LATINALAINEN AMERIKKA. VAPAAKAUPPASUUNNITELMA. YHDYSVALTAIN UUSLIBERALISTINEN JÄTTIPROJEKTI.
VALLANKUMOUS ETENEE ETELÄ-AMERIKASSA.
ALBA - VASTAPAINO FTAA:lle
TELESUR
Latinalainen Amerikka: USAn uusliberalistinen megaprojekti
Lyhennelmä
Xinia Molina Ruiz
CAMPUS (Universidad Nacional, Costa Rica), syyskuu 2003
USA:n ulkopoliittinen ja sotilasstrategia on luomassa jättimäistä verkkoa koko latinalaisen Amerikan ja Karibian saattamiseksi monikansallisten yritysten ja USA:n maailmanjaajuisten etujen mukaiseen taloudelliseen ja poliittiseen valvontaan. Täman strategian osia ovat mm. Amerikkojen vapaakauppa-alue (FTAA), jo olemassaoleva NAFTA (Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alue: Kanada, USA ja Meksiko), Keski-Amerikan vapaakauppa-alue (CAFTA), Panama-Puebla-suunnitelma (PPP), Colombia-suunnitelma ja Andien alueen suunnitelma. Kattohanke on FTAA, joka Colin Powellin sanojen mukaan "tulee takaamaan pohjoisamerikkalaisille yrityksille alueen joka ulottuu pohjoisnavalta etelänapamantereelle ilman minkäänlaisia esteitä meidän tuotteillemme, palveluillemme, teknologiallemme ja pääomallemme".
PPP avaisi eteläisen Meksikon, Guatemalan, Belizen, Hondurasin, El Salvadorin, Nicaraguan, Costa Rican ja Panaman vapaille maailmanmarkkinoille. Odotettavissa on keskeisten voimavarojen siirtyminen pois näistä maista samalla kun maailmanlaajuinen pääoma saa halvan, valtavan työvoimareservin. PPP sisältää mm. supermoottoriteitä, huippumodernit tietoliikenneyhteydet, 3 uutta Tyynen valtameren ja Karibian välistä väylää, lentokenttiä jne. Perinteinen maatalous murskattaisiin, ja pienviljelijät ja maatyöläiset siirtyisivät massoittain työttömiksi, ylikansallisten ns. maquila-tehtaitten liukuhihnoille ja informaaliselle sektorille, kuten Meksikossa on jo tapahtunut NAFTAn seurauksena. Alueen öljyesiintymät ja öljynjalostus ja -kuljetus, viljelymaat ja metsät avattaisiin yhdysvaltalaisille markkinoille. Julkinen sektori (vesi-, terveyden- ja energiahuolto jne) avattaisiin kilpailulle tai suoraan yksityistettäisiin. El Salvaldorissa on jo käyty neuvotteluja maan koko terveydenhuollon yksityistämiseestä USAn megakorporaatioiden hoidettavaksi.
FTAA on kattosuunnitelma, joka kattaisi maailman suurimman vapaakauppa-alueen 800 miljoonine asukkaineen Alaskasta Argentiinan eteläkärkeen. Sitä ovat jo alueen 34 presidenttiä istuneet pohtimassa USA:n kutsumina, Kuubaa lukuun ottamatta. FTAA:ta mainostetaan mantereen demokratian säilyttäjänä, vaurauden lisääjänä, köyhyyden ja syrjinnän poistajana, kestävän kehtyksen takaajana ja ympäristön säilyttäjänä. FTAA-neuvottelut ovat salaisia. Todellisuudessa alueen valtioiden itsemääräämisoikeus supistuisi vähiin, paikallinen tuotanto kuristuisi, ja monikansalliset yritykset hallitsisivat mannerta. Keski-Amerikan suunnitelma CAFTA, jota nyt ajetaan jonkinlaisen kokeena sisään Belizessä, Costa Ricassa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa ja Nicaraguassa, pitää sisällään 9 keskeistä neuvottelukysymystä:
Kaikkien julkisten palvelujen avaaminen yksityiselle sijoituspääomalle
Ulkomaisten sijoitusten takaaminen
Suojatullien ja muiden esteiden poistaminen
Maataloustuotteiden vapaa kulku
Tietotaidon ja teknologian yksityistäminen
Kansallisten monopolien ja valtionyhtiöiden hävittäminen
Ylikansallisille yhtiöille oikeus haastaa maiden hallituksia oikeuteen.
CAFTA-neuvottelut ovat loppusuoralla.
Colombia-suunnitelma, joka pyrkii nimellisesti huumetuotannon ja huumekaupan kontrollointiin, päätyisi helposti koko Amazonasin alueen voimavarojen ja talouden kontrolliin (Brasilia, Bolivia, Peru, Ecuador, Kolumbia, Venezuela). Näihin suunnitelmiin kuuluu myös alueen biologisten ja geenivarantojen yksityistäminen.
Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla on voimakas kansalaismielipide tälläisia suunnitelmia vastaan, joilla köyhät pantaisiin yhä syvempään kyykkyyn ja koko manner myytäisiin halpoine työvoimineen ja luonnnonvaroineen USA:lle. Tässä liikkeessä on mukana ammattilittoja, ympäristöjärjestöjä, ihmisoikeusryhmiä, puolueita ja yksityisiä ihmisä professoreista ja poliitikoista opiskelijoihin, katukappiaisiin, työttömiin ja työkyvyttömiin.
Timo Partanen, Visiting Professor
Instituto Regional de Estudios en Sustancias Tóxicas (IRET)
Facultad de Ciencias de la Tierra y el Mar
Universidad Nacional
Apartado Postal 86 / 3000 Heredia / Costa Rica
Tel. 506 277 3584; 506 260 9123; Fax 506 277 3583
timo_partanen@yahoo.com
-------------------------------------------------------------------------------------
Tammikuu 2004.
Radio Havana Cuba
FTAA-vastaisten valtioiden kokous Havannassa päättyi julistukseen Amerikan vapaakauppa-alueen vastustamisen jatkamisesta.
Havanna, 29.1.2004 (RHC) -- Kolmas läntisen pallonpuoliskon kokous Amerikan vapaakauppa-alueen (FTAA) vastustamiseksi päättyi tänään Havannassa julistukseen vastarinnan jatkamisesta sitä vastaan, mitä 32 osanottajavaltiota nimittivät "taloudelliseksi agressioksi". Tämän päivän seminaareissa keskusteltiin FTAA:n vaikutuksesta maasta toiseen siirtyvien työläisten asemaan, maanviljelijöihin ja alkuperäiskansoihin sekä USA:n kanssa tehtävien bilateraalisopimuksien vaikutuksista.
Yksi kokouksen tärkeimmistä aiheista oli keskustelu vaihtoehtoisista malleista vapaakauppasopimukselle, jonka osanottajat leimasivat "uuskolonialistiseksi". Venezuelan edustaja ehdotti "Amerikan bolivaarista vaihtoehtoa (ALBA), joka perustuu alueelliselle integraatiolle sitä vastaan, minkä monet näkevät Yhdysvaltain hegemonian uhaksi.
Kokous korosti laajemman yhtenäisyyden ja yhteistyön tarvetta FTAA-sopimusta vastaan ja viittasi Amerikan ensimmäiseen sosiaalifoorumiin (First Social Forum of the Americas) Quitossa, Ecuadorissa heinäkuussa 2004. Sally Burch latinalaisen Amerikan tiedotustoimistosta (Latin American Information Agency ) korosti kolmannen läntisen pallonpuoliskon kokouksen merkitystä erityisesti siinä mielessä, että se yhdisti sekä Etelä- että Pohjois-Amerikan yhteiskunnallisia liikkeitä vastustamaan FTAA-sopimusta. Burch sanoi, että heinäkuun sosiaalifoorumi tulee olemaan ratkaisevan tärkeä työvaihe ennen FTAA -sopimuksen voimaantuloa 1.1.2005. Kokousvaltuutetut päättivät vastustaa FTAA-sopimuksen toteuttamista ja jatkaa keskustelua vaihtoehdoista seuraavassa maailman sosiaalifoorumin (World Social Forum) kokouksessa Porto Alegressa, Brasiliassa, tammikuussa 2005.
Radio Havana Cuba / KOMINFORM
http://www.radiohc.cu/homeing.htm
-----------------------------------------------------------------------------
Vallankumous etenee Etelä-Amerikassa.
Katsaus 1.12.2004. Matti Laitinen.
Chilen ulkoministeri Gabriel Valdes julkisti Latinalaisen Amerikan kaikkien ulkoministerien valtuuttamana v. 1969 Richard Nixonille lausunnon maanosansa tilasta:
Uskotaan yleisesti, että mantereemme saa todellista rahallista apua. Tiedot osoittavat kuitenkin päinvastaista. Voimme todistaa, että Latinalainen Amerikka rahoittaa omalta osaltaan Yhdysvaltain ja muiden teollisuusmaiden kehitystä.
Yksityinen sijoitustoiminta on merkinnyt ja merkitsee Latinalaiselle Amerikalle sitä, että summat jotka viedään ulos meidän mantereeltamme ovat monin verroin korkeammat kuin ne, jotka on sinne sijoitettu. Meidän potentiaalinen pääomamme pienenee. Sijoitetun pääoman voitot kasvavat ja moninkertaistuvat suunnattomasti, mutta eivät meidän maissamme vaan ulkomailla. Tämä niin sanottu apu, kaikista hyvistä tarkoituksista huolimatta, merkitsee markkinoita ja suurempaa kehitystä kehittyneille maille, mutta ei ole todellisuudessa onnistunut korvaamaan sitä rahamäärää, joka siirtyy ulos Latinalaisesta Amerikasta ulkomaisten lainojen lyhennyksinä ja suorasta yksityisestä sijoitustoiminnasta kertyneinä voittoina. Sanalla sanoen me tiedämme, että Latinalainen Amerikka antaa enemmän rahaa kuin saa. Näiden tosiseikkojen valossa on mahdoton syntyä minkäänlaista solidaarisuutta tai edes kestävää tai positiivista yhteistyötä. (Latinalaisen Amerikan haaste, s. 87-88, WSOY 1969).
Amerikoiden taloudellinen integraatio.
Taloudellinen integraatio Amerikassa alkoi jo toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1955 perustettiin Latinalaisen Amerikan vapaakauppa-alue. Muita toteutuneita integraatiohankkeita ovat:
Latinalaisen Amerikan integraatioliitto (ALADI) v. 1980, Keski-Amerikan integraatiojärjestelmä (SICA) v. 1995, An-dien maiden yhteisö (CAN), MERCOSUR v. 1991 ja Karibian yhteisö (CARI-COM) v. 1973.
Ajatus molemmat Amerikat kattavasta vapaakauppa-alueesta syntyi v. 1990 George Bush vanhemman päässä. Ensimmäinen Amerikkojen huippukokous pidettiin 1994, ja siihen osallistuivat kaikki alueen valtiot (34) Kuubaa lukuun ottamatta.
Tuolloin päätettiin muodostaa FTAA (Free Trade Area of the Americas) vuoteen 2005 mennessä. Valtionpäämiehet päättivät laajasta toimintaohjelmasta mm. demokratian lujittamiseksi, taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseksi, köyhyyden poistamiseksi ja kestävän kehityksen turvaamiseksi. Kokouksen päätteeksi julkistetussa yhteislausumassa todettiin, että hankkeeseen pääsevät mukaan vain demokraattiset maat.
Seuraava huippukokous pidettiin v. 1998 Santiagossa. Sen päätöspäivänä hyväksyttiin "Santiagon julistus". Siinä maat lupasivat käydä tarmokasta taistelua köyhyyttä, korruptiota ja huumekauppaa vastaan sekä parantaa läntisen pallonpuoliskon maiden koulutusoloja. 34 Amerikan valtion johtajat sopivat muodostavansa yhteisen huumeiden vastaisen viraston. Moni latinalaisen Amerikan maa vastusti entistä käytäntöä siksi, että sen katsottiin jättävän huomiotta huumeiden kysynnän USA:ssa ja rankaisevan muita maita. Maailman laajimmat huumemarkkinat ovat Yhdysvalloissa. Santiagossa aloitettiin neuvottelut Alaskasta Tulimaahan ulottuvan vapaakauppa-alueen muodostamiseksi.
Amerikan valtioiden päämiehet päättivät huhtikuussa 2001 Quebecissa yhteisen Amerikoiden vapaakauppa-alueen FTAA:n astumisesta voimaan joulukuussa 2005.
Kansainväliset kurjistamisrahastot.
Maailmanpankki ja Amerikoiden kehityspankki (IDB) ovat tukeneet 20 miljardilla dollarilla alueen maiden valmistautumista vapaakauppa-alueen syntyyn. IDB ja IMF suosittelevat latinalaisen Amerikan köyhyyden ja alikehityksen poistamiseksi vapaiden markkinoiden politiikkaa. Kansainvälinen rahoitusinstituutti (IIF) on mennyt jopa niin pitkälle, että se on varoittanut alueen hallituksia seuraamasta omien kansojensa neuvoja. Jotkut päämäärätietoiset asiantuntijat pitävät Venezuelan ja Brasilian hallituksia syypäinä maidensa talouskriiseihin. IMF johtaja Hans Köhler ilmoitti huhtikuussa 2003 Brasilian finanssiministeri Antonio Paloccille ja keskuspankin pääjohtaja Henrique Meirellesille, että "ensisijalla Brasiliassa ja Latinalaisessa Amerikassa pitäisi olla kaupankäynnin voimistaminen ja velvollisuus toteuttaa FTAA".
USA:n päämäärä.
USA:n imperialismin todellisena päämääränä on kiihdyttää markkinoiden avautumista koko Amerikan alueella eli FTAA:ssa, jossa asuu 800 miljoonaa potentiaalista kuluttajaa ja jonka yhteinen kansantuote on noin kymmenen biljoonaa dollaria. USA:n suorat sijoitukset latinalaiseen Amerikkaan olivat jo vuosia sitten 223 miljardin dollarin suuruiset. Sen taloudellisena suunnitelmana on valtiollisten rajojen poistaminen ja markkinoiden avaaminen USA:n suurteollisuudelle. Ainoa hyötyjä on USA, joka haluaa hallita ja valvoa luonnonvarojen käyttöä koko mantereella.
FTAA:n perusajatuksena on NAFTA:n (Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alue) laajentaminen koko Amerikkaa koskevaksi. Se tarjoaisi suuryhtiöille vapaita yhteenliittymiä ilman hallitusten rajoittavaa sääntelyä, turvatut ja laajat vientimarkkinat, uudet takuut ulkomaisille investoijille sekä vähemmän konflikteja alueen talonpoikien ja työläisten kanssa. FTAA:n toteutuminen USA:n ehdoilla ei lisäisi mitenkään tasa-arvon ja demokratian toteutumista Etelä- ja Keski-Amerikan köyhissä ja velkaisissa valtioissa. Se veisi niiltä lisäksi kansallisen itsemääräämisoikeuden ja itsenäisyyden. Yhdysvaltain kontrollissa muodostettu alue sallisi itse asiassa vain tavaran ja pääoman vapaan liikkuvuuden, mutta ihmisten liikkuvuus valtion rajojen yli olisi yhä vaikeampaa. Näin pohjoinen kapitalismi suojelisi itseään kasvavilta muuttoaalloilta.
"Plan Colombia" on FTAA:n sotilaallinen siipi.
USA:n valtiollisen herruuden ja "amerikkalaisen elämäntavan" ylläpitämiselle on ollut aina välttämätöntä mahdollisimman vapaa pääsy käsiksi maailman luonnonvaroihin ja markkinoihin. Tämän olemassaolonsa perusehdon se on valmis turvaamaan aina tarvittaessa sotilasmahtinsa avulla. "Plan Colombian" tavoitteena on toteuttaa USA:n yksilöityjä poliittisia ja sotilaallisia päämääriä latinalaisessa Amerikassa. "Plan Colombian" lopullisena päämääränä on FTAA:n toteuttaminen käytännössä. Sen toimenkuvana on kiihdyttää markkinoiden avautumista sotilaallisin keinoin koko Amerikan alueella. Tämän "amerikkalainen unelman" toteutuksessa hyödynnetään lisäksi Andean Regional Initiative (Ecuador, Peru ja Bolivia) ja Plan Puebla Panamá -suunnitelmia.
Bushin hallitus myönsi v. 2002 Andien alueelle (ARI) etenkin koskien Perua ja Boliviaa sekä Ecuadoria 782 miljoonaa dollaria "alueellisen vakauden ja demokratian voimistamiseen sekä taloudelliseen kehitykseen ja kookan kasvatuksen kitkemiseen". PPP on suunnitelma Väli-Amerikan maiden saattamiseksi FTAA:n piiriin WB:n ja IMF:n rahoituksella.
Miten?
Taatakseen taloudelliset etunsa USA on jakanut maailman strategisiin alueisiin, jotka se mieltää globaalisen sodan näyttämönä ja jossa se käyttää asevoimiaan suojellakseen omia etujaan. Tässä aluejaossa USA:n eteläinen sodanjohtokeskus vastaa Väli- ja Etelä-Amerikan sekä Karibian alueen sotilaallista operaatioista.
USA perusti 80-luvun alussa ajaakseen omia intressejään IAD:n (Inter-American Dialogue). Vuonna 1990 IAD julkaisi dokumentin "Bush Manual". Siinä erityisstrategiaksi asetettiin Etelä-Amerikan mantereen asevoimien hajottaminen ja ehdotus sotilaiden osallistumisesta huumeiden vastaiseen sotaan. Asiakirja suositti kärjistämään maiden sisäisiä konflikteja ja rajakahakoita. Päämääränä oli luoda tarve monikansallisten joukkojen perustamiselle. Nämä voisivat sekaantua selkkauksiin ja väittää, että tämä olisi ainoa rooli, joka voitaisiin osoittaa Latinalaisen Amerikan asevoimille. Lisäksi yhtenä vaikutuskanavana on käytetty katolisen kirkon myönteisen roolin kuten vapautuksen teologian vaikutuksen murtamista Latinalaisessa Amerikassa.
Vastarintaa.
USA:n maailmanvalloitus ei ole sujunut latinalaisessa Amerikassa kitkattomasti, vaan se on kohdannut vastarintaa. Viime vuosille on ollut ominaista alueella ilmennyt poliittinen ja yhteiskunnallinen kuohunta. Alkuperäiskansat, pientalonpojat ja urbaaniköyhälistö ovat alkaneet taistella tietoisesti oikeuksistaan. He ovat saaneet liittolaisikseen työläisiä, opiskelijoita ja jopa sotilaita.
Kuuba on tiivistänyt viime vuosien aikana merkittävästi suhteitaan muun latinalaisen Amerikan kanssa. USA on huolestunut muuttuneesta poliittisesta tilanteesta alueella, koska uusi asetelma on luonut yhteistyömahdollisuuksia sekä valtiollisella, parlamentaarisella että kansalaisjärjestötasolla Kuuban, Venezuelan, Ecuadorin, Bolivian ja Brasilian sekä Argentiinan kesken.
Uutena liittolaisena saattaa olla jo lähitulevaisuudessa Uruguay, jossa 31.10.2004 pidetyt presidentinvaalit voitti vasemmistokoalition yhteinen ehdokas syöpälääkäri Tabaré Vázquez (50,7 %), joka astuu virkaansa 1.3.2005. Vázquezin rintama sai enemmistön myös kongressin molempiin kamareihin. Rintamaan kuuluvat sosialistit, kommunistit, sosiaalidemokraatit ja legendaarisen Tupamaros-sissiliikkeen perillisjärjestö. Vuosien 1999 - 2003 talouslama repi rikki Uruguayn sosiaaliturvaverkon, jota muut latinalaisen Amerikan maat aiemmin seurasivat kadehtien.
Lisäksi Kuuballa ja Venezuelalla on hyvät suhteet Kolumbian ja koko mantereen vaikutusvaltaisimpaan sissiliikkeeseen FARC:iin, joka taistelee uuden Kolumbian puolesta päämääränään on sosialistinen yhteiskunta.
Kuuba on ilmoittanut vastustavansa voimakkaasti ulkopuolisten sekaantumista Kolumbian asioihin. USA:lla on käynnissä Kolumbian varalle oma yksilöity "Plan Colombia" -suunnitelmansa. Sen tavoitteena on huumeiden vastaisen sodan nimissä tuhota sissiliikkeet (FARC ja ELN) ja hyökätä aseellisin keinoin kansalaisyhteiskuntaa vastaan.
USA on tukenut Kolumbian kansallista turvallisuusstrategiaa, jonka ytimenä on vaarallisen yhdistelmän - huumeiden ja terrorismin - hävittäminen maasta. USA on rahoittanut "Plan Colombian" toteuttamista jo v. 2000 lähtien yli kahden miljardin dollarin avustuksella.
Venezuelan viranomaiset pidättivät 10.5.2004 80 kolumbialaista oikeistolaista palkkasotilasta, joiden tarkoituksena oli syöstä vallasta Venezuelan laillisesti valittu presidentti Hugo Chávez. Heistä 56 vangittiin maatilalta Caracasin ulko-puolella ja myöhemmin vielä 30 sotilasta, jotka olivat paenneet pääkaupungin eteläpuolella sijaitsevalle vuoristoalueelle. Miguel Rodríguez Torres, Venezuelan poliisin tiedustelupäällikkö, kertoi lehdistölle 130-miehisen ryhmän harjoitelleen maatilalla noin kuukauden ajan. Hän sanoi sotilaiden suunnitelleen hyökkäyksiä useita sotilaskohteita vastaan Caracasissa ja yhdistymistä sen jälkeen vallankaappausjohtajien kanssa saadakseen aikaan kansanliikkeen maan laillisen hallituksen kaatamiseksi. Torresin mukaan suunnitelmiin olisi sisältynyt myös presidentti Hugo Chavezin murhaaminen. Näin toteutettiin käytännössä Plan Colombiaa.
KUUBAN NYKYOLEMUKSESTA.
Kuuba tahtoo kulkea ja kehittyä valtiona omaa kansallista, sosialistista tietään. Se haluaa säilyttää oman kansallisen itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa. Maan perustuslakiin on kirjattu: "Kuuba on riippumaton ja itsenäinen sosialistinen työläisten valtio, joka on organisoitu sen kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi demokraattiseksi ja keskusjohtoiseksi tasavallaksi, jossa kansalaiset nauttivat poliittisesta vapaudesta, yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, yksilöllisestä ja kollektiivisesta hyvinvoinnista sekä inhimillisestä solidaarisuudesta".
Poliittisen ilmapiirin yksi parhaimmista mittareista latinalaisessa Amerikassa kuten muuallakin maailmassa on valtioiden suhtautuminen sosialistista Kuubaa kohtaan. Brasilian Porto Alegressa helmikuussa 2002 kokoontunut Maailman sosiaalifoorumi antoi täyden tukensa Kuuban itsemääräämisoikeudelle solidaarisuuden osoituksena 40 vuotta kestänyttä USA:n yksipuolista kauppasaartoa vastaan. Kuuban vallankumous on joutunut kohtaamaan USA:n sortotoimien laajan kirjon koko olemassaolonsa ajan. Vallankumouksen pääasialliset saavutukset - sosiaalinen perusturva, ilmainen koulutus ja terveydenhuolto - kyettiin säilyttämään 1990-luvun talousromahduksesta huolimatta.
Kuuban kriisi on USA:n aiheuttama. Se johtuu yhdysvaltalaisten imperialistisista intresseistä Kuubaa kohtaan, joita ovat:
· Taloudelliset syyt (markkinat, luonnonvarat ja halpa hyvin koulutettu työvoima, FTAA)
· Poliittiset syyt (sosialistinen vaihtoehto, jolla on kantavuutta latinalaisessa Amerikassa, Miamin mafian merkittävä poliittinen vaikutus USA:ssa ja Latinalaisessa Amerikassa)
· Ideologiset syyt (kuubalaisen yhteiskunnan perusarvot ovat humaanisuudessa, solidaarisuudessa ja marxismissa)
· Sotilaalliset syyt (strateginen asema, sodat pitävät asekauppaa elossa)
Kuuban paras turvallisuuspoliittinen tae on tällä hetkellä hyvät suhteet Kiinaan. Kiinan presidentti Hu Jintao vieraili viime viikolla Kuubassa.
YK:n yleiskokouksen äänestykset Kuuban kauppasaarron purkamiseksi:
Äänestykset 1992 Puolesta 59 Vastaan 3 Äänesti tyhjää 71 Poissa 46
1996 Puolesta 101 Vastaan 3 Äänesti tyhjää 1 Poissa 27
2000 Puolesta 157 Vastaan 2 Äänesti tyhjää 12 Poissa 23
2004 Puolesta 179 Vastaan 4 Äänesti tyhjää 4 Poissa 7
Kauppasaarron vaikutuksista.
Kuubalainen lääketiede ja farmasia ovat korkealla tasolla, mutta on joitakin lääkkeitä, joiden komponentteja on vain USA:lla. Kauppasaarron takia tilanteesta ei kärsi pelkästään Kuuba vaan myös monet muut latinalaisen Amerikan ja Afrikan maat, joita Kuuba on jatkuvasti auttanut terveydenhoidon alalla. Kuuballa on terveydenhuollon ohjelma käynnissä 22 maassa: 7 latinalaisen Amerikan ja Karibian maassa, 14 Afrikan maassa sekä lisäksi Kamputseassa. Tässä ohjelmassa toimii yhteensä yli 3 100 työntekijää, joista n. 2 500 on lääkäriä. He toimivat näissä maissa yleensä maaseudulla ja julkisen terveydenhoidon piirissä, jotta vältetään epäsuotava kilpailutilanne maan omien lääkäreiden kanssa. Kuuba myös kouluttaa muista maista tulevia opiskelijoita erityisesti Santiago de Cubassa. Lääketieteen lisäksi Kuuba auttaa muita maita esim. teknologian ja urheiluvalmennuksen aloilla. Kuuban taloudellisen tutkimuslaitoksen mukaan kauppasaarron taloudelliset vahingot nousevat yhteensä 79,3 miljardiin dollariin.
Vallankumouksen saavutuksia.
Kuuba on kyennyt tekemään tunnetuksi vallankumouksensa saavutuksia latinalaisessa Amerikassa vuosikymmenten aikana maksutta kouluttamiensa kymmenien tuhansien latino-opiskelijoiden välityksellä.
UNESCO:n 10.11.2004 julkaiseman raportin mukaan Kuuba kuuluu niihin valtioihin, jotka ovat lähimpänä YK:n asettamia koulutustavoitteita.
YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö (FAO) huomioi 14.10.2004 Kuuban työn köyhyyden torjumiseksi. FAO:n Havannan toimiston johtaja Franciso Roberto Arias sanoi arvostavansa suuresti Kuuban hallituksen strategiaa sen asettaessa ensi sijalle taistelun nälkää ja köyhyyttä vastaan, ei ainoastaan Kuubassa vaan myös muissa maissa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Jos Kuubalaista yhteiskuntaa verrataan tarkastelun alla oleviin eteläamerikkalaisiin valtioihin Argentiinaan, Brasiliaan, Boliviaan, Ecuadoriin, Uruguayhin ja Venezuelaan, voidaan todeta, että Kuubassa on näistä maista pienin imettäväiskuolleisuus ja työttömyysaste sekä pisin eliniänodote, vaikka maan bruttokansantuote onkin joukon toiseksi vähäisin. Tietotekniikan opetus on ulotettu maankattavasti peruskoulutukseen.
Dollarisaatio.
Kuuban hallitus käynnisti v. 2000 dollarisaation ja turismin haittavaikutuksien kitkemiseksi "Aatteiden taistelu" -projektin elvyttääkseen vallankumoushenkeä saarella ja puuttuakseen laajeneviin sosiaalisiin ongelmiin. 90-luvulla tehdyt taloudelliset uudistukset olivat johtaneet tuloerojen kasvuun sekä vieraantumiseen politiikasta ja yhteiskunnan eettisistä arvoista (dollarin vapautus, turismiteollisuus, prostituutio, yksityisyritykset ja erityistalousvyöhykkeet).
Toukokuussa 2004 Bushin hallitus ilmoitti kiristävänsä kauppasaartoa entisestään rajoittamalla oleellisesti ulkokuubalaisten sukulaisilleen Kuubaan lähettämää raha-apua. Samoin kiristettiin siirtolaisten matkustusoikeutta entiseen kotimaahansa. Kuubaa estettiin tallentamasta dollareitaan ulkomaisille pankkitileille. Maata syytettiin lisäksi rahanpesusta. Näiden temppujen tarkoituksena oli eristää Kuuba taloudellisesti ja tuhota sen matkailuelinkeino. Fidelin vastaveto oli seuraavanlainen:
"Miamin mafian likaisen kampanjan, rahanpesusyytteen ja USA:n uuden rikollisen valuuttapolitiikan vuoksi me otimme käyttöömme viivyttelemättä toimet maamme suojelemiseksi. Pyysin Kuuban keskuspankkia välittömästi valmistelemaan aikataulun dollarin korvaamiseksi vaihdettavalla pesolla niin nopeasti kuin mahdollista. Vaihdettava peso korvaa dollarin Kuuban kansallisella maaperällä 8.11.2004 alkaen. Teemme selväksi sen, että tämä ei merkitse sitä, että dollarin tai jonkin muun vaihdettavan valuutan hallussapidosta rangaistaisiin. Väestö voi pitää dollarinsa, jos niin haluaa. Se ei ole lain rikkomista. Marraskuun alusta lähtien dollaria ei enää hyväksytä meidän kovan valuutan kaupassamme. Siinä noteerataan vain vaihdettava peso."
VIISI MAATA - SAMAT ONGELMAT.
Viidelle eturintaman valtiolle - Argentiinalle, Brasilialle, Bolivialle, Ecuadorille ja Venezuelalle - on ominaista iso köyhyysongelma, jättiläismäinen ulkomaanvelka, alkuperäiskansojen heikko asema, mittavat luonnonvarat ja poliittisen eliitin korruptoituneisuus sekä taloudellisen vallan keskittyminen pienelle eurooppalaisperäiselle etniselle eliitille. Näistä maista vain Argentiinassa ja Brasiliassa ovat väestön enemmistönä eurooppalaisten jälkeläiset. YK:n asettama köyhyysraja on 365 U$/280 euroa vuodessa. Toista kehityksen aspektia kuvaa hyvin se, että internetin käyttöaste vaihteli v. 2002 noissa maissa 2,5-11,7 % väestöstä. Suomessa viikoittaisia Internetin käyttäjiä oli v. 2002 2,1milj. (40,4 %). YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) mitattuna maiden sijoitus maailmantilastossa oli v. 2003 seuraava: Argentiina 34, Venezuela 68, Brasilia 72, Ecuador 100 ja Bolivia 114 (Kuuba 52 ja Suomi 13).
Lisäksi osa näiden valtioiden armeijoiden ja kirkon johdosta tukee tällaista epäoikeudenmukaista todellisuutta. Maiden luonnonvaroista saatavat tulot kuluvat valtiollisten velkojen maksuun ja osa niistä kulkeutuu lahjuksia ottavien poliitikkojen taskuun. USA:n kannalta Ecuador ja Venezuela ovat sille tärkeitä halvan raakaöljyn tuottajia. Brasilia muodostaa 184 miljoonan väestöllään merkittävät kulutusmarkkinat. Lisäksi sen maa-alueella sijaitsee valtaosa Amazonin sademetsävyöhykkeestä (kasvisto ja makean veden varasto).
Valuuttakeinottelukriisi iski ensin Brasiliaan v. 1999 ja Argentiina koki saman v. 2001. Maa oli ennen luhistumistaan hyvinvointivaltio, jossa tulotaso oli korkeampi kuin Suomessa. Bolivialla on suuret öljy-, maakaasu- ja malmivarat. Maassa on vahva intiaanien oppositioliike, jolla on merkittävästi poliittista valtaa. Maan seuraava presidentti on todennäköisesti sosialistista MAS-puoluetta edustava Evo Morales. Latinalaisessa Amerikassa presidenteille on keskittynyt paljon yhteiskunnallista valtaa.
Kaikki mainittujen maiden kansat ovat lisäksi uusliberalistisen sosiaali- ja talouspolitiikan uhreja. Viime vuosina suurin osa näiden maiden valtiopäämiehistä on osoittanut selvää taloudellista ja poliittista yhteistyöhalukkuutta Kuuban kanssa. Bolivian ja Ecuadorin intiaaniliikkeiden johtajat nauttivat myös kuubalaisten luottamuksesta ja tuesta.
Argentiina.
Argentiinan väestöstä on 85 % eurooppalaista alkuperää loput ovat mestitsejä ja intiaaneja. Neljä maailmalla tunnettua argentiinalaista miestä ovat: Che Guevara, Juan Perón, Astor Piazzolla ja Diego Maradona. Pääosan 1900-lukua Argentiinaa hallitsivat sotilashallitukset. Tunnetuin vaaleilla valittu presidentti Juan Domingo Perón rakensi maahan populistisen liittouman, johon kuuluivat työläiset, työnantajat ja armeija. Peronistinen ideologia "justicialismo" on filosofinen elämänkoulu, joka on yksinkertainen, käytännöllinen ja kansanomainen. Se perustuu syvästi kristillisiin ja humanitaarisiin asenteisiin. Se pyrkii kansalliseen yhtenäisyyteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja hyvinvointiin. Sen arvomaailman keskiössä on ensin isänmaa ja sen jälkeen kansalaiset itsessään. Peronisteille on olemassa vain yksi ihmisluokka: työläiset. Peronistit ovat edelleen vallassa Argentiinassa. Heillä on 129 edustajaa 256-paikkaisessa parlamentissa. Istuva presidentti Nestor Kirchner edustaa myös heitä (Partido Justicialista). Maan sekavaa tilaa kuvaa hyvin se, että maassa toimii yli 20 demareista vasemmalla olevaa poliittista puoluetta.
Keväällä 1982 puhkesi Malvinas -saarten selkkaus Englannin ja Argentiinan välillä. Englanti tuomitsi suurvaltana Argentiinan uskaltamisesta hyökätä suurvallan kimppuun. Tämä oli vastoin suurvaltojen etuja. Tuosta hetkestä lähtien oli selvää, että pohjoisen edut olivat paljon USA:lle arvokkaammat kuin kenen tahansa liittolaisen ja että nuo edut voisivat olla myös vastoin latinalaisen Amerikan kanssa solmittuja sopimuksia. Syyskuussa 1982 sattui vielä toinenkin tärkeä poliittinen tapahtuma, kun Meksikon presidentti José López Portillo ilmoitti yksipuolisesti lykkäävänsä maansa ulkomaan velan maksua. Nämä kaksi tapahtumaa yhdessä saattoivat suurvaltojen taloudellisen ja rahoituksellisen valvonnan sekä sotilaallisen ja poliittisen ylivallan kyseenalaiseksi latinalaisessa Amerikassa.
1980-luvulla argentiinalaisista kuului lähes puolet keskiluokkaan. Heistä suurin osa työskenteli julkisella sektorilla. He ansaitsivat hyvin ja heille kuului luontaisetuna kattava terveyshuolto. Lapset saivat ilmaisen opetuksen.
Vuonna 1991 Argentiinan johtoon valittiin peronisti Carlos Menem, joka harjoitti ankaraa IMF:n sanelemaa talouspolitiikkaa lieventämällä valtion valvontaa yritystoiminnassa ja yksityistämällä valtion omistamaa teollisuutta (markkinatalousperonismia). Tämä aiheutti laajaa työttömyyttä ja harmaan talouden syntymistä. Vuonna 1998 Menemin toisella kaudella Argentiina ajautui vuosikymmeniin pahimpaan taloustaantumaan. Presidentin talouspolitiikka, korruption sietäminen, sotilasjuntan rikosten (v. 1976-82 2 300 murhattiin ja 20 000 katosi) armahtaminen söivät hänen kansansuosionsa. Presidentti vaihtui v. 1999. Tämä yritti uutta tiukkaa talouden kiristysohjelmaa, mutta lama vain jatkui. IMF myönsi maalle tammikuussa 2001 13,7 miljardia dollaria hätäapua ja elokuussa vielä 8 miljardia. Tämäkään ei riittänyt, vaan Argentiinan talous romahti vuoden lopulla. Argentiina laiminlöi 155 miljardin dollarin ulkomaan velkansa. 13.12.2001 maahan julistettiin yleislakko, joka johti ruokakauppojen tyhjentämisiin ja avoimeen poliittiseen taisteluun presidentin erottamiseksi. Keskusta-vasemmiston presidentti Fernando de la Rua joutui eroamaan virastaan.
21.12.2001 lukuisat pienet vallankumoukselliset puolueet julkaisivat yhteisen julkilausuman, jossa ne toivat julki kantansa: mm. kansan ja työläisten yhteisen hallituksen perustaminen, pankkien kansallistaminen, kansallinen edistyksellinen taisteluohjelma järjestelmän kumoamiseksi, ei IMF jne... Kansannousun seurauksena maassa syntyi kaksoisvallan elimiä kuten kansankokoukset ja liikkeitä, jotka panivat toimeen päätöksiä kuten piqueteros-liike ja työläisten itsehallintoa tuotantolaitoksissa. ABC:n toimittaja arvioi piqueteroseja olevan yli 200 tuhatta - pääasiallisesti naisia - ja luku tekee siitä työttömien liikkeen historian merkittävimmän järjestön.
23.12. uudeksi presidentiksi valittiin peronisti Adolfo Rodriques Sáa. Hän ehti olla vallassa vain kahdeksan päivää. Kongressi nimitti uudeksi presidentiksi Eduardo Duhalden 1.1.2002. Argentiinan peso, joka oli sidottu dollariin, devalvoitiin 30 %. Tämä johti pankkitilien nostorajoituksiin, jonka seurauksena oli keskiluokan pankkisäästöjen häviäminen. Tämä aiheutti miljoonien ihmisten köyhyyden. Vuonna 2003 väestöstä 51,7 % ansaitsi alle köyhyysrajan.
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johtaja Rodrigo Rato sai nihkeän vastaanoton 31.8.2004 Argentiinassa hänen saavuttuaan vierailulle Etelä-Amerikkaan. Kaksi pommia räjäytettiin ennen hänen saapumistaan. Lisäksi mielenosoittajat valtasivat IMF-johtajann hotellin aulan. Mielenosoittajat vaativat Argentiinaa lopettamaan ulkomaanlainan maksamisen. Martin Fierron - ryhmän mielenosoittajat kertoivat, etteivät he halua IMF:n tulevan maahan kertomaan miten heidän tulisi hallita talouttaan. Mielenosoittajat kertoivat myös IMF:n ajavan "ulkomaiden etuja". Kriisi ei ole ohitse!
Brasilia.
Brasilian 184-miljoonaisesta väestöstä kärsii nälästä päivittäin 50 miljoonaa. Maan talous on maailman 8. suurin. Vuonna 1998 maan väestöstä 22 % tulotaso oli alle köyhyysrajan. Vuonna 2003 maan ulkomaanvelka oli 215 miljardia dollaria. HDI-indeksillä mitattuna brasilialaisilla on kolmanneksi kurjimmat olot suhteessa muihin käytettyihin vertailumaihin (72). Lapsikuolleisuus on korkea (30,7/1000) ja työttömyysaste suuri 12,2 %. Ihmisistä lukutaitoisia on 80 %. Inflaatioaste oli v. 2003 9,3 %. Keskipalkka maassa on 286 U$/kk. Väestöltä puuttuu tietotekninen koulutus. Työpaikkoja ja elinkeinoja on luotava lisää. Pakonomaisella teollisuuden yksityistämisellä ja markkinoiden globalisoinnilla ylikansallisten yhtiöiden toiveiden mukaan on aiheutettu valtavasti vahinkoa yhteiskunnalle ja luonnonvaroille.
Brasilian presidentti Luiz Lula da Silva julisti virkaanastumispuheessaan tammikuussa 2003 sodan köyhyyttä ja nälkää vastaan. Hän on maan ensimmäinen työväenluokkainen valtiojohtaja. Hän on myös maan ainoan sosialistisen puolueen johtaja (Työläisten puolue). Kiireisimpiä uudistuksia on maareformi, jonka valmisteluun osallistuu Brasilian maattomien maatyöläisten liikkeen edustajia. Muut uudistukset kohdistuvat koulutukseen, terveydenhoitoon, korruption kitkemiseen ja työllisyyden hoitoon. Varoja uudistuksiin hankitaan luopumalla aseostoista ja moottoritiehankkeista.
Brasilia on muodostumassa yhdeksi tärkeimmistä Kuuban eteläamerikkalaisista kauppakumppaneista. Maiden väliset suhteet ovat erinomaiset. Fidel Castro osallistui presidentti Luis Inacio da Silvan virkaanastujaisjuhlallisuuksiin Brasiliassa tammikuussa 2003. Lula vieraili Havannassa viime syyskuussa. Brasilian kommunistien puolue PCdoB on Lulan hallituskoalition jäsen. Se on säilyttänyt ohjelmassaan sosialistisen päämäärän ja sillä on 7 paikkaa parlamentissa.
FTAA ja Brasilia.
Suurin osa presidentti Lulan hallituksen ministereistä on vasemmistolaisen Työläisten Puolueen (PT) jäseniä. PT suhtautuu skeptisesti FTAA:han, jota se ei pidä minään vapaakauppasopimuksena vaan USA:n taloudellisena aluevaltauksena latinalaisessa Amerikassa. Brasilian varaulkoministeri Samuel Pinheiro Guimaraes on vannoutunut FTAA:n vastustaja. Maan ulkoministeri Celso Amorim edustaa diplomaattipiirejä. Ollessaan maansa edustaja WTO:ssa Genovassa hän puolusti tiukasti maansa kansallisia etuja. Lula ja Amorim ovat linjaamassa maansa ulkopolitiikkaa ja taloussuhteita ensisijaisesti MERCOSUR:in (Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay) ja ALADI:n (Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Ecuador, Kolumbia, Kuuba, Meksiko, Paraguay, Peru, Uruguay ja Venezuela) suuntaan.
Rio de Janeiron yliopiston tutkija ja opettaja Reinaldo Gonçalves arvioi FTAA:n hyödyttävän Brasiliassa vientikapitalisteja ja liikemiehiä, jotka haluavat suojella investointejaan sekä kaupata tekstiilituotteita ja terästä USA:an. Suurmaanomistajat voivat myydä maansa ylikansallisille maatalousyrityksille. Brasiliassa järjestettiin v. 2002 Brasiliassa järjestettiin v. 2002 epävirallinen kansanäänestys FTAA:sta. Kymmenestä miljoonasta äänestäjästä yli 9 980 000 äänesti Amerikan vapaakauppa-aluetta.
Suomen ulkoministeriön vuoden 2004 kauppapoliittisen raportin mukaan: "Presidentti Lula osoitti ensimmäisenä hallitusvuotenaan olevansa tehtävänsä tasalla. Hän yllätti monet vakautta ja jatkuvuutta korostavalla talous- ja rahapolitiikallaan. Vaikka kasvu jäikin 0,3 %, kauppataseen ylijäämä nousi ennätyslukemiin, inflaatio pidettiin kurissa ja kansainvälinen luottamus Brasiliaan palautui" (linja pysyi maltillisena, ML).
Laajentamalla hallituksen kannatuspohjaa opposition suuntaan kongressissa saatiin läpi tärkeät sosiaaliturva- ja verouudistukset. Nälän vastainen ohjelma "Fome Zero" saatiin alkuvaikeuksien jälkeen käyntiin.
Ulkopolitiikassa Lula nosti Brasilian profiilia radikaalilla politiikallaan mm. WTO:ssa ja FTAA-neuvotteluissa. Brasilia pyrkii kehittyvien maiden johtajaksi rakentamalla niiden kesken etelä-etelä -rintamaa suurten kauppamahtien USA:n ja EU:n vastapainoksi.Brasilia on vetänyt Yhdysvaltoihin nähden kansallisia intressejään korostavaa tiukkaa linjaa. Brasilian suuriin sosiaalisiin haasteisiin vastaaminen edellyttää ainakin 4 % talouskasvua. Näkymät alkavalle vuodelle ovat hyvät.
Bolivia.
Enemmistö oikeudellisena vähemmistönä.
Helluntaiseurakunnan lähettinä Boliviassa työskentelevä Juhani Huotari kirjoitti 9.12.2003 maan tilanteesta seuraavaa: "Bolivia on voimakkaasti kahtiajakautunut maa. Hallitseva yläluokka elää kaupungeissa rikkaan ihmisen elämää. Heistä monet ovat eurooppalaisten jälkeläisiä, suurimmaksi osaksi espanjalaisten valloittajien alkuperää. Kuitenkin suurin osa kansasta elää köyhästi kamppaillen jokapäiväisestä leivästä. Maan 8,3 miljoonaisesta väestöstä suurin osa (n. 65 %) on puhdasverisiä intiaaneja. Vain harvat heistä ovat päässeet maan johtopaikoille ja siksi he kokevat olevansa alistettuja ja halveksittuja."
Väestöstä 60 % elää suoranaisessa kurjuudessa. Kookapensaan viljely on edelleen merkittävä tulonlähde varattomille intiaanitalonpojille. He eivät hyväksy kookasatojen tuhoamista. He haluavat kaupallistaa ja teollistaa kookalehden ja viedä sitä ulkomaille. Heidän mukaansa se on kookalehden rakentavaa käyttöä, ei huumeiden kuljettamista, koska huumeet eivät ole heitä varten ja niillä ei ole mitään tekemistä intiaanien kulttuurin kanssa.
Bolivian väestöstä vain 15 % on eurooppalaisten perillisiä. Maa on Etelä-Amerikan köyhin valtio. Se sijoittuu HDI-indeksillä punnittuna 114 sijalle maailmassa. Lapsikuolleisuus on huomattavan korkea verrattuna muihin 54,6. Maata on paljon sekä väestöä ja varallisuutta suhteellisen vähän. Ulkomaan velkaa on kertynyt 5,3 miljardia dollaria.
Maassa on tapahtunut itsenäistymisen jälkeen v. 1825 lähtien yhteensä 190 vallankumousta ja –kaappausta. Che Guevara koetaan Latinalaisen Amerikan Punainen Vapahtajaksi, joka lunasti pyhimyksen arvonsa sekä katolisten että marxilaisten silmissä kokiessaan marttyyrikuoleman vihollisen luodeista 9.10.1967 pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa.
Intiaanien kansannousu (Bolivianazos).
Intiaanijohtaja ja kongressiedustaja Evo Morales esitti keskeistä roolia presidentti Lozadan syrjäyttämiseen johtaneessa kansannousussa lokakuussa 2003 Boliviassa. Presidentti Sánchez de Lozada joutui eromaan virastaan 18.10. ja pakenemaan Yhdysvaltoihin. Kansanrintama koostui ay-liikkeestä, opiskelijoista ja intiaaneista. Kongressi nimitti uudeksi presidentiksi varapresidentti Carlos Mesan. Tämä entinen toimittaja ja Bolivian historia-akatemian jäsen toimii edelleen maan presidenttinä. Hän on onnistunut tähän mennessä ainakin hidastamaan maan luonnonvarojen yksityistämistä.
Bolivia aikoi toimittaa syksyllä 2003 maakaasuaan putkitse Chilen satamien kautta USA:an ja Meksikoon. Maan hallituksen tavoitteena oli myös jatkaa valtion teollisuuden yksityistämistä. Sen harjoittama vapaita markkinoita suosiva uusliberalistinen talouspolitiikka, kansainvälisen valuuttarahaston vyönkiristysohjelma ja USA:n imperialistinen huumesota ei miellyttänyt maan valtaenemmistönä olevia intiaaneja. Vuoden 2004 alussa Bolivian ja Chilen välit kiristyivät, kun maa oli vaatinut Chileä palauttamaan Bolivialle ennen kuuluneen meriyhteyden.
Jälkipyykki edelleen pesemättä.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan näissä Bolivian levottomuuksissa sai surmansa lähes 60 ihmistä. Astuessaan virkaansa presidentti Carlos Mesa lupasi suorittaa puolueettoman ja tasapuolisen tutkimuksen näistä kuolemantapauksista. HRW:n näkemyksen mukaan Bolivian siviilioikeuden pitäisi tutkia ja ulottaa syytetoimensa niihin armeijan jäseniin, joiden epäillään sekaantuneen siviilien ampumisiin mielenosoitusten aikana. Tähän mennessä ketään ei ole vieläkään asetettu vastuuseen tapahtuneesta.
Evo Morales.
Evo Morales on 44-vuotias aymara-intiaani. Hän on syntyisin köyhästä talonpoikaisperheestä. Hän on Chaparen provinssin kookaviljelijöiden liiton puheenjohtaja, josta on kehkeytynyt Boliviassa uusliberalismin vastaisen taistelun symboli. Bolivialaiset ovat tukeneet Moralesin v. 1995 johtamaa vasemmistolaista MAS-puoluetta (Kohti sosialismia -liike), joka on luonteeltaan uusliberalismin vastainen. MAS toimii yhteistyössä CPB:n ja neljän muun tiukan linjan vasemmistopuolueen kanssa. Yhteistyö solmittiin v. 1990 Sao Paulon foorumissa, joka kokoontui Fidel Castron aloitteesta.
Bolivian kommunistisen puolueen pääsihteeri Marcos Domich on sanonut: "Mutta taistelu ei päättynyt 17.10.2003 ja suurin opetus, jonka saimme kansalta, oli se, että uusliberalismi voidaan kukistaa. Se oli kenraaliharjoitus".
Evo Moralesin mukaan: "Yli 500 sadan vuoden jälkeen aymara- ja ketsua -intiaanit ovat yhä tämän maan oikeutettuja omistajia. Me intiaanikansat olemme - yli 500 vuoden kestoisen vastarinnan jälkeen - astumassa valtaan. Valtaannousumme suuntautuu meille kuuluvien luonnonvarojen haltuunottoon.
Tämä iskee suoraan ylikansallisten yhtiöiden ja uusliberalismin intresseihin. Kaikesta huolimatta olen vakuuttunut, että kansan valta on kasvussa ja vahvistumassa. Tämä voima vaihtaa presidenttejä, talousmalleja ja -talouspolitiikkaa. Me olemme vakuuttuneita siitä, että kapitalismi on maapallon, ihmisyyden ja kulttuurin vihollinen. USA:n hallitus ei ymmärrä meidän elämäntapaamme ja filosofiaamme. Mutta me puolustamme esityksiämme, elämäntapaamme ja vaatimuksia Bolivian kansan osallistumisoikeudesta."
Ibero-Amerikan valtioiden kokouksessa 11/ 2003 Boliviassa Morales tapasi presidentti Lulan. "Keskustelujemme pääaiheena oli, kuinka voitaisiin rakentaa poliittinen työkalu latinalaisen Amerikan vapauttamiseksi ja yhdistämiseksi koskien etenkin alueen öljyn, maakaasun ja muiden luonnonvarojen käyttöä. Valtioiden pitäisi voida laskuttaa hiilivetyjen hyödyntämisestä, teollistamisesta ja kauppaamisesta. Tämä voisi olla kelvollinen taloudellinen ratkaisu meidän maillemme, kun nyt sen sijaan ylikansalliset yhtiöt varastavat meidän öljy- ja kaasutuotteemme. Boliviassa olemme vakuuttuneita siitä, että maakaasu on meidän omaisuuttamme ja me myös puolustamme sitä."
Moralesin mielestä presidentti Mesa on vain osa uusliberalistista järjestelmää. USA ei ole muuttanut asennettaan kookaviljelyn lopettamiseksi tyystin. USA on lisännyt painostustaan Bolivian hallitusta kohtaan kooka-asiassa. Se on USA:n hallituksen pysyvä aggression muoto edelleen. "En ole varma, jos tähän pyritään päättämällä Mesan presidenttikausi tai luomalla yhteiskunnallisia mullistuksia maassa… Hän tarvitsee aikaa ja me suomme sitä hänelle. Riippuu paljon siitä, antaako Mesa selviä merkkejä siitä, että hän yrittää vaihtaa talousmallia ja poliittista järjestelmää".
Kookaviljelylle talonpoikien tulonlähteenä ei ole tarjottu vaihtoehtoja.
"Meille ei ole koskaan tarjottu mitään vaihtoehtoa kookan kasvattamisen sijaan. Huumekuljetuksien vastainen taistelu on noidankehä. Yksi USA:n virasto sanoo, että viljelyn lopettaminen on ollut menestyksellistä tänä vuonna. Toinen taas väittää päinvastaista. Tällä tavoin ne molemmat oikeuttavat työnsä ja säilyttävät työpaikkansa. Ei ole olemassakaan huumekuljetusten vastaista taistelua. Se on vain veruke. USA:n hallitukselle ”huumeiden vastainen sota” on vain tekosyy kasvattaa sen omaa valtaa ja kontrollia muiden maiden suhteen."
Evo Morales FTAA:sta.
"Mistä konfliktit Latinalaisessa Amerikassa johtuvat? Uusliberalistisesta talouspolitiikasta ja vapaiden markkinoiden politiikasta. FTAA on radikalisoitu sovellus uusliberalismista. Uusliberalismi on latinalaisen Amerikan ristiriitojen perussyy. Maiden keskiset kaupalliset sopimukset voidaan hyväksyä, mutta vain ja ainoastaan, jos ne perustuvat rehelliseen liiketoimintaan. FTAA on lakiviidakko, jossa ainoastaan vahvin jää henkiin. Kuinka me voisimme hyväksyä tällaista sopimusta? Meidän - intiaanikansojen - kannalta FTAA on sopimus, joka laillistaa Amerikan kolonialisoimisen."
Evo Morales lukeutuu Castron ja Chávezin kannattajiin. Lisäksi hänellä on hyvät suhteet Perun, Kolumbian ja Ecuadorin kookan viljelijöihin eli paikallisiin intiaanitalonpoikiin. Bolivian mallille löytyy kannatusta naapurimaista.
Ecuador.
Espanjalaisten valloittajien perilliset ovat pitäneet hallussaan valtaa Etelä-Amerikassa sijaitsevassa Ecuadorin valtiossa viimeiset 500 vuotta. Maa julistautui itsenäiseksi Espanjan siirtomaavallasta v. 1809. Se liittyi v. 1819 Simon Bolivarin perustamaan Suur-Kolumbiaan. Ecuador erosi valtioliitosta Bolivarin kuoltua ja julistautui itsenäiseksi tasavallaksi v. 1830. Tämän jälkeen maan hallitus on vaihtunut vallankaappausten myötä yli 50 kertaa. Sotilaat ovat näytelleet aina merkittävää osaa maan historiassa. Valtionyritysten johtopaikoilla on nykyisinkin 120 sotilasjohtajaa, jotka ovat valmistuneet omasta yliopistostaan.
Presidenttivaltaisessa tasavallassa päämies on ollut tapana valita vaaleilla vasta 1979 lähtien. USA on ollut aina kiinnostunut Ecuadorista. Yhdysvallat onkin maan tärkein kauppakumppani. Yhdysvaltalaisten tärkeimmät intressit ovat maan sotilasstrateginen sijainti ja luonnonvarat. Ecuadorin suurimmat ongelmat ovat: köyhyys, raskas ulkomaanvelka, alkuperäiskansojen sorrettu asema ja korruptoitunut harvainvalta.
Ecuador sijoittui v. 2003 HDI-tilastossa sijalle 100. Tuolloin 65 % ecuadorilaisista eli köyhyysrajan alapuolella. Maan lapsikuolleisuus oli 24,5/1000 lasta ja työttömyysaste 9,8 %. Maan ulkomaanvelka oli 15,7 miljardia dollaria. Väestöstä vain 7 % oli eurooppalaisten jälkeläisiä. Kansasta 65 % on mestitsejä ja loput ovat alkuperäisväestöä ja afroamerikkalaisia. Sadat tuhannet ecuadorilaiset ovat siirtymään elintasopakolaisina ympäri Amerikkaa ja Eurooppaa. He muodostavatkin tärkeän tulolähteen omaisilleen. Maan tärkeimmät vientituotteet ovat banaanit, katkaravut ja öljy. Työvoimasta työskentelee edelleen 30 % maataloustuotannon parissa.
Kansa ja armeijan sisäinen oppositio yhtyivät.
Vuonna 1999 inflaatio laukkasi Ecuadorissa 60 % vuosivauhtia. Maan tuotantoelämä supistui kolmanneksella. Työttömyys kohosi 17 prosenttiin. Kansalaisten ostovoima romahti rajusti ja hallitus jäädytti pankkitilit pelastaakseen yksityiset pankit. Tilanne johti yhteiskunnalliseen konfliktiin ja kansa lähti luokkataistelun tielle.
Tammikuussa 2001 Ecuadorin armeijan sisäinen oppositio, alkuperäiskansoja edustavat järjestöt ja kansa liittyivät spontaanisti yhteen kaataakseen presidentti Jamil Mahuad Wittin hallituksen. Tapahtui jotain sellaista, mitä oli ennakoitu jo yhdysvaltalaisten IAD-raportissa v. 1988. Raportissa vahvistettiin, että Latinalaista Amerikkaa kohtaavista uhkista suurin oli se, että kansa ja armeija yhdistyvät jossain mantereen maassa puolustamaan omia kansallisia etujaan. Ecuadorissa vannoi presidentin virkavalansa v. 2002 alussa köyhän kansan tukea nauttiva eversti Lucio Gutierrez. Hän oli johtamassa Mahuadin hallituksen kaatamista ja on luvannut taistella korruptoitunutta harvainvaltaa vastaan. Presidentin lupaukset ovat jääneet toistaiseksi lunastamatta.
Ecuadorissa intiaanikansat, talonpojat, ay-liike, opiskelijat ja ympäristöaktivistit ovat protestoineet Quitossa järjes-tetyissä mielenosoituksissa terhakkaasti FTAA:ta vastaan. Quitossa lokakuun lopulla 2002 FTAA:n vastaiseen kong-ressiin osallistui 30 kansanedustajaa, jotka edustivat Meksikoa, Uruguayta, Costa Ricaa, Boliviaa, Nicaraguaa, Ecuadoria, San Salvadoria, Venezuelaa, Kolumbiaa ja Perua.
Ecuadorin intiaanikansojen liiton (CONAIE) poliittisen neuvoston jäsen Blanca Chancoso kertoi Havannassa v. 2002 antamassaan haastattelussa mm., että USA haluaisi Ecuadorin tukevan Plan Colombiaa, antavan Mantan laivastotukikohdan sen käyttöön, koska sen kautta voi kontrolloida koko Andien aluetta.
Rakoilua kansanrintamassa.
Gutiérrezin politiikka vaikuttaa hyvistä lupauksista huolimatta tuuliviirimäiseltä. Hänen johtamansa ecuadorilainen delegaatio vieraili helmikuussa 2003 IMF:ssa. Tuolloin kurjistamissäätiön johtaja Horst Köhler myönsi Ecuadorille 200 miljoonaa dollaria lainaa maan talouden vakauttamiseen.
IPS raportoi 21.2.2003 julkaisemassaan artikkelissa, että alkuperäiskansojen liike CONAIE oli ottamassa etäisyyttä Gutiérrezin suhteen syyttäen häntä vaalilupausten pettämisestä ja uusliberalistisen talouspolitiikan harjoittamisesta. Jos hallituksen linja ei muutu, intiaanijärjestö uhkaa vetäytyä pois hallituksesta. Gutierrézin valtaan nostaneet liittolaiset - talonpojat, ay-liike, opiskelijat ja intiaanijärjestöt - ovat järjestäneet jo useita hallituksen vastaisia mielenosoituksia.
"Kirkko, asevoimien johto, lähes kaikki tiedotusvälineet ja rikkaiden yrittäjien edustajat olivat oletetusti demokraattisen järjestyksen puolella eli alkuperäiskansojen liikettä vastaan. Yrittäjien edustajat kannattivat avoimesti kansannousun tukahduttamista. Lisäksi kirkko toi julkisuuteen paperin, jossa järjestyksen rikkojille kerrottiin, että heidän täytyy olla valmiita kantamaan toimintansa seuraukset." (Kumppani 3/2004, Janne Immonen).
Alkuperäiskansojen liike CONAIE:lla ja sen poliittisella siivellä Pachakutik - Nuevo pais:lla on 17 parlamentaarikkoa sekä maolaisen Kansandemokratia -liikkeellä (MPD) on kolme edustajaa 123-paikkaisessa eduskunnassa. CONAIE on tällä hetkellä ainoa poliittinen voima, joka kykenee haastamaan maan hallituksen.
Intiaanikansojen suurimman kattojärjestön CONAIE:n puheenjohtaja Leonidas Iza totesi vaalivoiton jälkeen, että mikäli Lucio lipeää vaaliohjelmassa sovitulta linjalta, hänellä on edessään sama kohtalo kuin muilla Ecuadorin viime vuosien presidenteillä. Intiaaniliike on osoittanut, että se saattaa kyetä kampeamaan presidentin linnasta kadulle hyvinkin nopeasti. Leonidas Iza yritettiin salamurhata helmikuussa 2004. Intiaanijärjestö vastustaa FTAA:ta ja vaatii intiaanikansoille alueellista itsehallintoa sekä kulttuurillista, poliittista ja hallinnollista itsemääräämisoikeutta.
Ecuadorin marxilais-leniniläinen kommunistinen puolue ja sen johtama kansanrintama MPD ei tukenut Gutierrezia henkilönä vaan projektina nimeltä Uusi Ecuador, joka oli demokraattinen liike. Hän oli ensimmäinen kansan keskuudesta vaaleilla valittu presidentti. MPD:llä oli ympäristöministerin paikka hallituksessa. Se työskenteli sekä hallituksessa että sen ulkopuolella mobilisoimassa kansaa. Kuuden kuukauden jälkeen MDP asettui oppositioon, koska presidentti kääntyi uusliberalismin kannattajaksi ja aloitti neuvottelut IMF:n kanssa. Puolue pyrkii luomaan olosuhteita aseelliselle taistelulle. Päämääränä ei ole kuitenkaan aluksi sosialistinen vallankumous vaan demokraattinen ja anti-imperialistinen vallankumous.
Öljyn kiroista.
Yhdysvaltalaiset öljyfirmat ovat poranneet Ecuadorin sademetsistä öljyä 70-luvun alusta lähtien. Ne ovat aiheuttaneet toimillaan maaperän ja vesistöjen saastumista ja jouduttaneet sen seurauksena alueella elävien alkuperäiskansojen tuhoutumista. Ecuadorin viidakkokansat ovat haastaneet esim. Chevron Texacon ja Texaco Gulfin edesvastuuseen aiheuttamistaan laajoista ympäristötuhoista ja terveyshaitoista.
USA:n kannalta Ecuadorin geopoliittinen sijainti on erinomainen. Ecuadorin rannikolla sijaitseva Mantan sotilastukikohta suo optimaaliset olosuhteet "Plan Colombian" toteuttamiselle. Mantassa on hyvä sotasatama ja sotilaslentokenttä sekä moderni infrastruktuuri. Tukikohdan elektronisen tiedustelun kehittämiseen investoitiin v. 1999 88 miljoonaa dollaria.
Venezuela.
Venezuelan valtataistelussa on havaittavissa selkeä etnis-yhteiskunnallinen eturistiriita. Kuten 80 % Venezuelan kansasta myös presidentti Chávez - Barinasin intiaanina - lukeutuu "pardoihin". Termi on sidoksissa sekä yhteiskuntaluokkaan että etniseen taustaan. Pardot koostuvat mestitseistä, intiaaneista ja afrikkalaisesta väestöstä. He elävät maassa sorrettuina ja köyhyydessä (alle köyhyysrajan 80 % väestöstä). HDI-indeksillä mitattuna Venezuelassa sijoittui v. 2003 maailmantilastossa 68. Maan ulkomaanvelka oli samana vuonna 20,7 miljardia dollaria.
Valkoisten eurooppalaisten perillisten etninen vähemmistö eli "mantuanot" piti ennen Chávezia hallussaan taloudellista ja poliittista valtaa Venezuelassa. He olivat hyvin koulutettuja ja englannin kielen taitoisia. Ulkomaiset investoijat neuvottelivat heidän kanssaan. Heidän hallussaan olivat perinteisesti kaupankäynti, öljyteollisuus, parlamentti, tiedotusvälineet, maan armeija ja hallinto. Venezuela on Yhdysvalloille kolmanneksi tärkein öljyntoimittajamaa. Se kenen hallinnassa on öljyteollisuus, sille kuuluu myös valta maassa. Eliitin osuus väestöstä on n. 20 %. Viime vuosina yhteiskunnallinen tilanne on muuttunut olennaisesti. Chávezin kaudella heidän itseoikeutettu asemansa on kyseenalaistettu täysin.
Bolivaarinen vallankumous.
Vallankumouksen alkuperä juontaa vuoteen 1989, jolloin Venezuelan kansa nousi kapinaan peruselintarvikkeiden ja -palveluiden hinnankorotuksia vastaan. Kapina johti satojen ihmisten kuolemaan poliisin ja armeijan käsissä sekä sotatilan julistamiseen.
Laskuvarjojoukkojen everstiluutnantti Hugo Chávez perusti tuolloin bolivaarisen vallankumousliikkeen (BRM) armeijan upseerien keskuuteen. Nämä upseerit eivät hyväksyneet armeijan käyttämistä kansaa vastaan eivätkä maan huippupoliitikkojen ja sotilaiden korruptoituneisuutta. Vuonna 1992 Chávez epäonnistui vallankaappauksessa ja joutui vankilaan. Hänet valittiin v. 1998 maansa presidentiksi. Hän lupasi maalle uuden perustuslain ja lupasi harjoittaa politiikkaa, joka auttaisi köyhien elämää. Presidentti hajotti kongressin ja korkeimman oikeuden sekä teki lukuisia muutoksia maan perustuslakiin. Jopa valtion virallinen nimi muuttui Venezuelan bolivaariseksi tasavallaksi.
Venezuelan oikeisto yritti keväällä 2002 USA:n tukemana vallankaappausta. Yritys epäonnistui, kun kansa ja armeija nostivat uudelleen valtaan maan syrjäytetyn presidentin. He yrittivät uudelleen joulukuussa 2002 masinoimalla presidentti Hugo Chávezin syrjäyttämiseen tähtäävän yleislakon. Lakko sulki yrityksiä ja kauppoja sekä lamaannutti maan öljyteollisuuden. Lakon tavoitteena oli ensin neuvoa-antavan presidentin asemaa koskevan kansanäänestyksen pitäminen ja sen jälkeen presidentin suistaminen vallasta. Päämäärän saavuttamiseksi maa pyrittiin ajamaan poliittiseen ja taloudelliseen sekasortoon hyödyntäen kaikkia latinalaisessa Amerikassa toteutettuja keinoja.
Venezuelan kahdeksan viikkoa kestänyt yleislakko päättyi 4.2.2003. Presidentti Chávez voitti taistelun vallasta, koska maan armeija ja kansan enemmistö pysyivät hänen tukenaan koko poliittisluontoisen yleislakon ajan. Maan armeija ja kansa yhdistyivät jälleen kerran puolustamaan maansa kansallisia etuja. Öljyteollisuus oli tämän jälkeen Chávezin hallituksen käsissä. Hän erotti öljyteollisuuden palveluksesta 20 000 lakossa mukana ollutta työntekijää ja korvasi heidät omilla luotetuilla henkilöillään.
Maaliskuun alussa 2003 presidentti Chávez esitti uusia linjauksia maan talouspolitiikkaan: "On tullut aika muuttaa talousmallia, meidän on luovuttava 20-vuosisadan talousmallista, joka on luotu vähemmistön vaurautta ja enemmistön köyhyyttä varten. Malli perustuu epätasa-arvoon, joka on luonut työttömyyttä ja kurjuutta. Se oli poissulkemisen malli."
Chávez Porto Alegren sosiaalifoorumissa 23.1.2003.
"Minulla on ollut vaikeuksia saada Latinalaisen Amerikan vasemmisto ymmärtämään itseäni. He ovat kuvanneet minua villi-ihmiseksi. Ainoastaan Fidel Castro on kyennyt ymmärtämään, mikä Hugo Chávez on miehiään. Latinalaisen Amerikan vasemmisto katsoo minua epäillen. Kerran ollessani Sao Paolon foorumissa kuubalaisten nimissä he eivät tahtoneet sallia minun puhuvan. Historialliset poliittiset puolueet mantereellamme Brasilian PT ja Meksikon PRD kokivat minussa vallankaappausjohtajan. He olivat valheen uhreja. Vasta Huhtikuun 11. päivän vallankaappauksen jälkeen globalisaation vastainen liike alkoi nähdä minun hallitukseni vaihtoehtona imperialistiselle vallalle."
Kuuban presidentti Fidel Castro sanoi 14.4.2004 Havannassa pitämässään puheessa, että kukaan tai mikään ei voi pysäyttää Venezuelassa meneillään olevia muutosprosesseja tai pysäyttää bolivaarista vallankumousta. Kuuba ratifioi tukensa Chávezin bolivaariselle vallankumoukselle. (Prensa Latina/ML)
Chávezin hallitus.
Vuonna 2000 muodostettuun Chávezin hallitukseen kuuluivat seuraavat puolueet parlamenttipaikkoineen: MVR (Viidennen tasavallan liike, 76), MAS (kommunistisesta puolueesta Prahan kevään jälkeen eronnut joukko, 21), PPT (Isänmaa kaikille, 1), SI, Independentes por la Comunidad Nacional (0), Genie Ermergente (0), Acción Agropecuaria (0), Movimiento Electoral del Pueblo-Partido Socialista de Venezuela (0) ja Venezuelan kommunistinen puolue. VKP:lla on myös olennainen rooli bolivaaristen piirien ylimmässä johdossa.
Kansanäänestys.
Euroopan ja latinalaisen Amerikan maat onnittelivat 17.8. Venezuelan presidentti Hugo Chávezia vaalivoitosta 15.8.2004 järjestetyssä kansanäänestyksessä. Chávez sai 58,25 % annetuista äänistä. Kansainväliset vaalitarkkailijat - joukossaan mm. OAS:n pääsihteeri Cesar Gaviria ja ex-presidentti Jimmy Carter - hyväksyivät mukisematta äänestystuloksen. Ainoastaan USA:n nykyjohto oli tyytymätön äänestyksen lopputulokseen, koska se on tehnyt kaikkensa Chávezin syrjäyttämiseksi. Tähän mennessä USA on kokeillut jo vallankaappausta, kansallista lakkoa, talouden sabotointia, kolumbialaisia puolisotilaallisia joukkoja ja kansanäänestykseen tarvittavan nimienkeruun rahoittamista. Köyhien presidentti Chávez ja hänen hallituksensa jatkavat edelleen Venezuelan yhteiskunnallista uudistamista, koska heillä on kansansa enemmistön tuki takanaan. Yhteistyö Kuuban kanssa on johtanut hyviin tuloksiin. Washington ei tunnetusti suvaitse sellaista kansallismielistä politiikkaa, jonka mukaan Venezuelalla on oikeus määrätä omasta öljyn tuotannostaan ja sen hinnoista. Chávez ja Castro vetävät yhdessä tiukinta anti-imperialista politiikkaa Etelä-Amerikassa.
Venezuela ottaa etäisyyttä kapitalismiin.
Chavez ilmoitti televisiopuheessaan Caracasissa kansanäänestyksen jälkeen, että "kapitalistisen mallin tulee muuttua sosiaaliseksi, inhimilliseksi ja tasa-arvoiseksi taloudeksi". "Aika tämä kehityksen kiihdyttämiselle on tullut. Val-lankumous on juuri alkanut." Tähän saakka suhteellisen itsenäisen pankkijärjestelmän saattaminen maan keskuspankin entistä tiukempaan valvontaan on aloitettu tehostamalla keskuspankin toimintoja. Maan liikemiesten tulisi auttaa hal-litusta suuntaaman maailman viidenneksi suurimpien öljyvarantojen hyödyntäminen "humanistiseen talouteen" ja pois "uusliberalistisesta taloudesta".
Kuubalais-venezuelalainen yhteiskomissio aloitti 22.9. nelipäiväisen työskentelynsä Havannassa maiden välisen ystävyyden ja yhteistyön edelleen vahvistamiseksi. Yhteiskomissio oli koolla Caracasin ja Havannan välillä neljä vuotta sitten solmitun kattavan yhteistyösopimuksen perustalta.
Chávez kohensi entisestään asemaansa maan paikallisvaaleissa marraskuussa. Hänen johtamansa 5. tasavallan puolue sai 20/22 jaossa olleista kuvernöörien paikoista.
Mitä Chávezin hallinto on saanut jo aikaan Venezuelassa?
Hänen kuubalaisten avustamana suorittamaan kulttuurivallankumoukseensa ovat kuuluneet korttelikomiteat, bolivaariset piirit ympäri maata, köyhien kansalaisten koulutus- ja lukutaitokampanjat.
Mission Robinsonin myötä vuodessa yli miljoona ihmistä tuli lukutaitoisiksi.
Mission Ribas on suonut opintojen turvaamiseksi apurahan yli 500 000 korkeakouluopiskelijalle. Mission Sucre on lisännyt yliopistojen opiskelupaikkoja.
Hallitus on perustanut bolivaarisen yliopiston, jossa opiskelee yhteensä 15 000 nuorta. Sillä on viisi toimintayksikköä eri puolilla maata. Maahan perustettu kansalaisia varten maksuttomia Internet-keskuksia.
Yhteistyössä Kuuban kanssa on luotu maanlaajuinen Mission Barrio Adentro. Se tarjoaa lääkäripalveluita ja hammashoitoa niille, joilla ei ole varaa maksaa kalliita yksityisiä terveyspalveluita. Maassa on toteutettu massiivinen rokotuskampanja ehkäisemään sairauksia ja kulkutauteja. Kuuban järjestämän terveydenhuollon piirissä on 10 miljoonaa ihmistä Venezuelan 23-miljoonaisesta kansasta.
Miljoonat ihmiset ovat muuttanet slummeista kelvollisiin asuntoihin (Mission Barrio Adentro ja Bolivar Plan 2000). Vuosien 1999-2002 aikana on rakennettu yli 900 000 asuntoa. Sosiaaliturvan yksityistäminen kumotaan. Eniten tarvitsevat saavat ilmaisen sairaanhoidon ja laadukkaat terveyspalvelut.
Venezuelaan on perustettu valtion omistama kauppaketju MERCAL takaamaan perusravinnon kohtuuhintaan kaikille. Hallitus on perustanut pankkeja ja rahoituslaitoksia kuten Kansan pankki ja Naisten pankki, jotta kansalaiset voivat saada lainoja hankkeisiinsa. Kansalaisia on rohkaistu perustamaan tuotanto- ja palveluosuuskuntia työpaikkojen luomiseksi ja elämän laadun parantamiseksi. Tällä hetkellä maassa toimii jo 12 000 osuuskuntaa. Kansallista teollisuustuotantoa tuetaan kehottamalla ihmisiä ostamaan kotimaisia tuotteita. Maareformin myötä talonpojat ja maatalousosuuskunnat ovat saaneet maata, lainoja ja teknistä apua. Maan öljyteollisuutta ei ole yksityistetty. Vuonna 1998 Venezuelan vuotuinen inflaatio 50 % tasolla. Vuonna 2002 se oli pudonnut 23 %. Vuonna 1999 vähimmäispalkka oli 75 000 bolivaria. Kolme vuotta myöhemmin se oli kohonnut n. 190 000 bolivariin.
Bolivaarinen vallankumous jatkuu!
Chávezin hallintokautena kansan asema on kohonnut. Suuret köyhien ihmisten kansanjoukot ovat ensimmäistä kertaa tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. He ovat osallistuneet sydämellä ja sielulla maansa rakentamiseen. He muodostavat bolivaarisen kansanrintaman, jonka käsissä on maan tulevaisuus. Venezuela on loistava esimerkki maailmalle siitä, kuinka yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa voidaan harjoittaa kansan enemmistön hyödyksi USA:n imperialismin aggressiivisesta painostuksesta huolimatta. Chávez on noudattanut lisäksi johdonmukaisesti FTAA-sopimuksen vastaista politiikkaa.
Matti Laitinen
Lähteet: sl. Hannu Uusi-Videojan alustus 4/2000 Caracasissa, IPS, KEPA/Mikko Eerola 4/2001, OXFAM International, Reuters, Radio Havana, The Economist, BBC Monitoring Latin America, AFP, AP, Progreso Weekly ja Brasil de Fato, www.infoplease.com, www.headline.com, Cuba Sí 1-4/2004, www.state.gov, Granma, PLENGLISH.com /Vaihtoehtouutiset, Kominform, Suomen ulkoministeriön tiedotteet, Juan Peronin puhe 17.10.1950, Marxilainen Työväenliitto, World Socialist Web Site, Green Left Weekly 3.12.2003, Ajan Fakta Vimpeli 9.12.2003, Human Rights Watch:in kirje presidentti Carlos Mesalle 22.12.2003, Diario Liberazione, HS, www.countrywatch.com, Liberation 2/2004 s.33-34.
Matti Laitinen
http://personal.inet.fi/koti/matti.laitinen/
Radio Havana Cuba / KOMINFORM
http://www.radiohc.cu/homeing.htm
-----------------------------------------------------------------------------------------
Uruguay. Matti Laitinen 7.1.2005.
Vasemmisto etenee Etelä-Amerikassa.
USA:n maailmanvalloitus ei ole sujunut latinalaisessa Amerikassa kitkattomasti, vaan se on kohdannut kasvavaa vastarintaa. Yhdysvaltalaisen suurpääoman haave yhteisen Amerikoiden vapaakauppa-alueen FTAA:n astumisesta voimaan joulukuussa 2005 on osoittanut horjuvuutensa. Toteutuessaan se tarjoaisi suuryhtiöille vapaita yhteenliittymiä ilman hallitusten rajoittavaa sääntelyä, turvatut ja laajat vientimarkkinat, uudet takuut ulkomaisille investoijille sekä vähemmän konflikteja alueen talonpoikien ja työläisten kanssa. FTAA:n toteutuminen USA:n ehdoilla ei lisäisi mitenkään tasa-arvon ja demokratian toteutumista Etelä- ja Keski-Amerikan köyhissä ja velkaisissa valtioissa. Se veisi niiltä lisäksi kansallisen itsemääräämisoikeuden ja itsenäisyyden.
Vastarintaa kasvaa Etelä-Amerikassa.
Viime vuosille on ollut ominaista Etelä-Amerikassa ilmennyt poliittinen ja yhteiskunnallinen kuohunta. Kansainvälisen valuuttarahaston siunauksella harjoitettu uusliberalistinen sosiaali- ja talouspolitiikka on aiheuttanut useissa Etelä-Amerikan valtioissa kansannousuja sekä nostanut valtaan kansan etuja ajavia vasemmistolaisia voimia. Alkuperäiskansat, pientalonpojat ja urbaaniköyhälistö ovat alkanut taistella tietoisesti oikeuksistaan. He ovat saaneet liittolaisikseen työläisiä, opiskelijoita ja jopa sotilaita.
Kuuba on tiivistänyt viime vuosien aikana merkittävästi suhteitaan muun Latinalaisen Amerikan kanssa. USA on huolestunut muuttuneesta poliittisesta tilanteesta alueella, koska se on luonut yhteistyömahdollisuuksia sekä valtiollisella, parlamentaarisella että kansalaisjärjestötasolla Kuuban, Venezuelan, Ecuadorin, Bolivian ja Brasilian sekä Argentiinan kesken.
Uruguay.
Seuraavana uutena eturintaman liittolaisena saattaa olla jo lähitulevaisuudessa Uruguay. Argentiinan ja Brasilian rajanaapurina olevassa ja v. 1828 perustetussa tasavallassa elää 3,4 miljoonaa asukasta, joista 88 % on espanjalaisten ja italialaisten jälkeläisiä. Loput ovat mestitsejä ja afrikkalaisten perillisiä. Alkuperäisväestö - Charrúas-kansa - tapettiin käytännössä sukupuuttoon espanjalaisten ja portugalilaisten toimesta jo vuoteen 1778 mennessä. 1800-luvulla maa taisteli olemassaolo-oikeudestaan Argentiinan, Brasilia ja Paraguayn puristuksessa. 1900-luvun alussa Uruguay rikastui myymällä lihaa ja villatuotteita ulkomaille. Liberaalit (Colorados) hallitsivat maata v. 1865-1958. Vuonna 1963 korruptio, byrokratia ja yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet synnyttivät vallankumouksellisen kaupunkisissiliikkeen Tupamaroksen (MLN, Movimento de Liberacíon Nacional). Tupamarokset ottivat nimensä v. 1780 Perussa teloitetun inkapäällikön Tupac Amaru II mukaan. Vuosina 1973-85 maassa vallitsi ankara sotilasdiktatuuri, joka aloitti vasemmistolaisten järjestelmällisen vainon. Tämän jälkeen maassa on ollut siviilihallinto. Maan nykyinen maaliskuuhun 2005 asti istuva presidentti, Colorado-puoluetta, edustava Jorge Battle on Georg Bush vanhemman henkilökohtainen ystävä. Hän tukee USA:n intressejä ja yksiulotteista valtaa kansainvälisessä suhteissa.
Yhteiskunnallinen tilanne kärjistyi v. 1999.
Vuosien 1999 -2003 talouslama repi rikki Uruguayn sosiaaliturvaverkon, jota useimmat muut latinalaisen Amerikan maat aiemmin katsoivat kadehtien. Maan opetustoimen menestyksellisyyttä kuvaa hyvin väestön 98 % lukutaitoisuus.
Argentiinan v. 2001 tapahtunut talousromahdus heijastui dramaattisesti Uruguayhyn. Tämä johti 90 % laskuun matkailussa. BKT putosi 20 % alaspäin. Ulkomainen velka kasvoi 10,7 miljardiin dollariin ja maan valuutta - dollariin sidottu peso - heikkeni 40 % kansainvälisillä rahamarkkinoilla. Maan työttömyysaste oli v. 2003 16,1 % ja se sijoittui samana vuonna YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) mitattuna maailmantilastossa vasta sijaluvulle 46. Tuolloin maan väestöstä 23,7 % ansaitsi alle köyhyysrajan. Lapsikuolleisuus on nykyisin 12,3/1000 (Kuuba 6,2/1000). Maan tärkeimpiä kauppakumppaneita ovat Argentiina, Brasilia, Saksa, USA ja Venezuela. Tärkeimmät vientituotteet ovat: liha, riisi, nahkatuotteet, villa, ajoneuvot ja meijerituotteet. Uruguay liittyi v. 1995 MERCOSUR-talousliiton jäsenvaltioksi. Argentiina, Brasilia ja Venezuela haluaisivat kehittää maanosansa taloudellista integraatioita FTAA:n sijasta MERCOSUR:in suuntaan.
Valta Uryguayssa siirtyi vasemmistolle.
Uruguayssa 31.10.2004 pidetyt presidentinvaalit voitti vasemmistokoalition yhteinen ehdokas syöpälääkäri Tabaré Vázquez (50,7 %), joka astuu virkaansa 1.3.2005. Hän on maan historian ensimmäinen vasemmistolainen päämies. Vázquezin rintama Encuentro Progresista-Frente Amplio-Nueva Mayoría (EP-FA-NM) sai enemmistön myös kongressin molempiin kamareihin. Kansanrintaman muodostavat sosialistit, kommunistit, kristillisdemokraatit ja legendaarisen Tupamaros-kaupunkisissiliikkeen perillisjärjestö sekä 12 pienpuoluetta. Aikaisemmin isäntinä senaatissa ja edustajainhuoneessa ovat häärineet Colorado-puolue (liberaalit) ja Kansallispuolue (Blancos).
Vaalivoitto oli seurausta v. 2002 syvimpään vaiheeseensa vajonneesta talouskriisistä Uruguayssa, joka aiheutti valtavaa köyhyyttä, maaseudun ja kaupunkien väestön välistä eriarvoisuutta. Se hävitti teollisuutta, viljelysalaa ja elintarvikkeita. Hallitus yritti keinotekoisesti ylläpitää peson arvoa Argentiinan mallin mukaan. Maa menetti puolet valuuttavarannoistaan ja koko pankki- ja sosiaaliturvajärjestelmä miltei romahti. Maan hallitus yritti epätoivoissaan yksityistää valtion omistamat kaasu- ja tietoliikenneyhtiöt. Vuonna 2003 Uruguayssa järjestettiin EP-FA-NM:n vaatimuksesta kansanäänestys valtion yhtiöiden yksityistämisestä. Kansasta 60 % oli yksityistämistä vastaan.
Edistyksellisillä voimilla on edessään valtavia haasteita Uruguayssa: siirtyminen pelkästä taloudellisesta kasvusta sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen (suuret investoinnit koulutukseen ja terveydenhoitoon) suuri ulkomaanvelka, suhteiden hoito Kansainväliseen valuuttarahastoon, pankkijärjestelmän ja sosiaaliturvajärjestelmän vakauttaminen, maan taloudellisen itsenäisyyden turvaaminen ulkomaan kaupassa, rahauudistus sekä yhteistyö MERCOSUR:issa.
Matti Laitinen
Lähteet: Granma, CIA Factbook, www.infoplease.com, Kominform, Cuba Sí, ML:n aikaisemmat artikkelit Kansan Äänessä:ssä ja Tiedonantajassa.
Matti Laitinen
http://personal.inet.fi/koti/matti.laitinen/
---------------------------------------------------------------------------------
ALBA-sopimus, Matti Laitinen 24.1.2005.
ALBA - Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille.
Kuuban ja Venezuelan presidentit allekirjoittivat historiallisen Amerikoiden vapaakauppa-alueen (FTAA) vastaisen asiakirjan Havannassa 14.12.2004. Päivän kestäneiden keskusteluiden jälkeen presidentit ilmoittivat, että he haastavat Yhdysvaltain tyrkyttämän ja vuoden 2005 lopussa voimaanastuvaksi suunnitellun FTAA (Free Trade Area of the Americas) -suunnitelman allekirjoittamalla kilpailevan sopimuksen nimeltä "Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille" (ALBA). ALBA:ssa kutsutaan muita latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle saaliinhimoiselle FTAA-suunnitelmalle.
Sopimuksella eliminoitaisiin kaupankäynnin ja verotuksen esteitä, kannustettaisiin keskinäisiin investointeihin sekä lisättäisiin pankkisuhteita ja yhteistyötä matkailualalla.
Sopimuksen pitkän tähtäimen päämääränä olisi luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla olisi yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot.
Vastavoima FTAA:lle.
ALBA on sosiaalisesti suuntautunut sopimus, joka ei tule perustumaan - kuten FTAA - voiton maksimointiin. Sen kantavina periaatteina olisivat tasavertaisuuteen perustuva oikeudenmukaisuus ja sopimuskumppanien tasa-arvoisuus. Nämä arvot ovat myötäsyntyisiä ihmisolennoille. Toiminnan keskiössä olisivat yhteiskunnan huonoimmassa asemassa olevien kansalaisten olojen parantaminen ja läntisen pallonpuoliskon kehittymättömiin maihin kohdistuvan solidaarisuuden vahvistaminen, jotta nämä voisivat neuvotella kaupan käynnin ehdoista paremmista asemista kuin ollessaan kehittyneiden maiden holhouksessa.
Yhteinen vapaakauppa-alue.
Tehostaakseen köyhyyden kitkentämekanismia ALBA toimisi Venezuelan hallituksen mukaan vastapainona FTAA:n harjoittamalle politiikalle ja päämäärille. Tämä vaihtoehtoinen malli purkaisi ratkaisevimmat esteet aidolle alueelliselle yhdentymiselle. Se poistaisi ylikansallisten yhtiöiden etuoikeudet.
Yksi kohdatuista esteistä on läntisen pallonpuoliskon maiden keskuudessa vallitseva syvä erilaisuus yhteiskunnallisessa kehityksessä, jonka mukaan sellaiset köyhät maat kuten Haiti ja Bolivia ovat pakotettuja kilpailemaan maailman johtavan talousmahdin kanssa. Auttaakseen kaupan epäkohtien voittamisessa ALBA-sopimus antaisi solidaarisuuttaan taloudellisesti heikoimmille valtioille perustamalla vapaakauppa-alueen, josta sen kaikki jäsenet hyötyisivät.
Venezuelan hallituksen mukaan voimavaroja olisi siirrettävä kehittymättömimpiin maihin, jotta ne voisivat kehittää infrastruktuuriaan kyetäkseen kilpailemaan paremmin ehdoin kehittyneempien maiden kanssa. Tämän asian toteuttamiseksi ALBA:n kulmakiveksi on ehdotettu "Rakenteellisen integraation hyvitysrahastoa", joka hoitaisi ja myöntäisi rahoitusapua taloudellisesti haavoittuvimmille maille.
Ensin ravinto-omavaraisuuteen.
ALBA-sopimus suosittaa valtioiden sisäsyntyistä kehitystä ja torjuu väestön työllistämisen "nälkäpalkka"-teollisuudella, koska se ei palvele köyhien maiden maatalous- ja teollisuussektorin nousua eikä myöskään vähennä köyhyyttä. Maataloudessa ei pyrittäisi liioin suuntautumaan vientituotantoon, vaan etusijalla tulisi olla jokaisen maan oma ravinto-omavaraisuus ja vasta sen jälkeen maataloutta voisi kohdentaa voittoa tuottavaan suuntaan.
Maataloussektoria ei voi viedä tieten tahtoen vapaille markkinoille, koska kehittyneissä maissa maatalouspolitiikka perustuu oman tuotannon suojaamiseksi miljoonien dollarien tuotantotukiin ja korkeisiin tuontitulleihin, vaikka tämä rikkookin räikeästi vapaan kaupan periaatteita. ALBA:n mukaan kuitenkin, jos nämä maat lopettaisivat protektionistisen maatalouspolitiikkansa, eivät kehitysmaat silti kykenisi kilpailemaan niiden kanssa, koska maanviljelijät ja alkuperäisväestö maatalousalueilla syrjäytettäisiin tuottavasta työstä ja siten toimenpide kasvattaisi vain yhteiskunnasta syrjäytymistä vähävaraisissa maissa.
Tieteen ja teknologian patenttisuojat.
ALBA vastustaa myös älyllisen omaisuuden käytön oikeudellisia rajoituksia sillä perusteella, että ne suojelevat yksipuolisesti sitä tieteen ja teknologian tietämystä, joka on kehittyneiden maiden hallinnassa, kun samalla nämä rajoitukset jättävät suojaamatta ne osa-alueet, joita kehitysmaat ovat edistäneet merkittävästi. Näitä ovat niiden omien alueiden geneettinen monimuotoisuus sekä niiden talonpoikien ja alkuperäisasukkaiden perinteinen tietämys. ALBA:ssa esitetään huolestumista lisäksi yleisistä lääkeaineista, joiden patenttisuoja eliminoi niiden jakelun järkeen käypään hintaan kehitysmaiden huono-osaisille ihmisille. Samalla se estää tällaisia lääkeaineita tuottavan yritystoiminnan perustamisen kehitysmaihin. Kehitysmaiden oma lääketeollisuus voisi synnyttää omalta osaltaan uusia työllistämismahdollisuuksia.
Uusliberalismi on perusturvan surma.
Venezuelan hallitus on tuominnut ankarasti talouden liberalisointiprosessin, yhteiskunnallisen sääntelyn poistamisen ja teollisuuden yksityistämisen. Ne rajoittavat valtiota suunnittelemasta ja toteuttamasta politiikkaa, joka puolustaa kansan oikeutta saada korkealaatuisia peruspalveluja kohtuulliseen hintaan. FTAA ajaa julkisten palveluiden vapauttamista ja yksityistämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että miljoonilta ihmisiltä Amerikan mantereella riistetään välttämättömät peruspalvelut.
Venezuelan hallituksen tarjoamat julkiset palvelut pyrkivät tyydyttämään kansan tarpeita eivätkä liiketoiminnan ja yksityisen tahon voitontavoittelun tarpeita. Julkiset palvelut ovat korvaamattomia oikaistaessa yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta. Tämän vuoksi Venezuela ei hyväksy mitään kauppasopimuksia, jotka tarkoittavat luopumista säännöstelystä julkisen politiikan välineenä, yleishyödyllisestä yritystoiminnasta, tuotantotukien käytöstä kansallisten hintojen säännöstelyssä ja turvaamasta kansan enemmistön pääsyn julkisten palvelujen pariin alle markkinahintojen.
Caracasissa 14.1.2005 pitämässään puheessaan (Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille -vuosi) Hugo Chávez Frías toi julki Etelä-Amerikan integraatiosta mm. seuraavaa:
Presidentti Hugo Chávez ehdotti puheessaan kaikkien Karibian ja Etelä-Amerikan maiden yhteisen öljyn- ja energiantuottajien liiton PETROAMERICAN/PETROSUR:in ja PETROCARIBE:n perustamista.
Toisena rakentavana integraatioon liittyvänä sovellutuksena hän tarjosi Etelä-Amerikan yhteisen pankin perustamista. Yhteisen keskuspankin avulla maat voisivat itse säilyttää omia kansainvälisiä varantojaan eikä niitä tarvitsisi enää tallettaa pelkästään pohjoisen pankkeihin. Samaan yhteyteen luotaisiin myös etelän kehitysrahasto. Tulevaisuuden tavoitteena olisi siirtyä myös Etelä-Amerikan yhteiseen valuuttaan, jonka nimeksi ehdotettiin - edesmenneen kenttämarsalkka Sucren kunniaksi- sucrea.
Kuuban ja Venezuelan yhteistyö lujittuu entisestään. Venezuelalla on laajat rautamalmikentät ja Kuubasta löytyy runsaasti nikkeliä. Maat solmivat sopimuksen, jonka mukaan Venezuelan laajoja hiilivarantoja Guasaressa ja Táchirassa tullaan hyödyntämään kuubalaisen nikkelin jalostuksessa. Kuubalaista nikkeliä hyödynnetään vastaavasti venezuelalaisen ruostumattoman teräksen tuotannossa. Kummatkin valtiot hyötyvät taloudellisesti näin omien luonnonvarojensa jalostusasteen nostamisesta.
Venezuela ja Brasilia voimistavat yhteistyötään.
Venezuela ja Brasilia neuvottelevat 14.2.2005 Caracasissa presidenttitasolla Etelä-Amerikan integraatiosta. Uuden kauppasopimuksen kohteina ovat mm. selvitys Pohjois-Brasilian ja Venezuelan Isla de Margaritan yhteyteen perustettavasta vapaakauppa-alueesta sekä valtioiden yhteisen öljynjalostamon rakentamisesta Koillis-Brasiliaan. Muutoinkin on tarkoitus lujittaa maiden välistä yhteistyötä kaupassa ja teollisuudessa.
Matti Laitinen
Lähteet: Summary of information on the ALBA 30.1.04; 5.2.04, the Banco the Comercio Exterior (Bancoex), Radio Havana, Kominform, Pravda, Hugo Chávezin puhe Caracasissa 14.1.2005,www.headline.com.
Matti Laitinen
http://personal.inet.fi/koti/matti.laitinen/
--------------------------------------------------------------------------
Toukokuu 2005. Kuuba, Uruguay, Argentiina ja Venezuela käynnistivät anti-imperialistisen uutispalvelun.
Latinalaisessa Amerikassa käynnistyi uusi ympärivuorokautinen TV-uutispalvelu Televisors del Sur (Telesur.) , Uuden uutispalvelun tarkoituksena on muodostaa anti-imperialistinen latinalaisen Amerikan tiedotusjärjestelmä periaatteessa samaan tapaan kuin Al-Jazeera arabimaissa.
Telesurilla on valtio-omisteinen tausta.
Telesurista omistaa Argentiina 20%, Kuuba 19%, Uruguay 10% ja Venezuela 51%.
---------------------------------------------------------------------------
Marraskuu 2005.
ETELÄ-AMERIKAN KOMMUNISTISET PUOLUEET
Etelä-Amerikan kuudelle eturintaman valtiolle &endash; Argentiinalle, Brasilialle, Bolivialle, Ecuadorille, Uruguaylle ja Venezuelalle &endash; on ominaista iso köyhyysongelma, jättiläismäinen ulkomaanvelka, alkuperäiskansojen heikko asema, mittavat luonnonvarat ja poliittisen eliitin korruptoituneisuus sekä taloudellisen vallan keskittyminen pienelle eurooppalaisperäiselle etniselle eliitille. Näistä maista Argentiinassa Uruguayssa ja Brasiliassa ovat väestön enemmistönä eurooppalaisten jälkeläiset. Näiden kuuden maan vasemmistovoimia yhdistää uusliberalismin ja globalisaation vastainen taistelu. Lisäksi kaikkialle tunkeutuva katolilaisuus kietoutuu myös marxilaisuuteen vapautuksen teologiassa. Uskonnon merkitys on niin suuri, että se on huomioitava myös politiikanteossa.
Latinalaisessa Amerikassa kommunistisella liikkeellä on vanhat perinteet. Vanhimmat puolueet on perustettu jo 1910-luvulla. Niiden synty liittyy vahvasti eurooppalaiseen työväenliikkeeseen, koska niiden perustajäsenet ovat olleet useimmiten Euroopasta tulleita/karkotettuja siirtolaisia tai heidän jälkeläisiään. Espanjan sisällissodan jälkeen tuhannet tasavaltalaiset joutuivat pakenemaan Francon vainoja Etelä-Amerikkaan. Alueen historiaan liittyy olennaisesti myös sekä alkuperäiskansojen että kansallisvaltioiden vuosisatoja jatkunut vapaustaistelu imperialismin ikeestä. Neuvostoliiton ja Kiinan välirikko 50-luvun lopulla aiheutti Latinalaisessa Amerikassa kommunististen puolueiden jakautumisen kahteen leiriin. Yhtenä syynä tähän ideologiseen hajaannukseen oli Moskovan urautuminen teollisuusproletariaatin kumouksellisuuteen ja Pekingin vastaavasti talonpoikaisvallankumoukseen. Tämä johti vain keskinäiseen vihanpitoon. Vanhaa klassista kysymystä talonpoikain ja proletariaatin liitosta sekä niiden keskinäisestä asemasta vallankumouksessa ei kyetty ratkaisemaan Etelä-Amerikan kommunistisessa liikkeessä aikoinaan rakentavalla tavalla. 1960-luvulla ja osin yhä useat maanosan valtiot ovat edelleen maatalousvaltaisia maita. Tästä ovat hyvänä osoituksena jopa aivan lähiaikoina tapahtuneet intiaanitalonpoikaiston kansannousut mm. Boliviassa ja Ecuadorissa. Se ei ole olennaista, millä nimellä vallankumoukselliset puolueet tunnetaan, vaan se mitä ne käytännössä tekevät.
Toiseksi USA:n maailmanvalloitus ei ole sujunut latinalaisessa Amerikassa kitkattomasti, vaan se on kohdannut voimakasta vastarintaa. Viime vuosille on ollut ominaista alueella ilmennyt poliittinen ja yhteiskunnallinen kuohunta. Alkuperäiskansat, pientalonpojat ja urbaaniköyhälistö on alkanut taistella tietoisesti oikeuksistaan. He ovat saaneet liittolaisikseen työläisiä, opiskelijoita ja jopa sotilaita. Tässä taistelussa on syntynyt todellisia kansanrintamia.
USA:n suunnitelman Amerikoiden vapaakauppa-alueen (FTAA) perustamiseksi mantereelle on ainakin toistaiseksi epäonnistunut pahasti. Sille on perustettu Kuuban ja Venezuelan toimesta varteen otettava vaihtoehto ALBA (Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille).
Kolmanneksi trotskilaisilla ja anarkistisilla traditioilla on ollut myös oma vahva jalansijansa latinalaisessa Amerikassa. Trotski lähti aikoinaan maanpakoon Meksikoon, jossa Stalin sittemmin salamurhautti hänet. Trotskilaisten IV Internationaali perustettiin uudelleen v. 2004 Buenos Airesissa. Anarkismilla on ollut luja asema. Espanjassa ja Italiassa. Nykyisin tämän sosialistisen opin kannattajia löytyy paljon Argentiinasta, Brasiliasta ja Chilestä.
Neljänneksi vallankumouksen suorittamistavasta ja siihen liittyvistä muista taktisista kysymyksistä on aina ollut kahdenlaisia näkemyksiä &endash; aseellinen vaiko rauhanomainen tie. Latinalainen Amerikka on pursunut vuosikymmeniä erilaisia vasemmistolaisia sissiliikkeitä, kaupunkisissejä ja kansan vapautusarmeijoita. Toisaalta rauhanomaista tietäkin on edetty. Kommunistiset puolueet ovat joko toimineet gerillaliikkeissä tai irtianoutuneet niistä niiden väitetyn äärivasemmistolaisuuden vuoksi.
Viidenneksi Neuvostoliiton hajoaminen 90-luvun alussa ja Kiinan ajautuminen Maon kuoleman jälkeen lähemmäksi markkinataloutta heikensivät huomattavasti paikallisten kommunististen ja vasemmistososialististen puolueiden uskottavuutta ja vaikutusvaltaa. Kuuban saavutukset saivat aivan uuden merkityksen. Venezuelan tapahtumat osoittavat, että pahimmasta järkytyksestä on jo kuitenkin selvitty ja että vallankumous on edelleen aktuellia koko pallonpuoliskolla.
KUUBA
Poliittisen ilmapiirin yksi parhaimmista mittareista Latinalaisessa Amerikassa on valtioiden suhtautuminen sosialistista Kuubaa kohtaan. Kuuban kommunistinen puolue on latinalaisen Amerikan suurin ja vaikutusvaltaisin kommunistinen puolue &endash; tien näyttäjä. Siihen kuului v. 1997 780 000 jäsentä.
Kuuballa on tällä hetkellä erittäin hyvät suhteet Venezuelan bolivaariseen vallankumoukseen ja sen johtajaan Hugo Cháveziin. Hänen luotsaamansa 5. tasavallan liike &endash;puolue nauttii tällä hetkellä laajaa suosiota maailman edistyksellisten ja vallankumouksellisten järjestöjen keskuudessa. Lisäksi Kuuballa ja Venezuelalla on hyvät suhteet Kolumbian ja koko mantereen vaikutusvaltaisimpaan sissiliikkeeseen FARC:iin, joka taistelee uuden Kolumbian puolesta päämääränään on sosialistinen yhteiskunta. Tämä vasemmiston voimakolmio taistelee myös teoin imperialismia vastaan.
Kuuba on tiivistänyt viime vuosien aikana merkittävästi suhteitaan muun latinalaisen Amerikan kanssa. USA on huolestunut muuttuneesta poliittisesta tilanteesta alueella, koska se on luonut yhteistyömahdollisuuksia sekä valtiollisella, parlamentaarisella että kansalaisjärjestötasolla Kuuban, Venezuelan, Ecuadorin, Bolivian, Uruguayn ja Brasilian sekä Argentiinan kesken.
ARGENTIINA
Peronistit ovat olleet vallassa Argentiinassa vuosikymmeniä. Heillä on 129 edustajaa 256-paikkaisessa parlamentissa. Vuonna 2003 valittu presidentti Nestor Kirchner edustaa myös heitä (Partido Justicialista). Peronisteilla on vasemmistonsa ja oikeistonsa. Maan sekavaa tilaa kuvaa hyvin se, että maassa toimii yli 20 demareista vasemmalla olevaa poliittista puoluetta.
Kansannousun seurauksena v. 2001 maassa syntyi kaksoisvallan elimiä kuten kansankokoukset ja -liikkeet, jotka pystyttivät työläisten itsehallintoa vallattuihin tuotantolaitoksiin. Piqueteroseja arvellaan olevan yli 200 000 &endash; pääasiallisesti naisia &endash; ja luku tekee siitä työttömien liikkeen historian merkittävimmän järjestön. Argentiinassa toimii mm. seuraavia vasemmistopuolueita:
Argentiinan vallankumouksellinen kommunistinen puolue (Revolutionary Communist Party, MLM)
Argentiinan kommunistinen puolue
Kommunistinen Liiga (Communist League)
Kansainvälinen trotskistien ryhmä (Internationalist Trotskyist Group)
4. Internationaalin bolsevikkipuolue (Bolshevik Party for the Fourth International)
Vallankumouksellinen työväenpuolue (Revolutionary Workers' Party)
Vallankumouksellinen sosialistipuolue
Argentiinassa toimii lisäksi lukuisia anarkistisia järjestöjä ja puolueita.
BRASILIA
Brasiliasta on muodostunut yksi Kuuban tärkeimmistä eteläamerikkalaisista kauppakumppaneista. Maiden väliset suhteet ovat erinomaiset. Fidel Castro osallistui Työväenpuoluetta (PT) edustavan presidentti Luis Inacio da Silvan virkaanastujaisjuhlallisuuksiin Brasiliassa tammikuussa 2003. Lula on vieraillut Havannassa pariin otteeseen. Brasilian kommunistien puolue PCdoB on Lulan hallituskoalition jäsen. Se on säilyttänyt ohjelmassaan sosialistisen päämäärän ja sillä on 12 paikkaa parlamentissa. 90-luvulla se oli presidentti Cardoson harjoittaman uusliberalistisen politiikan päävastustaja. Puolue on erkani v. 1958 BKP:sta ja siinä on nykyisin lähes 70 000 jäsentä. Se mielletään kovan linjan maolaissävytteinen marxilais-leniläiseksi puolueeksi.
PCB - Brasilian Moskova-mielinen kommunistinen puolue muutti nimensä v. 1993 Sosialistiseksi kansanpuolueeksi (PPS), sillä on 15 paikkaa parlamentissa.
PCML - Marxilais-Leniniläinen kommunistinen puolue, ei paikkoja parlamentissa.
PSTU - Yhdistynyt sosialistinen työväenpuolue, ei paikkoja parlamentissa.
BOLIVIA
Evo Morales on 44-vuotias aymara-intiaani. Hän on syntyisin köyhästä talonpoikaisperheestä. Hän on Chaparen provinssin kookaviljelijöiden liiton puheenjohtaja, josta on kehkeytynyt Boliviassa uusliberalismin vastaisen taistelun symboli. Bolivialaiset ovat tukeneet Moralesin v. 1995 johtamaa vasemmistolaista MAS-puoluetta (Kohti sosialismia &endash;liike), joka on luonteeltaan uusliberalismin vastainen. MAS toimii yhteistyössä CPB:n ja neljän muun tiukan linjan vasemmistopuolueen kanssa. Yhteistyö solmittiin v. 1990 Sao Paulon foorumissa, joka kokoontui Castron aloitteesta.
Evo Morales lukeutuu Castron ja Chávezin kannattajiin. Lisäksi hänellä on hyvät suhteet Perun, Kolumbian ja Ecuadorin kookan viljelijöihin eli paikallisiin intiaanitalonpoikiin. Bolivian mallille löytyy kannatusta naapurimaista. Moralesista veikataan maalle seuraavaa presidenttiä.
Bolivian kommunistisen puolueen pääsihteeri Marcos Domich on sanonut: "Mutta taistelu ei päättynyt 17.10.2003 ja suurin opetus, jonka saimme kansalta, oli se, että uusliberalismi voidaan ku-kistaa. Se oli kenraaliharjoitus".
MAS (Kohti sosialismia &endash;liike) 27 parlamentissa senaatissa 8
MIR (Vasemmistovallankumouksellisten liike) 26 parlamentissa senaatissa 5
MIP (Indigenous Pachakuti Movement) 6 parlamentissa
PS (Sosialistinen puolue) 1 parlamentissa
Parlamentissa istuu yhteensä 130 kansanedustajaa.
Agrarian Patriotic Front of Bolivia (Frente Patriótico Agropecuario de Bolivia, FREPAB)
Revolutionary Left Front (Frente Revolucionario de Izquierda, FRI)
Workers Social Union of Bolivia (Unión Social de Trabajadores de Bolivia, USTB)
CHILE
Chilen kommunistinen puolue perustettiin v. 1912 Sosialistisen työväenpuolueen nimellä. Se oli laiton Chilessä v. 1948-58. 70-luvulla CKP perusti yhdessä Sosialistisen puolueen kanssa kansanrintaman, joka hallitsi maata ja vei sitä kohti sosialismia. Allenden murhan jälkeen v. 1973 se kiellettiin jälleen. Vuonna 1990 sille myönnettiin toimintaoikeudet. Puolue sai v. 2001 parlament-tivaaleissa 5,2 % äänistä, muttei lainkaan paikkoja.
· Anarko-kommunistien yhteiskongressi (Anarcho-Communist Unification Congress)
· Manuel Rodríguezin isänmaallinen rintama (Patriotic Front Manuel Rodríguez)
· MIR (Vasemmistovallankumouksellisen liike)
· Manuel Rodriguezin isänmaallinen liike
ECUADOR
Ecuadorin kommunistinen puolue perustettiin v. 1925. PCE voitti v. 1944 parlamenttivaaleissa 15/85 paikkaa ja sain yhden ministerisalkun. Vuonna 1946 puolue julistettiin laittomaksi. Se toimi julkisesti 1948-52, kunnes sotilasjuntta kielsi sen toiminnan v. 1963-66. Puolue jakaantui v. 1964 kiinalaismieliseen vähemmistöön (PCEML) ja Moskovaa kannattavaan siipeen. PCE:lla oli v. 1988 vain enää 500 jäsentä. PCE oli mukana Lucio Gutiérrezin hallituksessa. Sillä on myös johtava ase-ma Ecuadorin ammattiyhdistysliikkeessä (Confederation of Ecuadorian Workers).
Ecuadorin M-L kommunistinen puolue (PCEML) ja sen johtama maolainen kansanrintama MPD ei tukenut vallasta keväällä 2005 syöstyä presidentti Lucio Gutiérrezia henkilönä vaan projektina nimeltä Uusi Ecuador, joka oli demokraattinen liike. Hän oli ensimmäinen kansan keskuudesta vaaleilla valittu presidentti. MPD:llä oli ympäristöministerin paikka hallituksessa. Se työskenteli sekä hallituksessa että sen ulkopuolella mobilisoimassa kansaa. Kuuden kk:n jälkeen MDP asettui oppositioon, koska presidentti kääntyi uusliberalismin kannattajaksi ja aloitti neuvottelut IMF:n kanssa. Puolue pyrkii luomaan olosuhteita aseelliselle taistelulle. Päämääränä ei ole kuitenkaan aluksi sosialistinen vallankumous vaan demokraattinen ja anti-imperialistinen vallankumous.
Alkuperäiskansojen liike CONAIE:lla ja sen poliittisella siivellä Pachakutik-Nuevo pais'lla on 17 parlamentaarikkoa 123-paikkaisessa eduskunnassa. CONAIE on tällä hetkellä ainoa poliittinen voima, joka kykenee haastamaan maan hallituksen. Intiaanikansojen suurimman kattojärjestön CONAIE:n puheenjohtaja Leonidas Iza totesi v. 2002 vaalivoiton jälkeen, että mikäli Lucio lipeää vaaliohjelmassa sovitulta linjalta, hänellä on edessään sama kohtalo kuin muilla Ecuadorin viime vuosien presidenteillä. Intiaaniliike on osoittanut, että se saattaa kyetä kampeamaan presidentin linnasta kadulle hyvinkin nopeasti. Leonidas Iza yritettiin salamurhata helmikuussa 2004. Intiaanijärjestö vastustaa FTAA:ta ja vaatii intiaanikansoille alueellista itsehallintoa sekä kulttuurillista, poliittista ja hallinnollista itsemääräämisoikeutta.
KOLUMBIA
Marxilainen-leniniläinen FARC-EP &endash;sissijärjestö (Kolumbian kommunistinen puolueen aseellinen siipi) on Kolumbiassa niskan päällä usealla rintamalla konfliktissa, jonka vaikutus ulottuu käytännössä koko maahan. Kolumbian antikommunistinen hallitus hyökkäsi v. 1964 Marquetalissa talonpoikien kimppuun. Tästä alkoi sissivastarinta. FARC perustettiin v. 1966. Siihen kuuluu n. 18 000 taistelijaa. FARC-EP taistelee uuden Kolumbian puolesta. Sissien päämääränä on sosialistinen yhteiskunta. FARC:in mukaan maan talous on suunnattava kansallisten sosiaalisten tarpeiden mukaan, on toteutettava maankattava maareformi, armeija on muodostettava täysin uudelleen ja on toteutettava itsenäistä ulkopolitiikkaa riippumattomana USA:n imperialismin määräysvallasta.
FARC-EP:n oman v. 2000 antamansa tiedonannon mukaan "Kolumbia on jo maailman kolmanneksi suurin USA:n sotilaallisen avun saaja. Pentagon on vienyt lävitse 1,7 miljardin dollarin sotilasapupaketin lävitse kongressissa. Tämä apu on kohdistettu suoraan Kolumbian kahta pääkapinallisarmeijaa FARC-EP:ia ja ELN:ia vastaan."
USA:n tukenut Kolumbian kansallista turvallisuusstrategiaa, jonka ytimenä on kuoleman vaarallisen yhdistelmän &endash; huumeiden ja terrorismin &endash; hävittäminen maasta.
Kolumbian kommunistinen puolue perustettiin v. 1930. Se on laillinen puolue. Se kuuluu osana "Sosiaaliseen ja poliittisen rintamaan" (2 parlamentissa ja 1 senaatissa) ja "Demokraattiseen vaihto-ehtoon", jotka muodostuvat useista puolueista. PCC katkaisi viralliset siteet FARC:iin v. 1993, jonka seurauksena maahan perustettiin v. 2000 Kolumbian salainen kommunistinen puolue. Puolueilla väitetään löytyvän sekä yhteistyötä että yhteisymmärrystä.
URUGUAY
Vuonna 1963 korruptio, byrokratia ja yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet synnyttivät vallankumouksellisen kaupunkisissiliikkeen Tupamaroksen (MLN, Movimento de Liberacíon Nacional). Tupamarokset ottivat nimensä v. 1780 Perussa teloitetun inkapäällikön Tupac Amaru II mukaan. Vuosina 1973-85 maassa vallitsi ankara sotilasdiktatuuri, joka aloitti vasemmistolaisen järjestelmällisen vainon. Tämän jälkeen maassa on ollut siviilihallinto.
Uruguayssa pidettiin 31.10.2004 presidentinvaalit. Ne voitti vasemmistokoalition yhteinen ehdokas syöpälääkäri ja sosialisti Tabaré Vázquez (50,7 %). Hän astui virkaansa 1.3.2005. Vázquezin rintama sai enemmistön myös kongressin molempiin kamareihin (52/99 ja 17/31). Rintamaan kuu-luivat sosialistit, kommunistit, sosiaalidemokraatit, kristillisdemokraatit ja legendaarisen Tupama-ros-sissiliikkeen perillisjärjestö. Vuosien 1999&endash;2003 talouslama repi rikki Uruguayn sosiaaliturvaverkon, jota muut Latinalaisen Amerikan maat aiemmin kyttäsivät kadehtien.
VENEZUELA
Vuonna 2000 muodostettuun Chávezin hallitukseen kuuluivat seuraavat puolueet parlamenttipaik-koineen: MVR (Viidennen tasavallan liike, 76), MAS (kommunistisesta puolueesta Prahan kevään jälkeen eronnut joukko, 21), PPT (Isänmaa kaikille, 1), SI, Independentes por la Comunidad Nacional (0), Genie Ermergente (0), Acción Agropecuaria (0), Movimiento Electoral del Pueblo-Partido Socialista de Venezuela (0) ja Venezuelan kommunistinen puolue. Vuonna 1931 perustetulla VKP:lla on myös olennainen rooli bolivaaristen piirien ylimmässä johdossa.
BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN JÄRJESTÖLLISET JUURET
1) Vasemmistovallankumouksellinen liike (MIR) oli marxilais-leniniläinen järjestö, jolla oli yhteydet chileläiseen MIR-puolueeseen. Puolue rappeutui 60-luvun lopulla revisionistiseksi ja hajosi kahteen ryhmittymään. Toinen osapuoli kutsui itseään edelleen MIR:ksi ja toinen Unidad por la Nueva Alternativa:ksi.
2) Vuonna 1970 MIR:ista irtosi joukko maolaisia ja stalinisteja, jotka perustivat Partido Bandera Roja &endash;puolueen (Punalipun puolueen). Puolue toimii edelleen Venezuelassa johdossaan Gabriel Rafael Puerta Aponte.
3) Venezuelan Vallankumouspuolue (PRV/Tercer Camino on v. 1970 perustettu radikaalivasem-mistolainen puolue. Tämä puolue toimi maan alla ja sen päällikkönä toimi kuuluisa sissitaistelija Douglas Bravo. Se johti kaupunkisissien toimintaa. Salakähmäisestä luonteestaan johtuen tällä puolueella ei ollut yhteyttä kansanjoukkoihin. Myöhemmin siitä kehkeytyi hyvin dogmaattinen ja lahkolainen. Kuten MIR sekin hajosi ja katosi näyttämöltä.
Vallankumouksellisella kansanliikkeellä, joka kykenee ottamaan vallan haltuunsa, täytyy olla sekä voimakas vaikutus kansanjoukkoihin että armeijan tukea takanaan.
4) Siviilien ja sotilaiden liike yhdistyi Bolivaarinen Vallankumouksellinen liike 200 &endash;nimiseksi järjestöksi (MRB 200). Perustajat olivat päättäneet pelastaa Simon Bolivarin, Simon Rodriguezin ja Ezequiel Zamoran vallankumoukselliset ajatukset .
5) Järjestöllistä tukea MRB sai Kansalliselta bolivaariselta rintamalta (edistykselliset upseerit), Pu-nalipulta (PBR), Vallankumoukselliselta nuorisoliitolta (UJR), Kansallisdemokraattiselta liikkeeltä (MPD), PRV/Tercer Caminolta ja vasemmistososialistiselta La Causa Radical &endash;puolueelta.
Kansainvälisesti sitä tukivat kolumbialaiset sissiliikkeet ELN ja FARC sekä Argentiinasta komentaja Raúl de Sagastizabal.
MRB:n arvioidaan imeneen 1980-luvulla ideologisia vaikutteita mm. Mao Tse Tungilta, José Carlos Mariatéguilta ja Antonio Gramscilta. Chávezin neuvonantajina toimivat 90-luvulla Manuel Quijada ja Luis Miquelena. Jälkimmäinen miehistä toimitti 1970-luvulla Venezuelan nykyisen varapresidentin kanssa José Luis Rangelin kanssa marxilaisten sissien äänitorvena toiminutta El Clarín &endash;lehteä. Hänen väitetään myös hoitaneen suhteita sosialistisiin maihin. Manuel Quijada toimi v. 1959-64 Romulo Betancourtin (AD) hallitusta vastaan suunnattujen kapinoiden tärkeimpänä siviilipuolen henkilönä.
6) Vuonna 1997 Chávez taistelutovereineen perusti MRB:n poliittiseksi siiveksi kansallismielisen vasemmistolaisen Viides tasavalta &endash;liikkeen (MVR) ja ryhtyi kamppailemaan vallasta parlamentaarisin keinoin. Ehdokkaina oli mm. ay-aktivisteja, intiaani- ja kansalaisjärjestöjen edustajia sekä kommunisteja. Helmikuussa 1998 hänet valittiin kansanäänestyksellä Venezuelan uudeksi presidentiksi. Vuonna 1999 perustuslakia säätävässä kokouksessa maahan hyväksyttiin uusi perustuslaki. Polo Patriotico (MVR, MAS = Movimiento al Socialismo vas.sos. ja PPT = Patria para Todos, vas.sos.) saavutti 30.6.2000 vaalivoiton parlamenttivaaleissa (99/165) ja romutti näin sosiaalidemokraattien (AD) ja kristillissosiaalisen puolueen (COPEI) 40 vuotta kestäneen korruptoituneen vallan. Samassa yhteydessä Chávez järjesti uudet presidentin vaalit, jossa hänet valittiin uudelle kuusivuotiskaudelle.
Matti Laitinen
Toukokuu 2006.
BOLIVIA LIITTYI MUKAAN ALBA-SOPIMUKSEEN
Presidentit Hugo Chávez Frías, Evo Morales Ayma ja Fidel Castro Ruz tapasivat 28.-29.4.2006 Havannassa ja allekirjoittivat maidensa nimissä ALBA-sopimuksen (Bolivaarinen vaihtoehto meidän Amerikkamme kansoille) sekä Bolivian, Kuuban ja Venezuelan kansojen keskinäisen kauppasopimuksen TCP:n (Kansojen kauppasopimus). Nyt solmittu kolmikantasopimus on hyvä osoitus siitä, että USA:n sanelemalle talouspolitiikalle on olemassa Latinalaisessa Amerikassa myös realistisia vaihtoehtoja.
Historiallinen irrottautuminen USA:n hegemoniasta alkoi Havannassa jo 14.12.2004, kun Kuuban ja Venezuelan presidentit allekirjoittivat Amerikoiden vapaakauppa-alueen (FTAA) vastaisen asiakirjan. Solmitussa ALBA-sopimuksessa (Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille) kutsuttiin muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle saaliinhimoiselle FTAA-suunnitelmalle. Sopimuksen pitkäntähtäimen päämääränä on luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla olisi yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot. ALBA:n laajentumisen alkaminen on nyt tosiasia.
Erkon rakkikoirat ja muut.
Suomalaisissa tiedotusvälineissä Hugo Chávezia ja Evo Moralesia on tapana vähätellä kansan suosion kerjääjiksi ja vähäpäisiksi nationalisteiksi. ALBA-sopimuksen mielekkyyttä maamme poliitikkojen ja toimittajien Euroopan unioniin sementoidut populistiaivot ei ymmärrä.
Erkon kapitalismille kuolaavat rakkikoirat pitävät Venezuelan ja Bolivian vasemmistolaisten hallitusten omiin luonnonvaroihin kohdistuvaa kansallistamista haihatteluna ja tuhlauksena. Heidän olisi kuitenkin syytä kertoa lukijakunnilleen, minkä muun hyväksi näiden maiden kansallisia luonnonvaroja tulisi käyttää kuin enemmistönä olevan köyhän kansan hyvinvoinnin edistämiseksi? EU ja USA ovat veljellisesti tasapuolisen hermostuneita bolivaarisesta yhteiskuntapolitiikasta. EU janoaa omaa osaansa ja USA:n ahneudella ei ole tunnetusti rajoja tällä maapallolla.
Oikeudenmukaisuus vaatii tekoja.
Itsenäisillä valtioilla on oikeus hallita maaperäänsä ja määrätä luonnonrikkauksiensa käytöstä. Jokaisella täysivaltaisella valtiolla on oikeus valita itse oma yhteiskunnallinen kehityssuuntansa. Presidentit Chávez ja Morales ovat toiminnan miehiä. He eivät selittele, vaan he muuttavat teoillaan sekä maitansa että myös maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Meillä Suomessa kansainväliset kaivosyhtiöt ovat jo rantautuneet maaperällemme hyödyntääkseen meidän luonnonvarojamme. Mitä meidän itsevaltainen ja kansan mielipiteistä piittaamaton valtiojohtomme tekee? Se pitää yhtenä miehenä turpansa ja silmänsä kiinni.
Bolivian, Kuuban ja Venezuelan yleissopimus.
Artikla 1.
Venezuelan bolivaarisen tasavallan, Bolivian tasavallan ja Kuuban tasavallan hallitukset ovat päättäneet yhdessä ottaa konkreettisia askeleita kohti yhdentymistä, joka perustuu Kuuban ja Venezuelan 14.12.2004 allekirjoittaman yhteistyöselvityksen periaatteisiin, jotka myös Bolivian hallitus on hyväksynyt.
Artikla 2.
Valtiot laativat yhdessä huolellisen strategisen suunnitelman taatakseen toisilleen toisiaan täydentäviä tuotteita, joita voidaan hyödyntää molemminpuolisesti. Strategia perustuu maiden olemassa olevien etujen, luonnonvarojen säilyttämisen, työllisyyden lisäämisen ja markkinoille pääsyn järkevään käyttöön sekä muille näkökohdille, jotka inspiroivat kansojamme kasvattamaan keskenämme todellista solidaarisuutta.
Artikla 3.
Maat käyvät vaihtokauppaa laajoista yleistä etua palvelevista teknologiapaketeista, jotka on kehitetty niiden kansojen kunnioittamien osapuolien toimesta, ja joita voidaan hankkia niiden käyttöön ja toteutettavaksi molemmin puolisen hyödyn periaatteella.
Artikla 4.
Maat työskentelevät yhdessä yhteistyössä muiden Latinalaisen Amerikan valtioiden kanssa poistaakseen lukutaidottomuuden näistä kansoista käyttäen tehokkaita ja testattuja joukkosovelluksia, joita on hyödynnetty menestyksellisesti Venezuelan bolivaarisessa tasavallassa.
Artikla 5.
Maat sopivat tekevänsä kummankin osapuolen etuja ajavia investointeja. Ne voivat suuntautua julkisiin, kahden kansan keskinäisiin tai yhteistoiminnallisiin yhtiöihin, yhdessä johdettaviin projekteihin tai mihin tahansa muuhun muotoon, joissa ne on päätetty toteuttaa. Ensisijaista on tehdä aloitteita, jotka voimistavat sosiaalista inkluusiota, maiden teollistamista ja ravintoturvaa ympäristöä kunnioittaen ja säilyttäen.
Artikla 6.
Kaksi- tai kolmikansallisten yhtiöiden strategiassa osapuolet selvittävät kaiken mahdollisen investointien luonteesta ja hinnan tulkinnasta varmistaakseen sen, että isäntämaa säilyttää hallussaan vähintään 51 % yhteisyrityksen osakkeista.
Artikla 7.
Maat voivat sopia avaavansa valtiopankkiensa haaraosastoja toisen osapuolivaltion maaperällä.
Artikla 8.
Maiden välisten kaupallisten ja rahoituksellisen maksujen ja taksojen siirron helpottamiseksi solmitaan hallitusten osoittamien pankkilaitosten välillä vastavuoroisia luottosopimuksia.
Artikla 9.
Hallitusten on lupa käyttää kaupallisia tavaroiden ja palveluiden kompensaatiomekanismeja, jos ja kun tämä on molemminpuolisesti edullista laajennettaessa kaupallista vaihtoa.
Artikla 10.
Hallitukset edistävät yhteisiä kulttuuriprojekteja, jotka huomioivat alueiden erityisluonteen ja kansojen kulttuuri-identiteetin.
Artikla 11.
Hallitukset lujittavat yhteistyötä tiedotuksen parissa suorittamalla kaikki välttämättömät toimet, jotka ovat tarpeellisia infrastruktuurin parantamiseksi tiedonsiirrossa, sen jakelussa ja tietoliikenteessä, mitä etenkin tulee tiedollisen, kulttuurisen ja koulutuksellisen sisällöntuotantokapasiteetin suhteen. Hallitukset jatkavat TELESURin parissa luodun yhdentyvän tiedonvälityksen tukemista kasvattamalla maissamme sen jakelua ja sisällöntuotantoa.
Artikla 12.
Kuuban ja Venezuelan hallitukset myöntävät Bolivian erityistarpeet maana, jonka luonnonvaroja on riistetty ja ryöstetty vuosisatoja kolonialismin ja uuskolonialismin toimesta.
Artikla 13.
Osapuolet vaihtavat keskenään tieteellistä ja teknistä tieto-taitoa auttaakseen näiden kolmen maan taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä.
Matti Laitinen