TODELLISEEN MAAILMAAN...
YLEISIÄ PIIRTEITÄ.
VUODET 2007 - 2008.. MAAILMA BLOKKIUTUU UUDESTAAN.
Pahimmat yhteiskunnalliset ongelmat erityisesti maailman kehitysalueilla eivät johdu väestömäärän kasvusta eivätkä perusvarallisuuden puutteesta. Ne johtuvat kaikkien älyllisten ja rehellisten kriteerien mukaan ahneesta globaalista kapitalismista.
Tärkeimmät ja usein tuhoisat koko maailmaa koskevat päätökset tehdään suurpääoman esikunnissa. Demokraattisilla edustusjärjestelmillä ei enää ole todellista valtaa.
Kehittyneiden teollisuusmaiden hyvinvoivat, usein erilaisten nautintojen tavoittelussa elävät ihmiset sulkevat helposti silmänsä maailman pahenevista ristiriidoista sekä taloudellisista ja poliittisista epäkohdista. Harvalle tulee mieleen, että läntisen vaurauden perustana ovat mitä suurimmassa määrässä maailman kehitysalueiden luonnonvarat ja köyhyydessä elävien ihmisten työ.
Yleisesti huomion kohteena ovat lähinnä vain valtamedian tarkoituksellisesti syöttämät toisarvoiset seurapiiriuutiset, pikkuseikat tai suoranaiset valheet. Näkökulmaa täytyy avartaa maailman ymmärtämiseksi ja sen muuttamiseksi.
Näillä sivuilla esitetyt tiedot, ajatukset ja mielipiteet on tarkoitettu käynnistämään uusia ajatuksia, vakavaa keskustelua ja vastaavaa konkreettista tulevaisuuteen tähtäävää toimintaa. Kominformin lähtökohtana on marxilainen näkökulma, koska muuta kattavaa yhteiskunnallista tieteenfilosofista perinnettä ei ainakaan toistaiseksi ole näkyvissä.
Ylempi ajattelun taso ymmärtää alemman tason, mutta alempi taso ei ymmärrä korkeamman tason näkökulmaa. Siksi kapitalismin lähestyminen marxilaisittain toimii. Sen sijaan porvarilliset arviot sosialismista ovat järjettömiä.
Maailman poliittisia ja taloudellisia rakenteita vaivaa järjestelmävirhe. Jos sitä ei korjata, koko koneisto tuhoutuu. Kapitalismin valtiolliset ja taloudelliset rakenteet ovat jumittuneet tilaan, joka ruokkii omaa tuhoutumistaan. Samalla lukkiutuneelta näyttävä tilanne vaikeuttaa yrityksiä rakentaa korkeamman kehitystason järjestelmiä.
Maailmanlaajuinen luokkavastakohtaisuus on tällä hetkellä kärjistyneempi kuin koskaan. Ihmiskunnan tulevaisuutta on vaikea kuvitella ilman tämän horisontaalisen ristiriidan ratkaisemista.
Globalisaatio eli keskittyvä maailmanlaajuinen kapitalismi ei luo vaurautta eikä hyvinvointia. Rikkaat tosin rikastuvat entisestäänkin, mutta varallisuuserot kasvavat sekä alueellisesti että sosiaaliluokittain. Tuloksena on yhteiskunnallinen pahoinvointi. Riistoon perustuva talouskavu pilaa maan, veden ja ilman. Elämän säilymisen kannalta välttämättömiä kasvi- ja eläinlajeja tuhoutuu kiihtyvällä vauhdilla. Kioton, Haagin. Bonnin, Johannesburgin ja Delhin ympäristökokoukset vuosina 2000 - 2002 jäivät historiaan farsseina, joissa yritettiin ratkaista mahdotonta yhtälöä. Näpertelyluonteisten sopimusten tuloksena päästöt vain lisääntyvät. Maailman ekoaikapommeista yksi pahimmista on puhtaan veden loppuminen. Kioton kolmannessa maailman vesifoorumissa maaliskuussa 2003 asiaa yritettiin käsitellä, mutta ilman käytännön tuloksia.
Eivätkä anna tuloksia vastaisuudessa mitään muutkaan vastaavat kapitalistien keskinäiset kokoukset. World Economic Forum Davosissa tammikuussa 2003 jatkoi samaa merkityksettömien kokousten sarjaa.
Rikkaiden valtioiden kokous Brysselissä toukokuussa 2001, YK:n kokous Meksikossa maaliskuussa 2002, IMF:n ja Maailmanpankiksi (World Bank) kutsutun yhdysvaltalaisen liikepankin kokoukset huhtikuussa 2002 eivät antaneet kolmannen maailman valtioille mitään, ei liioin FAO:n kokous Roomassa kesäkuussa 2002. G8-kokous Kanadassa kesäkuussa 2002 oli maailman kasojen kannalta vahingollinen. Sen tarkoitus oli ainoastaan lujittaa kapitalistien valtaa, ei antaa mitään. Sama toistui Pariisissa toukokuussa 2003. G8-kokous Evianissa kesäkuussa 2003 ei liioin muuttanut mitään, vaikka siihen tällä kertaa osallistui vieraana myös Kiina. Läsnä olleet kolmannen maailman vieraat puhuivat Afrikan vesiongelmista, mutta G8-johtajat viittasivat tälle olennaiselle asialle kintaalla. Heitä kiinnosti vain "terrorismin vastainen taistelu". WTO:n kokous Meksikossa syyskuussa 2003 päättyi täydelliseen fiaskoon. YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2003 otettiin kolmanneen maailman valtioiden taholta esille olennaisia asioita ja ongelmia, mutta YK:ssakin todellinen valta on rikkailla valtioilla, myös Irakiin kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen. Mitään edistystä ei tapahtunut tälläkään foorumilla.
Kansainvälinen ei-valtiollinen sosiaalifoorumi, tammikuu 2003, Porto Alegre, Brasilia: Vuodesta 1997 lähtien kapitalistinen maailmantalous on järjestelmällisesti toiminut kuin käänteinen Robin Hood; se ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille.
Poliittiseen ja taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen ja köyhyyden poistamiseen tähtääviä ratkaisuja ei löydy globaalin pääoman taholta, vaan yhteiskunnallisesta suunnitelmataloudesta ja kansallisesta itsemääräämisoikeudesta.
Maailman valtioiden kestävän kehityksen kokous Johannesburgissa elo-syyskuussa 2002 olisi saattanut antaa maailman kansoille jotain, mikäli se YK:n arvovallalla olisi asettanut kapitalismin järjestelmänä kyseenalaiseksi. Sitä se ei tietenkään tehnyt. Myönteinen piirre tässä kokouksessa oli kuitenkin mm. Kuuban, Libyan ja DPRK:n näyttävä osallistuminen. Lopputuloksena oli julkilausuma, jolla tuskin on käytännön merkitystä.
Usko ikuiseen kapitalistiseen voitontavoitteluun perustuvaan talouskasvuun ja markkinavoimiin maailman tulevaisuuden perustana ja luonnonsuojelulliset tavoitteet sekä pyrkimykset edes jonkinlaiseen yleismaailmalliseen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ovat kapitalismissa keskenään sovittamattomassa ristiriidassa. Ristiriita on niin järeä, että hienostuneet keinot ja sivistynyt keskustelu eivät riitä. Esimerkiksi ATTAC-liike saattaa tarkoittaa hyvää, mutta ei edistystä tule tapahtumaan ennen kapitalistisen maailmanjärjestelmän kyseenalaistamista.
Sosialismin teoreetikoiden ennakoima kurjistuminen saa erilaisia muotoja yhteiskunnan kehitystasosta riippuen. Niin sanotuissa hyvinvointivaltioissa tikittää sosiaalinen aikapommi. Kehitysmaissa köyhtyminen on absoluuttista.
Kapitalismin olosuhteissa ristiriidat johtavat usein laajoihin sotiin. Imperialismin häikäilemätön eduntavoittelu myös asevoimin kuuluu kapitalismin luonteeseen. Raaka saalistus verhotaan usein sanoihin "ihmisoikeudet", "vapaus", "demokratia", "huumeiden vastainen taistelu", "terrorismin vastainen taistelu" jne.
Sodalla, sodalla uhkaamisella, kauppasaaroilla kiristämisellä, rahallisilla vaalimanipuloinneilla, lahjonnalla ja sekasorron aiheuttamisella imperialismi yrittää tuhota itsenäisiä valtioita saadakseen lisää markkina- ja raaka-ainealueita hallintaansa. Imperialismin tavoitteena on maailmandiktatuuri. Maailmandiktatuuria toteutetaan käytännössä Yhdysvaltojen ja sen lakeijoiden toimesta.
Yhdistyneet Kansakunnat ei nykyisellään edusta kansoja, vaan lähinnä kapitalistisia hallituksia. Syksyn 2000 YK:n huippukokoukseen Korean Demokraattisen Kansantasavallan osallistuminen estettiin Frankfurtin lentoasemalla väkivaltaisesti ja Libyan Sosialistisen Tasavallan osallistuminen evättiin epärehellisin poliittisin keinoin.
Media on luonut mielikuvan niin sanotusta kansainvälisestä yhteisöstä. Ei sellaista ole olemassa. On vain kapitalistien yleismaailmaallisia järjestöjä. Ihmiskunta todella tarvitsee toimivan kansainvälisen yhteisön kapitalistihallitusten yhteistyöjärjestöjen tilalle. Myös oikea kansainvälinen tuomioistuin olisi välttämätön. Haagin tuomiostuin ei ole sellainen. Lockerbie-farssi anti-imperialistista Libyaa vastaan ja "oikeudenkäynnit" Jugoslavian entisiä johtajia vastaan ovat poliittisia prosesseja, eivät oikeudenkäyntejä. YK on käyttänyt turvallisuuneuvoston päätöksiin perustuvaa tuomiovaltaansa vaarallisella tavalla väärin. Sodan estämisen sijasta se on edistänyt sodan syttymistä ja mahdollista laajentumista.
Talouden edistyksen ajatuksellinen lukkiuttaminen kapitalististen rahoitusjärjestelmien menettelytapoihin on tietoista harhaanjohtamista. Todellinen talous perustuu työhön ja raaka-aineisiin sekä säästämiseen, ei spekulatiiviseen rahaan eikä rahatalouden keinotekoiseen kasvattamiseen, tuhlaamiseen. Viimeaikaiset Itä-Euroopan ja kolmannen maailman kokemukset osoittavat, että kapitalistisella lainoituksella on lähinnä vain lisätty kurjuutta. Raha ja talous ovat kaksi eri asiaa. Kapitalismi näkee vain rahan.
Demokratia-käsitteen sisältö on käännetty päälaelleen. Monikansallisten yhtiöiden diktatoorisesti hallitsemaa maailmaa kutsutaan demokraattiseksi.
YK laati heinäkuussa 2002 indeksin eri valtioiden "demokraattisuudesta". Tässä lapsellisessa tekeleessä ei ole lainkaan huomioitu ihmisten elämän todellisia olosuhteita. Näkökulmana ovat ainoastaan muodolliset niin sanotut "poliittiset oikeudet".
Maailmassa on sosialistisia valtionjohtajia, jotka näkevät maailman vastuullisesta yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Media nimittää heitä diktaattoreiksi.
Sosialistiset voimat ovat jälleen nousussa. Lisäksi erityisesti Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on muotoutumassa voimakas anti-imperialistinen rintama. Anti-imperialistisen rintaman merkitys on kasvanut erityisesti Yhdysvaltain nykyisen presidentin valtakautena. Kiinan ja monien muidenkin valtioiden kädenojennuksiin Yhdysvallat on järjestelmällisesti vastannut sotilaallisin porovokaatioin ja uhkailuin.
Maan, veden ja ilman yksityisomistus on ajatuksellinen mahdottomuus. Kuitenkin globaali kapitalismi pyrkii juuri tähän loogisesti järjettömään päämäärään. ¨
IMF on ilmoittanut, että se pyrkii Afrikan vesihuollon yksityistämiseen. Sosialistinen Libya on ainoa Afrikan maa, josssa vesihuolto tällä hetkellä kunnolla toimii. IMF haluaa siten tosiasiassa tuhota Afrikan elintärkeät vesihuolto- ja kastelujärjestelmät. Ihmisten tärkeimpien elinehtojen alistaminen kaupalliselle eduntavoittelulle ei onnistu Afrikassa. IMF:n pyrkimyksenä onkin epäilemättä vain Afrikan kansojen poliittinen ja taloudellinen alistaminen.
Yksioikoinen porvarillinen ajattelutapa on tähän saakka tukenut kapitalismia, mutta maailman yhä pahenevat sosio-ekologiset ongelmat ja suursotien uhka pakottanevat rehelliset ihmiset korjaamaan mailmankuvaansa. Toistakymmentä vuotta taaksepäin pyörinyt historian pyörä muuttaa tästäkin syystä vähitellen väistämättä suuntaansa. Yksi toisensa jälkeen kansat valitsevat oman, yleensä mutkikkaan polkunsa kohti sosialismia.
On usein kysytty, miksi Itä-Euroopan sosialismi romahti. Yksiselitteistä vastausta ei ole. On itsestään selvää, että sosialismi joutuu taistelemaan olemassaolostaan sisäisten ja ulkoisten vihollisten painostusta vastaan.
Sosialismin pouolustaminen pelkästään talouden ja politiikan tavanomaisin keinoin ei ilmeisesti riitä. Pysyvä voitto lienee mahdollinen vain kiinnittämällä erityistä huomiota kommunistisen ideologian ylläpitoon ja huoltamiseen sekä sosialistisen työn merkitykseen. Ideologiassa elää vallankumouksen henki. Talous ja muut yhteiskunnan käytännön asiat seuraavat johtoajatusta, ideologiaa.
Joka tapauksessa on silminnähden havaittavissa, että itäeurooppalaisen sosialistisen vastapainon puuttuminen maailmanpolitiikasta on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana on johtanut kylmän sodan kauteen nähden yhä pahempaan tilanteeseen. Yhden suurvallan ylimielinen ja mielivaltainen ulkopolitiikka ei ole eduksi kenellekään.
Mittavien vuosien 2001 - 2008 amerikkalaisten ja eurooppalaisten talousskandaalien, konkurssien ja vuodesta 1997 alkaneen pörssikurssien rajun heilahtelun myötä maailmankapitalismi lähenee romahdustaan päivä päivältä.
Pysyvässä ongelmatilanteessa kapitalistijohtajat yrittävät toistuvasti pitää enemmän tai vähemmän salaisia hätäkokouksia, mutta niistä ei ole apua mätänevälle järjestelmälle. Kapitalismin heiketessä sen vastustuskyky sosialismiin nähden vähenee.
Keskinkertainen pikkuporvaristo hymyilee ylimielisesti sekä tälle näkymälle että sosialismille. Hymy hyytyy aikanaan.
Uuden sosialismin toteuttamista helpottaa suuresti nykyinen edistyksellinen tietojenkäsittely- ja toimistoteknologia. Niiden avulla voidaan sosialismeissa aiemmin tehdyt teknisluonteiseiset virheet välttää. Aikamme tietotekniikka kykenee lähes uskomattomiin suorituksiin ja tulevaisuuden visioihin, mutta ilman yhteiskunnallisia kytkentöjä siitä on ihmiskunnalle varsin vähän hyötyä.
Sosialismi on yleismaailmallinen välttämättömyys. Tämänhetkiset historialliset prosessit viittaavat kuitenkin siihen, että monissa tapauksissa kunkin kansan on ensin irtauduttava ylikansallisesta holhouksesta.
Olemassaolevat kehittyvän sosialismin muodot kaipaavat laajaa tukea. Samalla ne voivat toisaalta tukea edistyksellistä toimintaa kaikkialla maailmassa.
Maailman sosialismeilla on jo nyt hyvin toimivia yhteiskunnallisia rakenteita ja hyvä keskinäinen yhteistyö. Huhtikuussa 2001 Vietnamin kommunistisen puolueen yhdeksänteen kansalliseen kongressiin osallistuivat kutsuvieraina Kiinan kommunistinen puolue, Laosin Kansan Vallankumouksellinen puolue, Kuuban kommunistinen puolue, Korean Työväenpuolue sekä Kambodzan kansanpuolue. Näillä puolueilla on todellista voimaa ja valtaa. Vastoin valtamedian antamaa kuvaa puolueet ovat elinvoimaisia ja niiden jäsenmäärät ja aktiviteetit ovat voimakkaasti kasvaneet.
Myös kapitalistisissa maissa kommunismi etenee. Varsinkin suurten kapitalististen valtioiden kommunististen puolueiden poliittinen painoarvo on viime vuosina kasvanut tuntuvasti. Erityismaininnan ansaitsevat Kanadan, Intian ja Australian puolueet.
Kesäkuussa 2001 pidettiin Ateenassa laaja kommunististen puolueiden kokous teemana "Kommunistit, työläiset ja ammattiyhdistysliike". Kokoukseen osallistui 54 puoluetta 41 maasta. Kokoukseen tuli tervehdyksiä kaikkialta maailmasta. Maailman yhdestoista kommunistinen seminaari pidettiin Brysselissä toukokuussa 2002 aiheena "maailmantalouden kriisit ja lopullisen romahduksen mahdollisuus".
Kesäkuussa 2002 maailman kommunistiset puolueet kokoontuivat Ateenassa keskustelemaan syyskuun 11. päivän jälkeisestä tilanteesta maailmassa. Kreikan kommunistinen nuorisoliitto järjesti Ateenassa 18. -19.9.2002 massiivisen maailman nuorisojärjestöjen kokouksen.
Argentiinassa on meneillään sosialistinen vallankumousprosessi, joa suuresti muistuttaa Venäjän vallankumousta vuonna 1917. Venezuelassa ja Brasiliassa on vasemmistolaiset hallitukset, jotka toimivat yhteistyössä sosialistisen Kuuban kanssa. Syksyllä 2003 tähän anti-imperalistiseen kerhoon liittyi ilmeisesti Bolivia.
Maailma herää. Euroopan Unionin eliitin kokous Göteborgissa ja siihen liittyvä Yhdysvaltain presidentin vierailu amerikkalaisen hyökkäyksellisen ydinasejärjestelmän edistämiseksi herättivät laajan vastalauseiden myrskyn. Genovan tapahtumat osoittivat, että meneillään olevaa maailmanlaajuista kapitalismin vastaista prosessia ei mikään voima voi pysäyttää. Prosessi jatkui Barcelonassa ja Sevillassa.
WTO:n kokousta Qatarissa suojeltiin matkustuskiellolla, joka osoitti porvarillisen "vapaus" -käsitteen tyhjyyden. Kapitalismin ja sodan vastaisia laajoja protesteja järjestetettiin muualla maailmassa.
Mittavat terrori-iskut Yhdysvalloissa syyskuussa 2001 kuvastavat joka tapauksessa maailman vihaa globaalia kapitalismia kohtaan, vaikka siviiliuhreja vaatinutta menettelytapaa ei voikaan hyväksyä ja vaikka iskuihin liittyy paljon tutkinnan alla olevia epäselvyyksiä.
Sota on aina ollut kapitalismille hyvä keino järjestelmän pelastamiseksi taloudellisen taantuman uhatessa. "Terrorismi" puolestaan on erinomainen tekosyy laajan sodan käynnistämiseksi.
"Taistelu terrorismia vastaan" on fraasi, joka ei sisällä mitään. Sitä käyttää lähinnä Yhdysvallat, joka itse on vuosikymmeniä terrorisoinut erityisesti kolmatta maailmaa keinoja kaihtamatta. Yhdysvaltojen "sodanjulistus terrorismia vastaan" tarkoittaa jälleen kerran tekaistua oikeutusta täysimittaiselle sodalle valtioita ja kansoja vastaan, vaikka syytettyjen penkillä todellisuudessa istuu vain muutamia henkilöitä, joiden henkilöllisyyskin on epävarma. Tapahtuneiden ja tulevien hyökkäysten todellinen kohde tuskin on alunperinkaan ollut mikään terroristiryhmä. Imperialismi käyttää tilaisuutta hyväkseen vallatakseen Aasian maaperää.
Monet läntiset teollisuusmaat asettuivat hämmästyttävän kritiikittömästi tukemaan Yhdysvaltain agressioita Afganistanissa. Ilmeisesti raha ja yhteinen kapitalistinen ideologia ratkaisivat. Muutamat muutkin maat olivat mukana operaatiossa, mutta ne tuskin tarkoittivat osallistumista imperialistiseen valloitussotaan. Venäjän ja Kiinan oli pakko tavalla tai toisella osallistua Afganistanin prosesseihin ei niinkään terrorismin kannalta vaan suojellakseen omia alueellisia etujaan. NATO Aasian sydämessä on jälleen uusi geopoliittinen vaaratekijä.
Läntisten kapitalistivaltioiden hallituksia eivät näköjään huoleta Etelä-Aasian valtioihin ja kansoihin kohdistettavat sotilaalliset iskut eivätkä niiden epäilemättä kauaskantoiset seuraukset.
BBC:n 18.9.2001 julkistamien tietojen mukaan Yhdysvalloilla oli suunnitelma iskusta Afganistaniin valmiina jo ennen 11.9. 2001. Myös muut aihetodisteet viittaavat siihen, että sotilaallinen operaatio Afganistaniin oltaisiin toteutettu joka tapauksessa. Osama bin Laden ja Al-Qaida ovat koko prosessissa silminnähden vain hämäystä. Joulukuussa 2001 julkisuuteen tuotiin video osoittamaan bin Ladenin "syyllisyyttä". Tällä tekaistulla videolla ei ole sen enempää merkitystä kuin aikaisemmillakaan salaisilla "todisteilla syyllisyydestä". Niin sanotulla syyllisyyskysymyksellä ei ole todellista asiayhteyttä Afganistanin sodan kanssa.
Afganistanin asema on geopolitiikan kannalta sama kuin Jugoslavian. Sekä Afganistan että Jugoslavia ovat reitin varrella kohti Kaspian öljyalueita, vaikkakin eri ilmansuunnilla.
Eri puolilla maailmaa on ollut massiivisia mielenosoituksia meneillään olevia sotia ja sunnitteilla olevia hyökkäyksiä vastaan. Erityisesti viikonloppuna 18.1. - 20.1.2003 järjestettiin koko maailman laajuudessa massiivisia mielenilmaisuja odotettavissa olevaa Irakin sotaa vastaan. Kapitalistihallitukset eivät huomioineet näitä mielenilmaisuja.Tässä näkyy konkreettisesti läntisen "demokratian" tila.
Tällaiset ristiriitatilanteet ovat olleet todellisuutta ja tulevat edelleen toistumaan niin kauan kun maailmaa hallitsee kapitalismi.
Yhdysvallat liittolaisineen on järjestänyt massiivisia sotaharjoituksia viime aikoina Välimerellä, Turkissa ja Persianlahdella. Se on myös jatkanut Etelä-Korean sotilaallista vahvistamista. Näillä sotilaallisilla toimenpiteillä ei voi ajallisesti olla mitään tekemistä 11.9.01 tapahtumien kanssa. Maantieteellisesti ne sen sijaan kytkeytyvät loogisesti Aasian sydämeen kohdistettuun sotilaalliseen iskuun.
Afganistanin ja Irakin lisäksi hyökkäyksiä aiotaan ilmeisesti kohdistaa myös Iraniin, Sudaniin, Somaliaan, Jemeniin, Filippiineille, Indonesiaan, Syyriaan, Zimbabween, Valko-Venäjälle jne. Eivät nämä ole ole mitään uutisia. Imperialismin ohjukset ovat kylväneet tuhoa osassa näistä maista jo kymmenen vuotta. Köyhien valtioiden pommittaminen kuuluu amerikkalaiseen raukkamaiseen käytäntöön.
Yhdysvaltain presidentti uhkaa tekaistuin syytöksin myös Pohjois-Koreaa. Korean Demokraattisen Kansantasavallan sotilaallinen voima ja liittosuhteet toivottavasti estävät mielettömyydet tältä osin.
Suurvaltojen väliseltä sodalta lienee toistaiseksi vältytty lähinnä Kiinan ja Venäjän maltillisen suhtautumisen ansiosta. Uusia kohteita ja tekosyitä kuitenkin löytyy... Monikansalliset länsiliittouman asevoimat ovat tulleet Aasiaan jäädäkseen.
Yhdysvallat rakentaa vallattuun Afganistaniin Kiinaa ja mahdollisesti muitakin valtioita vastaan suunnattua ohjusjärjestelmää. Imperialismin välitön tavoite on Kaspian öljy, mutta samalla se uhkaa sotilaallisesti kaikkia Aasian itsenäisyyttään kunnioittavia valtioita.
Yhdysvaltain presidentin vuoden 2002 Aasian-matkan yhteydessä esittämät tekopyhät puheet yhtenäisestä Kiinasta ja yhtenäisestä Koreasta ovat räikeää valehtelua, joka tuskin pettää ketään. Todellisuudessa USA:n ulkopolitiikka tähtää täsmälleen päinvastaiseen päämäärään, jaettuun Kiinan ja jaettuun Koreaan. Yhtenäiset ja voimakkaat Aasian valtiot olisivat uhkaksi Yhdysvaltain tavoittelemalle maailmanherruudelle.
Palestiinan epätoivoinen tilanne heijastaa tämänhetkistä globaalin kapitalismin ratkaisematonta yhtälöä. Imperialistien tulisi tappaa kaikki palestiinalaiset saadakseen alueen täysin hallintaansa. Se ei kuitenkaan liene mahdollista. Sota sen sijaan uhkaa laajentua.
Yhdysvaltain presidentti ja Israelin pääministeri ovat ilmeisesti Palestiinan sekoilussaan saaneet aikaan sen, mikä on ollut maailman työväenliikkelle vain haave tähän saakka. Vuonna 2002/2008 ennennäkemättömän laaja yleismaailmallinen anti-imperialistinen liike on tosiasia.
Shanghai Cooperation Organization -järjestön nopea aktivoituminen vuonna 2002 osoittaa, että amerikkalainen haave yksinapaisesta maailmanjärjestelmästä voidaan unohtaa. SCO muodostaa Itä-Euroopan ja Aasian merkittävien valtioiden sotilaallisen ja taloudellisen vastapainon NATO:lle, IMF:lle ja verrattavissa oleville läntisille järjestelmille.
Onko YK tiensä päässä? Yhdysvaltain ja Englannin Irakiin kohdistama sotilaallinen hyökkäys saattaa koitua Yhdistyneiden Kansakuntien kohtaloksi. Kuuban ulkoministeri totesi syskuussa 2002 puheessaan YK:ssa, että mikäli YK:n turvallisuusneuvosto antaa tukensa Yhdysvaltain agressioille, tulevat monet jäsenmaat eroamaan maailmanjärjestöstä.
YK:n marraskuussa 2002 hyväksymä uusi päätöslauselma Irakia kohtaan tarkoitti kaikesta päätelleen Yhdistyneiden Kansakuntien antautumista USA:lle ja sodan hyväksymistä. Se saattaa merkitä myös YK:n loppua.
NATO:n kokouksessa Prahassa marraskuussa 2002 pohdittiin sotilaallisia keinoja koko maailman alistamiseksi USA-johteiselle imperialismille. Keskustelun peitenimi oli "terrorismin vastainen taistelu".
Samaan aikaan Shanghai Cooperation Organization järjesti näyttävän kokouksen Moskovassa. Se tuskin oli sattuma. Kyse oli ainakin joissain tärkeissä asioissa vastakkainasettelusta NATOn tavoitteiden kanssa. SCO vaatii mm. USA:n ydinaseita pois Korean niemimaalta. Joulukuun alussa 2002 Venäjän ja Kiinan valtionpäämiehet tapasivat toisensa Pekingissä keskinäisen yhteistyön tiivistämisen merkeissä.
Tammikuussa 2003 Venäjä ja Intia sopivat keskinäisen sotilaallisen yhteistyön edelleen kehittämisestä.
Vuonna 2003 näyttää Etelä-Amerikassa olevan muotoutumassa anti-imperialistinen valtiollinen rintama akselilla Kuuba-Venezuela-Brasilia-Equador-Guatemala.
NATO:n sisäiset erimielisyydet vuonna 2003 antanevat osaltaan toivoa maailmalle. Järjestön hajoaminen olisi varmaan parasta, mitä ihmiskunnalle voi tällä näkymällä tapahtua.
Massiiviset mielenosoitukset Irakin sotaa vastaan kaikkialla maailmassa helmi-huhtikuussa 2003 ja tapahtumat sen jälkeen antoivat vastuuntuntoisille poliittisille päättäjille vakavaa miettimisen ja maailman poliittisen tilanteen uudelleenarvoinnin aihetta.
Valitettavasti päävastuussa lähitulevaisuudesta on Yhdysvaltain presidentti, jolla aivan ilmeisesti on mielenterveydellisiä ongelmia. Hänen uskonnollistyyppinen fanaattisuutensa "maailman pelastajana" on täysin verrattavissa Adolf Hitlerin vastaavaan harhaisuuteen toista maailmansotaa edeltävänä aikana. Helmikuun lopussa 2003 Bush esitti uhkavaatimuksen YK:lle sodan aloittamiseksi. Englannin pääministeriä lukuunottamatta lähes kaikki muut maailman päättäjät osasivat epäilemättä asettaa tämänkin järjettömyyden omaan arvoonsa.
Maailman sitoutumattoman liikkeen (Non-Aligned Movement, NAM) kokous Malesiassa helmikuussa 2003 oli historiallisesti myönteinen tapahtuma. USA ja sen imperialistinen politiikka tuomittiin Kuala Lumpurissa. Etelä-Afrikan presidentti avasi kokouksen sanomalla, että "tärkein tehtävämme on taistelu multilaterlismin puolesta unilateralismia vastaan sekä kansainvälisten hallintojärjestelmien demokratisoiminen."
Arabiliitto asettui kokouksessaan maaliskuussa 2003 yksimielisesti vastustamaan länsivaltojen hyökkäystä Irakia vastaan.
USA:n presidentin ja Englannin hyökkäykselle Irakiin ei saatu YK:n mandaattia. Silti sota alkoi. Sillä on kannattajansakin. Niinkuin esimerkiksi Suomen presidentti ja pääministeri. Irakilaisdiplomaattien karkottaminen "vakoilijoina" Suomesta Yhdysvaltain määräysten mukaisesti osoittaa, että maallamme ei ole omaa ulkopoliittista tahtoa eikä linjaa. Suomi tottelee sokeasti Yhdysvaltain poliittisen johdon järjettömyyksiä ulkopolitiikassa asiassa kuin asiassa. Suomi ei edes tuominnut hyökkäystä Irakiin. Sitä pidettiin vain "valitettavana".
YK ei liioin tuominnut USA:n ja Englannin YK.n peruskirjan vastaista rikollista hyökkäystä. Sekin vain voivotteli. Monen muun maailman vastuullisen johtohenkilön tavoin Kuuban Fidel Castro totesi, että YK:n päivät todellisena maailmanjärjestönä ovat ohi.
Sodan jatkuminen eri muodoissa eri puolilla maailmaa on ilmeistä. Väkivaltaisuudet jatkuvat Irakissa ja Afganistanissa. USA aikoo alistaa Syyrian ja uhkailee nyt avoimesti Irania, Venäjää, Kuubaa ja Pohjois-koreaa.
Maailmassa on monia kriisialueita, kuten Palestiina, Filippiinit jne. Vastaavasti on jatkuvasti käyty rauhanneuvotteluita ja aseleponeuvotteluita, jotka systemaattisesti epäonnistuvat. Miksi? Siksi, että sisäisesti ristiriitaisen kapitalismin ja imperialismin olosuhteissa ei ole mahdollista poistaa objektiivisia poliittisia ja taloudellisia ristiriitaisuuksia ja epäoikeudenmukaisuuksia myöskään paikallisilla tasoilla. Niin sanottujen välittäjien työ on turhaa, koska he aina kieltävät järeimmät tosiasiat.
Indonesian varapresidentti Hamzah Haz ehdotti 5.4.2003 YK:n korvaamista tähän tarkoitukseen muunnettavalla ja kehitettävällä sitoutumattomien maiden liikkeellä (Non-Aligned Movement, NAM), koska YK ei kyennyt käsittelemään Irakin kriisiä eikä estämään sotaa.
Kesäkuussa 2003 Kiina, Venäjä ja Intia ilmoittivat puolustusbudjettiensa olennaisesta kasvattamisesta ja keskinäisen sotilaallisen yhteistyön tiivistämisestä. Vastavoimat USA-johteiselle imperialismille ovat suuret.
ASEAN-valtiot ja Venäjä allekirjoittivat Phom Penissä 19.6.2003 rauhan, turvallisuuden ja alueellisen kehityksen yhteistyöjulistuksen. Tämä julistus on jälleen yksi elementti anti-imperialistisen valtiollisen rintaman muotoutumisessa Yhdysvaltain maailmanhegemoniapyrkimyksiä vastaan.
Vuonna 2004 - 2008 itäinen pallonpuolisko on blokkiutunut kaupallis-sotilaalliseen Shanghai Cooperation Organization -järjestöön ja euraasialaiseen CSTO-puolustusjärjestöön. Ne ovat vastineita läntisille vapakauppajärjestelmille ja NATO:lle.
SCO:n merkitystä uudenlaisena maailmaa tasapainottavana voimatekijänä ei voi enää kukaan kiistää, totesi SCOn kiinalainen pääsihteeri Zhang. SCO jäsenvaltioineen edustaa lähes puolta maailman väestön kokonaismäärästä.
--------------------------------------------------------------------------------------
Maailma blokkiutuu uudelleen.
Samaan aikaan kun Yhdysvaltain johtama sotakoalitio menettää meneillään olevissa valtaussodissan liittolaisia kiihtyvässä tahdissa, syntyy vastakkaisia liittosuhteita eri puolilla maailmaa. Latinalaisessa Amerikassa Kuuban, Venezuelan, Brasilian ja oletattavasti monien muidenkin maanosan valtioiden kesken on syntymässä taloudellinen integraatio (mm. ALBA), jolla on myös sotilaallinen ulottuvuus. Lisäksi ajatus latinalaisen Amerikan unionista on vakavassa mielessä otettu esille Venezuelan presidentti Hugo Chavezin marraskuussa 2004 tekemän Libyan vierailun jälkeen.
Afrikassa lähinnä Libyan taholta ideoitu Afrikan unioni on nopeasti muotoutumassa uudeksi anti-imperialistiseksi elementiksi, johon tullevat kuulumaan käytännöllisesti katsoen kaikki Afrikan valtiot.
Itä-Euroopassa ja Aasiassa on syntynyt ja syntymässä antiamerikkalaisia liittosuhteita, joilla niinikään on sekä taloudellisia että sotilaallisia ulottuvuuksia. Esimerkkeinä mainittakoon Shanghai Cooperation Organization, Kiinan ja Intian uusi strateginen kumppanuus sekä Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitto, johon todennäköisesti tulee liittymään muitakin Itä-Euroopan valtioita. Kiinan ja Korean demokraattisen kansantasavallan välillä on käytännössä voimassa sotilasliitto.
Collective Security Treaty Organization (CSTO) - Itä-Euroopan ja Keski-Aasian valtioiden puolustusliitto.
Vastakkaisella puolella Yhdysvallat rakentaa sotilaallista yhteistyötä toisen maailmansodan päättyessä "demilitarisoidun" Japanin kanssa. Tämä epäpyhä liitto on mitä ilmeisimmin suunnattu lähinnä Kiinan kansantasavaltaa ja Korean demokraattista kansantasvaltaa vastaan. Yhdysvaltain ja Japanin liittoutuminen on saanut niin räikeitä muotoja, että sillä taholla katsotaan Taiwanin kuuluvan samaan "puolustukselliseen intressialueeseen", vaikka Taiwan on kansainvälisoikeudellisesti Kiinan maakunta. (Xinhua 20.2.)
Euroopan unionin asema tässä geopoliittisessa asetelmassa on ainakin toistaiseksi jossain määrin epäselvä. EU:n johtajat peittelevät sitä tosiasiaa, että Euroopan unionin valtioilla on keskenään kärjekkäitä erimielisyyksiä EU:n ulkopoliittisesta suuntautumisesta. Vedenjakajana on lähinnä suhtautuminen Yhdysvaltain agressiiviseen ulkopolitiikkaan, joka ei suinkaan saa kaikkien EU-valtioiden tukea. Toisaalta monet EU-valtiot ovat palaamassa häikäilemättömään uuskolonialistiseen politiikkaan lähinnä Afrikassa. EU työntyy myös Itä-Eurooppaan arveluttavin menettelytavoin. Siten myös EU itsessäään on imperialistinen elementti.
Vuoteen 2008 mennessä Kiina ja Venäjä olivat solmineet merkittäviä ja laaja-alaisia yhteistyösopimuksia sekä latinalaisen Amerikan että Afrikan valtioiden kanssa.
Vuoden 2007 elo-syyskuussa sekä Shanghai Cooperation Organization (SCO) että itäinen puolustusliitto Collective Security Treaty Oranization (CSTO) järjestivät Euraasiassa sotaharjoituksia. SCO:n huippukokous pidettiin Kirgisian pääkaupungissa Pispekissä. Seuraava huippukokous pidetään Tadzikistanin pääkaupungissa Dushanbessa elokuussa 2008.
Latinalaisessa Amerikassa anti-imperialistinen ALBA-integraatio saavutti vuonna 2008 uuden vaiheen, kun siihen olivat liittyneet Venezuela, Kuuba, Bolivia ja Nicaragua ja Dominica.
KOMINFORM