisijainen käyttöoikeus", sanoo Bülow.

Kaiken kaikkiaan näyttää erittäin vahvasti siltä että USA:n ulkopolitiikasta päättävät piirit ovat joko koko terroristihyökkäyksen takana tai ainakin tiesivät siitä, ja antoivat sen tapahtua. Oma kysymyksensä on tiesikö presidentti George W. Bush suunnitelmasta. Bushan junailtiin aikanaan presidentiksi siksi että hänet katsottiin todellisten vallanpitäjien kannalta hyödylliseksi marionetiksi. Hyökkäys oli joka tapauksessa tervetullut tapahtuma niille piireille jotka haluavat vahvistaa USA:n ylivaltaa maailmassa sekä heikentää kansalaisoikeuksia kotimaassa.

------------------------------------------------------------------------------

SUOMI 24, 11.9.2002

 

White House kärähti valehtelusta.

Kirjoittanut: moonman, 11.9.2002 klo 03.37

8:24 viranomaiset saavat tiedon konekaappauksista.

8:46 lento no:11 iskeytyy WTC:n pohjoistorniin.

Bush saapuu Emma E Booker ala-asteen kouluun n. 8:50

Hän odottaa tunnin alkamista käytävässä ja kertoo myöhemmin nähneensä käytävällä olleesta televisiosta ensimmäisen koneen törmäyksen torniin.

Tuo erään turistin sattumalta kuvaama filmi näytettiin vasta seuraavana päivänä ... hän siis joko valehteli tai katsoi jotain sellaista lähetystä jota suuri yleisö ei ole nähnyt.

9:02 Bush astuu luokkahuoneeseen seuraamaan lasten lukuharjoitusta.

9:05 Bushin avustaja Andrew Card astuu luokkahuoneeseen, kävelee Bushin luokse, kuiskaa tämän korvaan että toiseenkin torniin on törmännyt lentokone

Tiedetään että koneet on kaapattu, maahan on hyökätty, sadat tai jopa tuhannet ihmiset ovat menettäneet henkensä.

Miten reagoi presidentti ja hänen lähin avustajansa?

Cardin ilmoitus kestää 2,5 sekuntia, jonka jälkeen hän kääntyy välittömästi ja kävelee ulos odottamatta ohjeita maan ylimmältä johtajalta.

Bush keskittyy ilmeenkään värähtämättä seuraamaan lasten lukuharjoitusta.

Salainen palvelu EI kiikuta presidenttiä huippusalaiseen turvapaikkaan.

9:12 Bush lähtee luokasta kun lukuharjoitus loppuu.

Jos kyseessä todella oli USA:n historian suurin sen maaperällä sattunut vihollisen hyökkäys niin miksi presidentin lähin avustaja vain ilmoittaa asiasta, kääntyy kannoillaan ja kävelee ulos odottamatta toimitaohjeita?

Miksi presidentti ei vaikuta lainkaan yllättyneeltä vaan on täysin tyyni ja rauhallinen ... aivan kuin Card olisi toimittanut jonkin ennalta odotetun viestin?

Miten asia esitetään tänään?

Bushin maininta hänen näkemästään ensimmäisen koneen törmäämisestä tv:stä vain 4 minuuttia törmäyksen jälkeen on autuaasti unohdettu.

Siitä ei ole puhuttu niiden päivien jälkeen mutta tuo selitys on tallennettu lukemattomille videonauhoille, sanomalehtien arkistoihin sekä myös Valkoisen Talon lehdistötiedotteeseen.

Andrew Card kertoi televisiohaastattelussa että hän kuiskasi Bushille tiedon toisesta törmäyksestä jolloin Bush "välittömästi" nousi ylös ja poistui luokkahuoneesta.

"Todisteeksi" esitettiin pätkä videota jossa näkyy miten Card kuiskaa Bushin korvaan ja nousee ylös ja "välittömästi" tämän jälkeen on leikattu kohta jossa Bush seisoo ja poistuu luokasta.

Alkuperäisen filminpätkän, josta voi todeta Cardin nykyiset puheet valheeksi, voi imuroida täältä:

http://www.whatreallyhappened.com/bushbook.rm

 

 

-----------------------------------------------------------------------------

24.11.2003

Marraskuussa 2003 USA:n hallitus eväsi riippumattoman terrorismikomiten (Terrorism commission) pyynnön saada tutkia USA:n presidentinviraston asiakirjoja 9.11.2001 tapahtumista. Komitean näkemyksen mukaan Al-Qaida ja Afganistan -yhteys on edelleen vailla todennusta. Asiaa koskeva artikkeli kokonaisuudessaan aihetta koskevassa englanninkilizessä jaksossa.

Huhtikuu 2004. Tutkintakomissio on voinut todeta huolimattomuuta ja laiminlyöntejä Yhdysvaltain tiedusteluorganoisaatioden toiminnassa sekä joitain osatotuuksia tapahtumasta. Mistä oikeasti on ollut kysymys, ketkä todella ovat vastuussa tapahtumasta ja mitkä ovat todelliset taustatekijät; nämä asiat jäänevät rehellisen historiankirjoituksen ulkopuolelle kenties ikuisiksi ajoiksi.

Kesäkuu 2004. Tutkijalautakunta totesi, että 9/11 tapahtumissa ei ole yhteyttä Irakin ja Al-Qaidan välillä.

Heinäkuu 2004. Tukimuslautakunta jätti huomiotta kiistattomasti osoitetut aiemmat CIA-Al-Qaida -yhteydet. Asiasta enemmän englanninkielisessä jaksossa:

http://www.kominf.pp.fi/3extra.html

Syyskuu 2004.

 

Lentokoneiden törmäykset eivät selitä World Trade Centerin sortumista.

 

 

11.9.-toimintaryhmä. Tiedote 9.9.04. Julkaisuvapaa klo 12.00

 

"Lentokoneiden törmäykset ja siitä seuranneet tulipalot eivät riitä romauttamaan WTC-torneja 11.9.01 nähdyllä tavalla," sanoo turvallisuusinsinööri ja onnettomuustutkija, tekniikan tohtori Heikki Kurttila. "Virallinen tutkimusryhmä FEMA jätti tutkimuksensa keskeneräiseksi, kun ei pystynyt tyydyttävästi selittämään tapahtunutta. Myös todistusaineisto on suurimmaksi osaksi hävitetty. Tornien romauttaminen hallituilla räjäytyksillä selittää tapahtuman ja sen nopeuden, millä romahdukset tapahtuivat."

Syyskuun 11. päivän tapahtumia käsittelevän internetsivuston tekijä Hannu Yli-Karjanmaa kertoo räjähdysaineiden käyttöön viittaavan myös lähes vaurioitumattoman kolmannen World Trade Center -rakennuksen, WTC-7:n, nopea sortuminen yli kahdeksan tuntia terrori-iskun alkamisen jälkeen. Tämä tapahtui, vaikka lentokoneet eivät törmänneet siihen ja vaikka rakennuksessa oli vain pieni tulipalo.

Kurttila ja Yli-Karjanmaa puhuivat torstaina 9.9. tiedotustilaisuudessa, jossa kriittiset tutkijat ja kansalaisaktivistit kertoivat näkemyksiään kolme vuotta sitten USA:ssa tapahtuneista terroriteoista. Tutkija Olli Tammilehdon mukaan tutkimuksen ja journalismin keinoin suoritettu syyskuun 11. päivän tapahtumien kriittinen selvittely onviime vuosina ollut laajaa varsinkin USA:ssa ja Saksassa. Vaikka tämä tutkimus ei ole juuri päässyt näkyviin valtamediassa, kysymys ei ole villien salaliittoteorioiden rakentelusta, vaan sen työn tekemisestä, joka normaalisti kuuluisi onnettomuuden tutkintalautakunnille, poliisille, oikeuslaitokselle ja suurten tiedotusvälineiden toimittajille.

Myös Pentagoniin tehtyä iskua koskeva virallinen tarina on enemmän kuin epäilyttävä. Rakennuksen vaurioista tehty raportti epäonnistuu täysin yrityksessään selittää syntyneet vauriot Boeing-757:n törmäyksellä. "Raportti sisältää niin vakavia virheitä ja ristiriitoja,että jonkun on ilmeisesti onnistunut sabotoida sitä totuuden peittelyä, joka raportin päätarkoituksena on ollut", toteaa Pentagonin iskua tutkinut Sami Yli-Karjanmaa.

Tutkija Jorma Anttilan mukaan hyvän yhteenvedon kriitikoiden työn tuloksista antaa professori David Ray Griffinin tänä vuonna ilmestynyt teos "The New Pearl Harbor - Disturbing Questions About the Bush Administration and 9/11 (Uusi Pearl Harbor - Levottomuutta herättäviä kysymyksiä Bushin hallinnosta ja syykuun 11. päivästä). Kirja on USA:ssa ehtinyt jo toiseen painokseen. Filosofi Griffinin mukaan perustelut virallista teoriaa vastaan ovat toisistaan riippumattomia eikä niitä kaikkia siksi voida todeta vääräksi osoittamalla yksittäisiä epäilijöiden väitteitä vääriksi.

WTC-rakennusten sortumista ja Pentagonin vaurioitumista koskevien ristiriitojen lisäksi kriitikot ovat kiinnittäneen paljon huomiota lentokoneiden kaappauksia koskeviin epäselvyyksiin. Jos rakennuksiin syöksyneet koneet todella lensivät virallisesti ilmoitettuja lentoreittejä, miten on mahdollista, ettei USA:n huippuunsa kehitetty ilmavalvonta ja - torjunta ajoissa reagoinut yhteenkään niistä? Normaalisti ilmavalvonta on lähettänyt hävittäjät pieniinkin selittämättömiin reittipoikkeamiin syyllistyneiden koneiden perään kysymättä lupaa valtiolliselta tai sotilaalliselta johdolta.

Ihmetystä ovat herättäneet myös presidentti Bushin ja muun USA:n korkeimman johdon käyttäytyminen ja puheet tuona kohtalokkaana syyskuun päivänä. Saatuaan tiedon terrorihyökkäyksestä esimerkiksi Bush ja Rumsfeld jatkoivat yhdentekeviä toimiaan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Paljon huomiota kriittisessä kirjallisuudessa ovat saaneet myös lukuisat eri maista suoraan USA:n korkeimmalle johdolle juuri ennen 11.9.01 tulleet varoitukset odottavissa olevista lentokoneilla suoritettavista terroriteoista. Huomiota on herättänyt myös Bushin hallituksen pyrkimykset estää terroritekojen valmisteluun ja itse tekoihin liittyvää viranomaistutkimusta sekä ennen että jälkeen 11.9.01. Tutkijat ovat tuoneet esiin myös sen, että useat Bushin hallinnon edustajat haikailivat ennen terrori-iskuja "uudesta Pearl Harborista". Samalla tavalla kuin japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin sai yhdysvaltalaiset hyväksymään USA:n liittymisen toiseen maailmansotaan, tekisi uusi Pearl Harbor uudet sodat hyväksyttäviksi.

Tutkijoiden ja kansalaisaktivistien tiedotustilaisuus liittyi 11.9.04 klo 13 Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä järjestettävään "USA ulkoisen terrorihyökkäyksen kohteena 11.9.2001 - totta vai tarua?" -tapahtumaan, jossa he alustIvat. Tilaisuudessa puhetta johtI Hannu Taanila.

 

Lisätietoja: Olli Tammilehto, puh. 019-237 035 tai -239 0163, s-posti:

olli.tammilehto@nic.fi ja Hannu Yli-Karjanmaa, puh. 050-594 1533, s-posti:

hyk@nic.fi sekä nettisivusto:

http://members.surfeu.fi/11syyskuu

----------------------------------------------------------------------------

 

Michael Mooren filmi Fahrenheit 9-11 ei jätä tulkinnan varaa. 9-11 on yksi maailmanhistortian suurimmista petoksista.

11.9.2001 tapahtumista, USA - Afganistan -prosessista ja siihen ilmeisesti liittyvästä maailmanhistorian suurimmasta petoksesta ja sen yhteydestä Kaspian öljyalueista meneillään olevaan hallintoikeuskiistaan laajemmin englanniksi:

 

Doubts of "Evidences". The Biggest Fraud In Mankind´s History?

 

 

Kesäkuu 2005. Bushin tiimin entinen äsen epäilee virallista WTC-911 -kertomusta.

Entinen Yhdysvaltain työministeriön pääekonomisti ja rikosoikeudellisen keskuksen johtaja Morgan Reynolds epäilee hallituksen virallista kertomusta World Trade Centeriin tehdystä terrori-iskusta. Hänen mukaansa virallinen kertomus tornien romahtamisestä on "huijausta." Reynolds, joka on emeritusprofessori Teksasin A&M -yliopistossa, totesi "olevan vaikeaa liioitella tieteellisen keskustelun tärkeyttä WTC:n kaksoistornien ja rakennus nro seitsemän romahtamisen osalta..." Mikäli räjähteet tuhosivat kolme teräspilvenpiirtäjää World Trade Centerissä 911 -päivänä, oli kyse myös hallituksen omasta sisäpiiritempusta, jossa hallitus itse hyökkäsi Yhdysvaltoja vastaan, hän sanoi. (Washington Times).

 

17.7.2005

TIETEEN KUVALEHTI VILLIN SALALIITTOTEORIAN ASIALLA

 

 

Alla Tieteen kuvalehteen lähetetty kirjoitus.

 

TIETEEN KUVALEHTI VILLIN SALALIITTOTEORIAN ASIALLA

 

Tieteen kuvalehden (8/05) toistama virallinen kertomus syyskuun 11:nnen tapahtumista USA:ssa on kokoelma toteennäyttämättömiä väitteitä. Ei edes lentokonekaappauksista tuona päivänä ole pitävää näyttöä; yksikään pilotti ei esimerkiksi lähettänyt lennonjohdolle kaappaushälytystä. FBI julkaisi 19 nimeä sisältävän listan kaappareista, mutta heistä useiden on todettu olevan yhä elossa [1]. Listaa ei silti ole muutettu.

 

Vuonna 2002 pitämässään puheessa FBI:n silloinen johtaja Robert Mueller totesi, ettei FBI ole löytänyt yhtään juttuun liittyvää paperitodistetta [2]. Eräät FBI:n tutkijat myönsivätkin The New Yorkerin toimittaja Seymour Hearshille, että kaikki löydetyt "todisteet" oli varta vasten jätetty löydettäviksi. [3]

 

Bin Ladenin tunnustuksilla -- olivat ne aitoja tai eivät -- ei voi olla mitään ratkaisevaa merkitystä. On näyttöä, että hän on ollut yhteistyössä CIA:n kanssa [4], ja mikäli Yhdysvaltain viranomaiset ovat sekaantuneet iskuihin, bin Ladenin kaltainen syntipukki on tavattoman arvokas.

 

Tieteen kuvalehden jutussa esitetään iskuista täysin naurettava teoria, joka sitten ammutaan alas. Näin menettelee se, joka on suurissa vaikeuksissa omien argumenttiensa kanssa. Virallinen tarina on villi salaliittoteoria, jonka hyväksyminen edellyttää mm. yliluonnollisiin ilmiöihin uskomista niin WTC:n kuin Pentagoninkin osalta. [5] Tarinan mahdottomuudet ja ristiriidat ovat synnyttäneet laajan kansainvälisen 9/11-totuusliikkeen, jota Suomessa edustavat 11.9.-toimintaryhmä ja internetsivusto www.11syyskuu.org, maailmalla lukemattomien muiden mukana monet professorit sekä esim. entiset ministerit Catherine Austin Fitts (USA), Andreas von Bülow (Saksa) ja Michael Meacher (Iso-Britannia). [6]

 

Haastamme Tieteen kuvalehden asialliseen keskusteluun tästä äärimmäisen tärkeästä aiheesta.

 

11.9.-toimintaryhmän puolesta

 

Jorma Anttila Jouni Jokivirta A. Kekäläinen Heikki Kurttila T. Kuosma J. Lehtonen Sami Yli-Karjanmaa

 

Lähdeviitteitä 11.9.-toimintaryhmän jäsenten kirjoitukseen Tieteen kuvalehdessä 14.7.2005

 

1. Elossa olevat kaapparit: ks. esim. http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/middle_east/1559151.stm .

 

2. Ei asiakirjatodisteita iskuista:  www.fbi.gov/congress/congress02/mueller050802.htm . ("In our investigation, we have not yet uncovered a single piece of paper &endash;&endash; either here in the U.S. or in the treasure trove of information that has turned up in Afghanistan and elsewhere &endash;&endash; that mentioned any aspect of the September 11th plot.")

 

3. Lavastetut todisteet:  http://www.newyorker.com/fact/content/ ?011008fa_FACT .

 

4. Bin Laden&endash;CIA-yhteistyö: ks. esim. http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/south_asia/155236.stm .

 

5. Virallisen tarinan mahdottomuudet ja ristiriidat WTC:n osalta ks.  www.11syyskuu.org/WTC_Kurttila.pdf  ja www.11syyskuu.org/energiatarkastelua.htm , Pentagonin osalta www.11syyskuu.org/asce.html .

 

6. Professorit, ex-ministerit ja monet muut virallisen tarinan epäilijät: ks. www.11syyskuu.org/skeptgal.html.

 

------------------------------------------------------------

 

 

16.11.2005

 

MITÄ 11.9.2001 TODELLA TAPAHTUI

 

 

 

Professori David Ray GROFFINin tekemä yhteenveto virallisen 9/11-komission raportin valheista suomeksi:

 

Professori emeritus David Ray GRIFFIN:

 

(Julkaistu alunperin 22.5.2005 täällä. Käännetty ja julkaistu kirjoittajan luvalla. Mainittua kirjaa saatavilla.)

 

Käsitellessäni toista syyskuun 11:nteen liittyvää kirjaani "The 9/11 Commission Report: Omissions and Distortions" olen usein sanonut puoliksi leikilläni että parempi otsikko olisi saattanut olla "571-sivuinen valhe." (Itse asiassa olen sanonut "567-sivuinen valhe", koska unohdin laskea mukaan johdannon neljä sivua). Tätä lausuntoa antaessani eräs pointtini on ollut, että koko raportti on tehty tukemaan yhtä suurta valhetta: että virallinen tarina syyskuun 11:nnestä on totta.

 

Toinen pointtini on kuitenkin, että tätä suurta valhetta kertoessaan 9/11-komission raportti kertoo monia pienempiä, yksittäisiä valheita. Tähän asiaan viittaan kriittisellä alaotsikolla "Omissions and Distortions" (pois jätetyt ja vääristellyt asiat). Voidaan varmasti ajatella, että näistä kahden tyyppisistä ongelmista vain "vääristelyjä" voidaan pitää valheina.

 

On kuitenkin parempi ymmärtää näiden kahden termin viittaavan kahden tyyppisiin valheisiin: epäsuoriin ja suoriin. On suora valhe, kun raportti väittää kaksoistornien ydinten sisäosien koostuneen ontoista teräskuiluista, tai kun se väittää, että varapresidentti Dick Cheney antoi [matkustajakoneen] alasampumiskäskyä vasta klo 10:10:n jälkeen. Mutta on epäsuora valhe kun puhuessaan 19 väitetystä kaapparista komissio jättää mainitsematta, että ainakin kuuden heistä on uskottavasti raportoitu olevan elossa, tai kun se jättää mainitsematta [47-kerroksisen] World Trade Centerin rakennus 7:n sortuneen. Tällaiset mainitsematta jättämiset ovat epäsuoria valheita, osittain siksi, että ne osoittavat komission rikkoneen julkilausumaansa aietta "laatia täydellisin mahdollinen selvitys syyskuun 11:nteen liittyvistä tapahtumista." Ne ovat valheita myös siksi, että komissio pystyy välttämään suoran valheen ko. aiheesta vain jättämällä sen mainitsematta, ja uskoakseni tästä oli suurimmalta osin kyse.

 

Ottaen huomioon nämä kaksi valhetyyppiä saattaa herätä kysymys, kuinka monta valhetta 9/11-komission raportti sisältää. Sitä en tiedä. Mutta päätin katsoa, kuinka monesta valheesta olen kertonut kirjassani ja huomasin löytäneeni yli sata. Listan valmistuttua huomasin, että tästä yhteenvedosta voisi olla hyötyä muilekin. Siksi tämä artikkeli.

 

Yksi varoitus on paikallaan: Vaikkakin joissain tapauksista on ilmiselvää, että komissio valehtelee, toisissa tapauksissa sanoisin, kuten teen kirjassa selväksi, että komissio näyttää valehtelevan. Jotta kuitenkin voisin antaa lyhyen listauksen väitteistä, joita pidän valheina, jätän ilmiselvän ja todennäköisen valheen eron lukijoiden tehtäväksi. He voivat tarkastella kutakin tapausta tarkemmin kirjan avulla. Tätä helpottaakseeni olen osoittanut suluissa kirjan sivut, joilla kyseisistä aiheista kerrotaan.

 

Tämän selvennyksen jälkeen listaan nyt ne 9/11-komission loppuraportin mainitsematta jättämiset ja väitteet, joita kritiikissäni pidän valheina:

 

1. On näyttöä, että ainakin kuusi väitetyistä kaappareista on yhä elossa, myös Waleed al-Shehri, jonka komissio kertoo todennäköisesti puukottaneen lentoemäntää lennolla 11 ennen kuin se törmäsi WTC:n pohjoistorniin. Komissio ei mainitse tätä näyttöä (19-20).

 

2. Komissio jättää mainitsematta todistusaineiston, että Muhammed Atta oli mieltynyt alkoholiin, sianlihaan ja sylitansseihin. Nämä todisteet ovat ristiriidassa sen komission väittämän kanssa, että Attasta oli tullut fanaattisesti uskonnollinen (20-21).

 

3. Komissio hämärtää Hani Hanjourin lentotaitoa koskevia todisteita, joiden mukaan tämä oli liian surkea pilotti lentääkseen matkustajakoneen Pentagoniin (21-22).

 

4. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, ettei julkisuuteen annetut lentokoneiden matkustajalistat sisällä arabinimiä (23).

 

5. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, ettei tuli ole koskaan ennen syyskuun 11:tta romahduttanut teräsrarunkoisia rakennuksia (25).

 

6. Komissio jättää mainitsematta sen, etteivät kaksoistornien tulipalot olleet kovin laajoja, kuumia tai pitkäkestoisia verrattuna moniin muihin palaneisiin ja romahtamatta jääneisiin teräsrakenteisiin rakennuksiin (25-26).

 

7. Olettaen että romahdukset olivat tulen aiheuttamia, komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, ettei etelätornin olisi pitänyt romahtaa ensin, koska siihen iskettiin pohjoistornin jälkeen ja sen tulipalot olivat pienempiä(26).

 

8. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että myös WTC 7 (johon ei törmännyt lentokoneita ja missä oli vain pieniä, paikallisia tulipaloja) romahti -- tapahtuma jota FEMA ei osannut selittämää (26).

 

9. Komissio jättää mainitsematta sen todistusaineiston, että kaksoistornien (kuten myös rakennus 7:n) romahtaminen täytti ainakin kymmenen rakennusten räjähtein tapahtuvaan purkamiseen viittaavaa tunnusmerkkiä (26-27).

 

10. Komission raportti väittää molempien kaksoistornien keskiosassa olleen "ontto teräskuilu". Tämä väite kiistää 47:n massiivisen teräspilarin olemassaolon; todellisuudessa pylväät muodostivat kaksoistornien keskusrungon. Ja ottaen huomioon sortumisista esitetyn "pannukakkuteorian" pilarien olisi pitänyt jäädä törröttämään ilmaan toistasataa metriä (27-28).

 

11. Komissio jättää mainitsematta Larry Silversteinin lausunnon hänen ja palopäällikön keskustelusta, jossa he päättivät WTC 7:n purkamisesta räjähtein (28).

 

12. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että WTC-rakennusten teräs laivattiin nopeasti rikospaikalta merten taa ennen kuin siitä voitiin analysoida räjähteiden jälkiä (30).

 

13. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että WTC 7 oli evakuoitu ennen romahtamista. Virallinen selitys teräksen nopeasta pois kuljettamisesta -- että ihmisiä saattaisi vielä olla raunioissa hengissä -- ei tässä tapauksessa ollut järkevä (30).

 

14. Komissio jättää mainitsematta pormestari Giulianin lausunnon, että hän oli saanut tiedon World Trade Centerin tulevasta sortumisesta (30-31).

 

15. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että presidentti Bushin veli Marvin ja hänen serkkunsa Wirt Walker III kuuluivat WTC:n turvallisuudesta vastanneen yhtiön johtoon (33-34).

 

16. Komissio jättää ilman mitään mainintaa sen, että Pentagonin länsisiipi oli useistakin syistä epätodennäköisin kohde al-Qaidan terroristeille (33-34).

 

17. Komission ei millään tavalla käsittele sitä, olivatko Pentagonin vauriot sopusoinnussa useita satoja kilometrejä tunnissa kulkeneen Boeing 757:n törmäyksen kanssa (34).

 

18. Komissio jättää mainitsematta sen todistusaineiston, että Pentagonin länsisiivestä on olemassa kuvia, jotka osoittavat ettei se romahtanut ennen kuin 30 minuuttia iskun jälkeen, ja että törmäysaukko näyttäisi olevan liian pieni Boeing 757:lle (34).

 

19. Komissio jättää mainitsematta kaikki todistajalausunnot, joissa epäillään, oliko Boeing 757:n jäännöksiä lainkaan näkyvissä joko Pentagonin sisä- tai ulkopuolella (34-36).

 

20. Komissio jättää mainitsematta sen mahdollisuuden, että Pentagonilla on oma ohjustentorjuntajärjestelmä, jolla matkustajakone olisi voitu ampua alas. Tästä huolimatta komissio epäili, että al-Qaidan terroristit eivät hyökänneet ydinvoimalaan, koska olettivat sitä puolustettavan sellaisella järjestelmällä (36).

 

21. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että kuvat useista valvontakameroista olisivat oletettavasti vastanneet kysymykseen, mikä Pentagoniin oikeasti osui. Yksi näistä kameroista sijaitsee Pentagonia vastapäätä olevalla huoltoasemalla, mistä FBI kävi välittömästi iskujen jälkeen takavarikoimassa kameran nauhan (37-38).

 

22. Komissio jättää mainitsematta puolustusministeri Donald Rumsfeldin viittauksen: "ohjukseen, joka vaurioitti [Pentagonia]" (39).

 

23. Komission ilmeinen hyväksyntä täysin epätyydyttävälle selitykselle sille, miksi salaisen palvelun agentit sallivat presidentti Bushin jäädä sarasotalaiselle koululle samaan aikaan kun heidän olisi pitänyt olettaa kaapatun koneen saattavan iskeä kouluun (41-44).

 

24. Komissio jätti vaille selvitystä, miksi salainen palvelu ei kutsunut ilmatukea Air Force Onelle (43-46).

 

25. Komissio väittää, ettei kukaan presidentin seurueesta tiennyt koululle saavuttaessa, että useita koneita oli kaapattu (47-48).

 

26. Komissio jättää mainitsematta tiedot, että oikeusministeri Ashcroftia oli ennen syyskuun 11:ttä varoitettu lentämästä (50).

 

27. Komissio jättää mainitsematta [presidentti Clintonin oikeudenkäynnissä syyttäjänä toimineen] David Schippersin väitteen, että hän oli turhaan yrittänyt kuuden viikon ajan ennen syyskuun11:ttä välittää oikeusministeri Ashcroftille FBI:n agenteilta saamiaan tietoja, jotka koskivat tulevaa iskua ala-Manhattanille (51).

 

28. Komissio jättää ilman mitään mainintaa ne FBI:n agentit, joiden kerrotaan tietäneen iskujen kohteet ja päivämäärät hyvissä ajoin etukäteen (51-52).

 

29. Komission ympäripyöreä ja hankalaa asiaa väistelevä väite, että "put optioiden" epätavalliset ostot ennen 11. syyskuuta eivät viittaa ostajien etukäteistietoon iskuista (52-57).

 

30. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että pormestari Willie Brown ja jotkut Pentagonin virkamiehet saivat varoituksia lentämisestä syyskuun 11:ntenä (57).

 

Ylös

 

31. Komissio jättää mainitsematta sen, että Osama bin Laden, joka oli jo Amerikan etsityin rikollinen, oli Dubaissa amerikkalaisen lääkärin hoidossa amerikkalaisessa sairaalassa heinäkuussa 2001, ja että hänen luonaan vieraili paikallinen CIA-agentti (59).

 

32. Komissio jättää mainitsematta uutisjutut, jotka antavat aiheen olettaa, että Yhdysvaltain Afganistanissa olleet joukot antoivat tahallisesti Osama bin Ladenin paeta syyskuun 11:nnen jälkeen (60).

 

33. Komissio jättää mainitsematta tietoja, jotka ovat ristiriidassa komission kuvaileman perheensä ja maansa hylkäämän Osama bin Ladenin kanssa, esimerkiksi, että Saudi-Arabian tiedustelupalvelun päällikkö vieraili Osaman luona sairaalassa Dubaissa (60-61).

 

34. Komissio jättää mainitsematta Gerald Posnerin kertomuksen Abu Zubaydahin lausunnosta, jonka mukaan kolmella saudien kuningasperheen jäsenellä oli etukäteistietoa syyskuun 11:nnen iskuista ja että he rahoittivat al-Qaidaa. Kaikki kolme kuolivat hämärissä oloissa kahdeksan päivän aikana (61-65).

 

35. Komissio kiistää löytäneensä yhtään todistetta saudien rahoituksesta al-Qaidalle (65-68).

 

36. Komissio erityisesti väittää, ettei se löytänyt mitään todisteita siitä, että prinssi Bandarin vaimon, prinsessa Haifan rahoja olisi mennyt al-Qaidan jäsenille (69-70).

 

37. Komissio yksinkertaisesti jättää huomiotta yksityisen ja reittiliikennelentojen eron kiistäessään sen, että syyskuun 13:ntena saudeja Tampasta Lexintoniin kuljettanut yksityiskone loukkasi sinä aikana Yhdysvaltojen ilmatilaa koskeneita määräyksiä (71-76).

 

38. Komissio kiistää, että kenenkään saudin olisi annettu poistua Yhdysvalloista ilman riittävää kuulustelua (76-82).

 

39. Komissio jättää mainitsematta todisteet siitä, että prinssi Bandar sai saudilennoille erikoisluvan Valkoisesta talosta (82-86).

 

40. Komissio jättää mainitsematta Coleen Rowleyn väittämän, että eräät henkilöt FBI:n päämajassa näkivät Phoenixissä toimineen agentti Kenneth Williamsin muistion (89-90).

 

41. Komissio jättää mainitsematta FBI-agentti Robert Wrightin väitöksen, että FBI:n päämaja lopetti hänen terroristisolujuttunsa ja pelotteli häntä sitten estääkseen häntä julkaisemasta asiaa koskevan kirjan (91).

 

42. Komissio jättää mainitsematta todisteet siitä, että FBI:n päämaja sabotoi Coleen Rowleyn ja muiden Minneanapolisin agenttien yrityksen saada lupa tutkia Zacarias Moussaouin tietokone (91-94).

 

43. Komissio jättää mainitsematta, että FBI:n entinen kääntäjä Sibel Edmondsin todisti komissiolle 3,5 tuntia ja paljasti (myöhemmän puheenjohtaja Keanille lähettämänsä kirjeen mukaan) vakavia syyskuun 11:nteen liittyviä peittelyjä FBI:n päämajan virkamiesten taholta (94-101).

 

44. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että Pakistanin tiedustelupalvelun (ISI) johtaja, kenraali Mahmoud Ahmad oli Washingtonissa tapaamassa CIA:n päällikköä George Tenetiä ja muita viranomaisia syyskuun 11:ttä edeltäneen viikon (103-104).

 

45. Komissio jättää mainitsematta todistusaineiston, että ISI:n päällikkö Ahmad oli antanut käskyn lähettää 100 000 dollaria Mohamed Attalle ennen syyskuuta 11:ttä (104-107).

 

46. Komissio väittää, ettei se löytänyt mitään todisteita että minkään vieraan vallan, myöskään Pakistanin, hallitus olisi rahoittanut al-Qaidaa, mukaanlukien (106).

 

47. Komissio jättää mainitsematta tiedot, joiden mukaan Bushin hallinto painosti Pakistania erottamaan Ahmadin ISI:n johdosta sen jälkeen, kun julkisuuteen tuli tietoja että hän oli käskenyt lähettää ISI:n rahoja Attalle (107-109).

 

48. Komissio jättää mainitsematta todistusaineiston, että ISI (eikä pelkästään al-Qaida) järjesti Ahmad Shah Masoodin (Afganistanin Pohjoisen liiton johtajan) salamurhan, joka tapahtui välittömästi viikon kestäneen CIA:n ja ISI:n johtajien kokouksen jälkeen (110-112).

 

49. Komissio jättää mainitsematta todistusaineiston, että ISI sekaantui Wall Street -toimittaja Daniel Pearlin kidnappaukseen ja murhaan (113).

 

50. Komissio jättää mainitsematta Gerald Posnerin tiedot, että Abu Zubaydah väitti pakistanilaisupseeri Mushaf Ali Mirin olleen läheisessä yhteydessä sekä ISIin että al-Qaidaan ja omanneen etukäteistietoa syyskuun 11:nnen iskuista (114).

 

51. Komissio jättää mainitsematta ISI-agentti Rajaa Gulum Abbasin ennustuksen vuodelta 1999, että kaksoistornit "tulisivat alas" (114).

 

52. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että presidentti Bush ja hänen hallintonsa jäsenet ovat toistuvasti puhuneet syyskuun 11:nnen iskuista "mahdollisuuksina" (116-117).

 

53. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että The Project for the New American Century, jonka monista jäsenistä tuli Bushin hallinnon avainhahmoja, julkaisi vuonna 2000 asiakirjan, jonka mukaan "uusi Pearl Harbor" auttaisi sitä saamaan rahoituksen Yhdysvaltojen sotavoimien nopeaan teknologiseen uudistamiseen (117-118).

 

54. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että avaruuden militarisointia käsitelleen komitean johtaja Donald Rumsfeld oli suositellut US Space Commandin rahoituksen lisäämistä, ja jo syyskuun 11:nnen iltana hän käytti iskuja syinä lisärahoitukselle (119-122).

 

55. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että kolme vahvinta US Space Commandin puolestapuhujaa (ministeri Rumsfeld, kenraali Richard Myers ja kenraali Ralph Eberhart) kuuluivat myös niihin, jotka olivat vastuussa syyskuun 11:nnen iskujen estämisen epäonnistumisesta (112).

 

56. Komissio jättää mainitsematta Unocalin julistuksen, ettei Afganistanin Taliban-hallinto kykene takaamaan riittävää turvallisuutta, jotta se voisi jatkaa öljy- ja kaasuputkihankettaan Kaspian mereltä Afganistanin ja Pakistanin poikki Intian valtamerelle (122-125).

 

57. Komissio jättää mainitsematta tiedot, että heinäkuussa 2001 Yhdysvaltain edustajat sanoivat sodan Talibania vastaan alkavan lokakuussa, koska se oli torjunut ehdotuksen, joka olisi mahdollistanut putkihankkeen etenemisen (125-126).

 

58. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että Zbigniew Brzezinski oli vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassaan sanonut, että Yhdysvaltojen tulisi hallita Keski-Aasiaa suurine öljyvaroineen, jotta se voisi säilyttää maailmanlaajuisen johtoasemansa, ja että uusi Pearl Harbor auttaisi saamaan Yhdysvaltojen kansan tuen tälle imperialistiselle tavoitteelle (127-128).

 

59. Komissio jättää mainitsematta todistusaineiston, minkä mukaan eräät Bushin hallinnon avainhahmot, kuten puolustusministeri Donald Rumsfeld ja apulaispuolustusministeri [nykyinen Maailmanpankin pääjohtaja] Paul Wolfowitz, ovat lietsoneet sotaa Irakin kanssa jo useita vuosia (129-133).

 

60. Komissio jättää mainitsematta [avustajan tekemät] muistiinpanot Rumsfeldin keskusteluista syyskuun 11:ntena; ne osoittavat hänen päättäneen käyttää iskuja tekosyynä hyökätä Irakiin (131-132).

 

Ylös

 

61. Komissio jättää mainitsematta the Project for the New American Centuryn lausuman, että "tarpeessa turvata Yhdysvaltain merkittävä sotilaallinen läsnäolo Persianlahdella on kyse laajemmasta asiasta kuin vain Saddam Husseinin hallinnosta" (133-134)

 

62. Komissio väittää, että FAA:n ohjeet syyskuun 11:ntenä edellyttivät monivaiheista komentoketjua pitkin etenevää prosessia, vaikka raportissa siteerataan päinvastaista todistuaineistoa (158).

 

63. Komissio väittää, että NORADin koillissektorilla oli tuolloin vain kaksi hävittäjiä valmiudessa pitänyttä ilmavoimien tukikohtaa ja ettei hävittäjiä ollut valmiudessa McGuiren tai Andrewsin tukikohdissa (159-162).

 

64. Komissio jättää mainitsematta todistusaineiston joka osoittaa, että Andrewsin lentotukikohta piti useita hävittäjiä valmiudessa kaikkina aikoina (162-164).

 

65. Komissio hyväksyy väitteen, että NEADSin eversti Marrin täytyi soittaa esimiehelleen kahdeksan minuuttia kestänyt puhelu saadakseen luvan lähettää hävittäjät Otisin lentotukikohdasta (165-166).

 

66. Komissio hyväksyy väitteen, että lentokoneen transponderisignaalin kadottaminen tekee käytännössä mahdottomaksi jäljittää lentoa Yhdysvaltain asevoimien tutkilla (166-167).

 

67. Komissio väittää, että [lennonjohdon kutsuihin vastaamasta lakanneen] Payne Stewartin koneen tunnistuslento ei osoita NORADin reagoineen lentoon 11 poikkeuksellisen hitaasti (167-169).

 

68. Komissio väittää, että Otisin hävittäjät nousivat ilmaan vasta seitsemän minuuttia nousukäskyn jälkeen, koska eivät tienneet minne mennä (174-175).

 

69. Komissio väittää, että ilmavoimat eivät tienneet lennon 175 olevan kaapattu ennen kuin 9:03, jolloin se oli jo iskeytymässä etelätorniin (181-82).

 

70. Komissio ei anna mitään selitystä sille, miksi (a) NORADin aikaisempaa ilmoitusta, jonka mukaan FAA ilmoitti lennon 175 kaappauksesta klo 8:43, pidetään nyt virheellisenä ja (b) tämä virheellinen ilmoitus julkistettiin ja jätettiin oikaisematta miltei kolmeksi vuodeksi (182).

 

71. Komissio väittää, että FAA aloitti telekokouksen [mm. sotilasviranomaisten kanssa] vasta 9:20 (183).

 

72. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että FAA:n Laura Brownin muistiossa kerrotaan telekokouksen alkaneen noin 8:50 ja että siinä keskusteltiin lennon 175 kaappauksesta (183-184, 186).

 

73. Komissio väittää, että NMCC:n telekokous alkoi vasta 9:29 (186-188).

 

74. Kertoessaan lennon 77 poikennen kurssistaan 8:54 komissio jättää mainitsematta, että varhaisimpien tietojen mukaan tämä tapahtui jo 8:46 (198-190).

 

75. Komissio jättää mainitsematta, että FAA ja FBI:n terrorismin vastainen yksikkö ottivat ilmoituksen Kentuckyyn pudonneesta suuresta suihkukoneesta niin vakavasti, että ilmoittivat siitä Valkoiseen taloon. Tieto Kentuckyyn pudonneesta koneesta tuli samoihin aikoihin kun lento 77 katosi FAA:n tutkasta (190).

 

76. Komissio väittää, että lento 77 lensi melkein 40 minuuttia Yhdysvaltain ilmatilassa kohti Washingtonia ilman että asevoimien tutkat havaitsivat sitä (191-192).

 

77. Komissio ei kerro miksi NORADin aikaisempi kertomus (että sille ilmoitettiin lennosta 77 klo 9:24) oli "väärä": valehteliko NORAD vai oliko se yksinkertaisesti sekaannuksissa melkein kolmen vuoden ajan (192-193).

 

78. Komissio väittää, että Langleyn hävittäjäkoneet oli komennettu ilmaan sen (tuntemattomalta) FAA:n lennonjohtajalta klo 9:21 tulleen virheellisen ilmoituksen vuoksi, että lento 11 oli yhä ilmassa ja matkalla kohti Washingtonia. NORAD:in aikaisemman kertomuksen mukaan Langleyn koneet lähetettiin kinniottamaan lentoa 77 (193-199).

 

79. Komissio väittää, että asevoimat eivät saaneet FAA:lta tietoa lennon 77 mahdollisesta kaappauksesta ennen kuin Pentagoniin oli isketty (204-212).

 

80. Komissio väittää, ettei [FAA:n pääjohtaja] Jane Garvey liittynyt [Valkoisen talon] Richard Clarken videoneuvotteluun ennen kuin 9:40 eli vasta, kun Pentagoniin oli isketty (210).

 

81. Komissio väittää, ettei mikään telekokouksista onnistunut koordinoimaan asevoimien reaktiota kaappauksille, koska "mikään [niistä] ei sisältänyt oikeita viranomaisia sen paremmin FAA:n kuin puolustusministeriönkään puolelta". Richard Clarke kuitenkin sanoo, että hänen videoneuvottelussaan olivat mukana FAA:n pääjohtaja Jane Garvey, puolustusministeri Rumsfeld ja kenraali Richard Myers, tuolloinen virkaatekevä asevoimien komentaja (221).

 

82. Komissio väittää ettei se tiennyt ketkä puolustusministeriöstä osallistuivat Clarken videoneuvotteluun, vaikkakin Clarken kirja kertoo henkilöiden olleen Donald Rumsfeld ja kenraali Myers (211-212).

 

83. Komissio hyväksyy kenraali Myersin väitteen, jonka mukaan tämä oli kongressissa iskujen aikana mainitsematta Richard Clarken kertomusta, jonka mukaan Myers oli Pentagonissa ja osallistui Clarken videoneuvotteluun (213-217).

 

84. Komissio jättää mainitsematta, että Clarken ja Rumsfeldin kertomukset ovat ristiriidassa sen suhteen, missä Rumsfeld vietti tuon aamun (217-219).

 

85. Komissio jättää mainitsematta liikenneministeri Norman Minetan lausunnon komissiolle itselleen, että varapresidentti Cheney ja muut [Valkoisen talon] komentobunkkerissa olleet tiesivät klo 9:26 mennessä, että lentokone lähestyy Pentagonia (220).

 

86. Komissio väittää, ettei Pentagonissa tiedetty lähestyvästä koneesta ennen kuin joko 9:32, 9:34 tai 9:36 &endash; joka tapauksessa vain muutama minuutti ennen törmäystä (223).

 

87. Komissio hyväksyy kaksi ristiriitaista kertomusta Pentagoniin törmänneestä koneesta. Toisessa kone suoritti 330 asteen alaspäin suuntautuneen spiraalin ("nopean sukelluksen") kun taas toisessa kertomuksessa ei ole mainintaa tällaisesta liikkeestä (222-223).

 

88. Komissio väittää, että Washingtonia "haamulento 11:nnelta" suojelemaan lähetetyt Langleyn hävittäjäkoneet eivät olleet lähelläkään Washingtonia, koska ne lähetettiin vahingossa merelle (223-224).

 

89. Komissio jättää mainitsematta kaiken todistusaineiston, joka viittaa siihen, ettei Pentagoniin törmännyt kone ollut lento 77 (224-225).

 

90. Komissio väittää, että FAA ei ilmoittanut asevoimille lennon 93:n kaappauksesta ennen kuin se putosi (227-229, 232, 253).

 

Ylös

 

91. Komissio väittää, että NMCC ei seurannut FAA:n aloittamaa kokousta eikä myöhemmin saanut FAA:ta liitettyä itse aloittamaansa telekokoukseen (230-231).

 

92. Komissio jättää mainitsematta sen tosiasian, että Salainen palvelu saa tietoonsa kaiken sen minkä FAA tietää (233).

 

93. Komissio ei mainitse mitenkään selvittäneensä sitä, miksi NMCC käynnisti oman telekokouksen, jos &endash; kuten FAA:n Laura Brown on sanonut &endash; standardimenettelyyn ei kuulu tällaista toimenpidettä (234).

 

94. Komissio jättää vaille mitään selvitystä, miksi kenraali Montague Winfield jätti tehtävänsä NMCC:n operaatioiden johtajana tuona aamuna aloittelijalle (kapteeni Leidigille) eikä palannut tehtäviinsä edes sen jälkeen kun oli selvää, että puolustusministeriö oli ennennäkemättömän kriisin edessä (235-236).

 

95. Komissio väittää, että FAA ilmoitti (virheellisesti) Salaiselle palvelulle klo 10:10&endash;10:15, että lento 93 oli vielä ilmassa ja matkalla kohti Washingtonia (237).

 

96. Komissio väittää, ettei varapresidentti Cheney antanut alasampumisvaltuutusta ennen kuin klo 10:10:n jälkeen (useita minuutteja lennon 93 putoamisen jälkeen) ja että valtuutusta ei tiedotettu asevoimille ennen kuin klo 10:31 (237-241).

 

97. Komissio jättää mainitsematta kaiken todistusaineiston, joka viittaa siihen, että sotilaskone ampui lennon 93 alas (238-239, 252-253).

 

98. Komissio väittää, että Richard Clarke sai vahvistuksen alasampumisvaltuutukselle vasta klo 10:25 (240).

 

99. Komissio jättää mainitsematta Clarken oman kertomuksen, jonka mukaan hän tiesi alasampumisvaltuutuksesta klo 9:50 mennessä (240).

 

100. Komissio väittää, että Cheney saapui komentobunkkeriin (PEOC [Presidential Emergency Operations Center]) vasta 9:58 (241-244).

 

101. Komissio jättää mainitsematta useita todistajanlausuntoja, mukaan lukien Norman Minetan komissiolle itselleen antaman, että Cheney oli PEOC:ssä ennen klo 9:20:tä (241-244).

 

102. Komissio väittää, että valtuutuksen alasampumiseen täytyi tulla presidentiltä (245).

 

103. Komissio jättää mainitsematta sen tiedon, että eversti Marr antoi lennon 93 alasampumiskäskyn, ja että kenraali Winfield ilmoitti, että hän ja muut NMCC:ssä odottivat hävittäjän saavan lennon 93 kiinni (252).

 

104. Komissio jättää mainitsematta tiedot, että kaksi hävittäjää oli ilmassa muutaman mailin päässä New York Citystä, ja kolme vain 200 mailin päässä Washingtonista (251).

 

105. Komissio jättää mainitsematta tiedot, jotka viittaavat siihen, että Yhdysvaltain koillisosassa oli ainakin kuusi lentotukikohtaa, joissa oli hävittäjiä hälytysvalmiina (257-258).

 

106. Komissio hyväksyy kenraali Myersin väitteen, että NORAD oli määritellyt tehtäväkseen puolustaa maata vain ulkomaisilta uhkilta (258-262).

 

107. Komissio hyväksyy kenraali Myersin väitteen, että NORAD ei ollut ottanut huomooon mahdollisuutta, että terroristit käyttäisivät kaapattuja koneita ohjuksina (262-263).

 

108. Komissio ei kiinnitä riittävää huomiota niihin itse raportissaan esittämiinsä (ja muistakin lähteistä saatuihin) todisteisiin, että NORAD oli kuin olikin ottanut huomioon mahdollisuuden, että kaapattuja koneita voitaisiin käyttää ohjuksina (264-267).

 

109. Komissio jättää selvittämättä, miten 11.9.01 pidetyt sotaharjoitukset liittyivät asevoimien epäonnistumiseen kaapattujen koneiden pysäyttämisessä (268-69).

 

110. Komissio jättää käsittelemättä operaatio Northwoodsin mahdollisen merkityksen syyskuun 11:nnen iskujen kannalta (269-271).

 

111. Selittäessään, miksi asevoimat eivät saaneet kaappauksia koskevia tietoja ajoissa komissio väittää, että FAA jätti selittämättömästi noudattamatta standarditoimenpiteitä n. 16 kertaa. (155-156, 157, 179, 180, 181, 190, 191, 193, 194, 200, 202-203, 227, 237, 272-275).

 

112. Komissio ei tuo esiin, että sen väitetty "riippumattomuus" oli ratkaisevasti vaarantunut, koska komission henkilökuntaa johtanut Philip Zelikow oli käytännössä Bushin hallinnon jäsen (7-9, 11-12, 282-284).

 

113. Komissio ei tuo esiin, että Valkoinen talo pyrki ensin estämään 9/11-komission perustamisen ja asetti sen jälkeen sille monia esteitä mm. antamalla sille erittäin niukan rahoituksen (283-285).

 

114. Komissio ei tuo esiin, että sen puheenjohtajalla, useimmilla muilla komission jäsenillä ja ainakin puolella sen henkilökunnasta oli vakavia eturistiriitoja (285-290, 292-295)

 

115. Komissio kehuskelee esittävänsä loppuraporttinsa "yksimielisesti" mutta jättää mainitsematta, että tämä oli todennäköisesti mahdollista vain, koska Max Cleland &endash; komission Valkoista taloa kohtaan kriittisin jäsen, joka vannoi ettei tulisi olemaan mukana "tarkastelemassa tietoja vain osittain" &endash; joutui eroamaan voidakseen vastaanottaa johtajan paikan Export-Import Bankista, ja että Valkoinen talo laittoi nimitykseen vauhtia vasta vasta kun Cleland oli esittänyt voimakassanaista kritiikkiä (290-291).

 

Lopuksi mainittakoon, että päätin kirjani "Keanin&endash;Zelikowin raportiksi" kutsumastani selvityksestä toteamalla: "se ei vähentänyt epäilyksiäni viranomaisten sekaantumisesta, vaan päinvastoin, se vahvisti niitä. Miksi tästä loppuraportista vastuussa olevat henkilöt syyllistyisivät tällaiseen petokseen, elleivät peitelläkseen erittäin raskaita rikoksia?" (291)

 

LÄHDE: http://www.saunalahti.fi/wtc2001/G115.htm

 

Lokakuu 2006. Amerikkalaisprofessori uskoo USA:n hallituksen olleen 11/9 iskujen takana.

Peking, 11.10. (Xinhuanet) -- Wisconsin-Madisonin yliopiston professori Kevin Barret sanoo julkaisemassaan esseessä, että hän uskoo vuoden 2001 syyskuun 11. päivän hyökkäysten olleen Yhdysvaltain hallituksen itsensä järjestämiä.

 

Essee "Interpreting the Unspeakable: The Myth of 9/11" (Tulkintoja asioista, joista ei puhuta; myytti 11.9.) on osa kirjasta "9/11 and American Empire: Muslims, Jews, and Christians Speak Out." (Amerikan imperiumi: muslimit, juutalaiset ja kristityt puhuvat), jossa on viidentoista eri kirjoittajan tekstejä tästä kaikkia amerikkalaisia koskettavasta aiheesta. Niistä osa on julkaistu mm. Associated Pressin toimesta, ei kuitenkaan Barretin omia kirjoituksia.

 

Barret vertaa 11.9. tapahtumia Berliinin valtiopäivätalon tuhopolttoon vuonna 1933. Hän vertaa toisiinsa myös George W. Bushia ja Adolf Hitleriä ja toteaa, että mitä älykkyysosamäärään tulee, vertaus on loukkaus Hitleriä kohtaan.

 

Barret on ymmärrettävästi saanut Yhdysvaltain hallitsevat piirit raivostumaan. Hän kuitenkin jatkaa yliopistollista opetustyötään ja käyttää opetusmateriaalina yllämainittua kirjaa.

 

Xinhua News Agency / KOMINFORM

 

Uutinen kokonaisuudessaan englanniksi osoitteessa:

 

news.xinhuanet.com

 

Maaliskuussa 2007 yhdysvaltalaisviranomaiset esittivät hupaisan tarinan siitä, kuinka joku "Muhammed" oli muka tunnustanut 9/11 iskut. Tämä "Muhammed" "tunnusti" samalla koko joukon muitakin "terroritekoja" niin paljon, että koko juttu ei ole edes nauramisen arvoinen.

 

Lokakuu 2007. Suomalainen tiedonvälitys ja syyskuun 11. päivä. Jorma Anttila.

 

Syyskuun 11:nnen 2001 iskujen vuosipäivä oli viikko sitten tiistaina. Iskuista kerrottu ja uutisoitu ns. virallinen kertomus on osoittautunut kohta kohdalta paikkansapitämättömäksi. 11.9. -toimintaryhmässä päätettiin lähettää tänä vuonna vaille julkista huomiota jäänyttä kriittistä

tietoa mahdollisimman laajalle toimittajakunnalle. Joitain informatiivisia juttuja tulikin esiin, valtamedian ulkopuolella.

 

Maksullisella MTV Fakta -kanavalla esitettiin hyviä kriittisiä dokumentteja. KU:n Viikkolehdessä 14.9. oli Peik Johanssonin asiaa valottava kirjoitus "Torni, joka luhistui itsestään". Tiedonantajassa 7.9. oli TkT Heikki Kurttilan kirjoitus "WTC tornien romahdus, lujuusoppi ja asiantuntijoiden ongelma".

 

Jo pidempään informoidun median mahdollista heräämistä lopulta

toteuttamaan medialle itselleen varsinaisesti kuuluvaa tehtävää ei

jääty pelkästään passiivisesti odottelemaan. Helsingin keskustassa

jaettiin vuosipäivänä n. 700 kappaletta seuraavan sisältöistä

lentolehtistä, johon on tässä liitetty linkit tarkempaan tietoon.

 

Suomalainen tiedonvälitys ja syyskuun 11. päivä.

 

Syyskuun 11:nnen iskuista on ilmennyt runsaasti asioita, jotka

osoittavat iskuista esitetyn virallisen selonteon

paikkansapitämättömäksi. Suomalainen media ei ole uutisoinut avoimesti

ja rehellisesti kuuden vuoden takaisista tapahtumista.

 

Vaiettuja asioita

 

1. 9/11-komission raportin kritiikki Yhdysvalloissa.

 

Kritiikkiä on esittänyt mm. prof. David Ray Griffin kirjoissaan.

Raportissa on pahoja puutteita: Esim. WTC 7:n tuhoutumista ei

mainita. Nyt kolme neljästä amerikkalaisesta epäilee, että hallitus

ei kerro totuutta 9/11:sta. Tämä osuus on noussut vuoden takaisesta,

jolloin joka toinen sanoi ettei usko virallista tarinaa al-Qaidan

hyökkäyksestä.

 

http://www.thisislondon.co.uk/

www.911truth.org/article.php?story=20050523112738404

www.stj911.org

 

2. Syyskuun 11. päivänä 2001 järjestetyt lukuisat sota- ja

terrorintorjuntaharjoitukset.

 

Näitä koskevat tiedot on luokiteltu salaisiksi. Julkisuuteen

tihkuneiden tietojen mukaan eräissä niistä oltiin tekemisissä myös

lentokonekaappauksien kanssa ja tuotettiin vääriä tutkasignaaleja.

Miksi oikea isku tapahtui juuri silloin, kun sitä vastaan oltiin

harjoittelemassa? Vai oliko isku osa jotain harjoitusta?

www.fromthewilderness.com/free/ww3/011805_simplify_case.shtml#bullopp

 

3. 47-kerroksisen WTC 7:n tuhoutuminen syyskuun 11. päivänä klo 17.20

paikallista aikaa.

 

Rakennukseen ei osunut lentokonetta eikä tuhoutumisen syytä ole

vieläkään saatu selville. On ilmeistä, että rakennus tuhottiin räjähtein

omien toimesta; muslimeilla ei olisi ollut siihen keinoja eikä

tilaisuutta. Bushin hallinnon kertomus al-Qaidan salaliitosta iskujen

tekijänä osoittautuu täten perättömäksi.

www.wtc-7.blogspot.com

video.google.com/videoplay?docid=2073592843640256739

 

4. Maailmanhistorian suurimpien rauhanaikaisten rakennustuhojen

tekninen onnettomuustutkinta ja sen kritiikki maailmalla ja Suomessa.

 

Onnettomuustutkintaraportti kaksoistornien osalta ilmestyi syksyllä

2005. Se ei puutu lainkaan itse sortumiin! Tutkimuksen tehnyt

liittovaltion tutkimuslaitos NIST (National Institute of Standards and

Technology) on kieltäytynyt käsittelemästä skeptikoiden esittämää

räjähdepurkuteoriaa, joka yksin selittäisi kaikki nähtyjen

tuhoutumisten piirteet. Raporttia ei mitenkään voi pitää tieteellisenä

tutkimuksena, se on poliittisesti tarkoituksenmukainen Bushin

hallinnon tilaustyö.

 

http://205.234.134.46/node/4136

 

5. Sodat suunniteltiin jo ennen 9/11 iskuja.

 

Bushin hallituksen salainen muistio joka, osoittaa, että Afganistanin

ja Irakin sotiin valmistauduttiin jo kevättalvella 2001 ja että

tavoitteena oli nimen omaan "kaapata" noiden maiden öljy- ja

kaasuesiintymät.

www.commondreams.org/views06/1203-21.htm

 

6. Donald Rumsfeldin lehdistökonferenssi syyskuun 10. päivänä 2001.

 

Tuolloin hän ilmoitti, että Pentagonin tileissä on tilintarkastajien

mukaan aikaisemmilta vuosilta kertyneitä epäselvyyksiä 2300 mrd

dollarin (!) edestä. Seuraavana päivänä saatiin muuta ajateltavaa, ja

asian selvittelyt ovat kesken.

www.youtube.com/watch?v=UaMxaykpi5o

 

7. Syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumia selvittävät kriittiset dokumenttifilmit.

 

Suuret ilmaiset TV-kanavamme eivät ole niitä näyttäneet. Siitä, että

Bushin hallinto yritti kaikin tavoin estää ja viivyttää tutkimuksia

olisi todisteena esitettävissä mm. dokumentti 9/11 Press for Truth. Se

kertoo naisleskistä, jotka korvauksien sijasta halusivat selvittää

totuuden; ilman heidän ponnistelujaan virallista komissiota ei olisi

edes perustettu.

 

9/11 Mysteries (on suomeksi tekstitettynä googlevideona:

http://video.google.com/videoplay?docid=-2923265131556505501 )

Loose Change

 

 

9/11: Press for Truth

www.911pressfortruth.com

 

8. Tiukentuneiden matkustussääntöjen perusteluiden hataruus.

 

Media ei ole kyseenalaistanut pomminvalmistusmahdollisuutta lentokoneen WC:ssä

kaupoissa myytävistä nesteistä.

 

http://www.theregister.co.uk/2006/08/17/flying_toilet_terror_labs/print.html

http://www.saunalahti.fi/wtc2001/kirje.htm

 

(Eräiden 9/11-toimintaryhmän jäsenten avoin kirje kansanedustajille Britannian

"terrorismipidätyksistä" elokuulta 2006)

 

Lisätietoja www.11syyskuu.org/Media2007/

 

Tuolla on mukana mm. kirjailija Leena Krohnin puheenvuoro.

 

* * *

 

Joitakin vuosipäivän tapahtumia:

 

New York

 

http://www.youtube.com/watch?v=pmftOfj9gPo

Totuusliike Wall Streetillä. Porukkaa näyttää olevan paljon

(kokoluokkaa tuhat) ja hyvin päättäväistä.

 

Brysselin 9.9. mielenosoitus

 

http://www.dailymotion.com/video/x2zsbo_united-for-truth-english_news

 

Tukholma

 

http://www.youtube.com/watch?v=Q4yS8ThWyCA

Sangen reipasta

http://vaken.se/

 

Kristiansand, Norja

 

http://www.youtube.com/watch?v=bt9klLrZkDE

http://www.911pk-gruppen.no/Welcome.html

David Ray Griffinille ehdotetaan Nobelin rauhanpalkintoa. Griffinin puheenvuoro

useassa osassa.

 

Berliini

 

http://www.youtube.com/watch?v=ScyhmAGkrOk

 

 

Pätkät, jotka todistavat tietoisen

WTC7:n räjähdepurun.

WTC7 Italian tv:ssä viime keväänä

http://www.911blogger.com/node/8267

 

Jorma Anttila

 

 

KOMINFORM